Avustuksen myöntäminen, talous- ja suunnitteluosasto, 2022, Pakila-Seura ry

HEL 2022-013807
Ärendet har nyare handläggningar
§ 231

Pakila-Seura ry:n avustushakemus vuodelle 2022

Kanslichef

Päätös

Kansliapäällikkö päätti olla myöntämättä avustusta Pakila-Seura ry:lle Itä-Pakilassa järjestettävään leikkipuistotapahtumaan, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Päätöksen perustelut

Pakila-Seura ry. on kaupunginosayhdistys, jonka tarkoituksena on luoda ja vaalia yhteisöllisyyttä ja paikallista kulttuuria. Seura toimii yhteistyön mahdollistajana kokoamalla alueen toimijoita ja aktiiveja vaikuttamaan yhdessä kotialueensa hyväksi. Seura kertoo vaikuttavansa aktiivisesti asuinalueensa kaavoitukseen, viheralueisiin, liikenneasioihin sekä järjestävänsä monenlaisia yleisötapahtumia.

Pakila-Seura hakee 1 000 euron avustusta koko perheen leikkipuistotapahtumaan Itä-Pakilan Etupellossa koronaepidemian aiheuttaman kahden vuoden tauon jälkeen. Ohjelmassa on muun muassa musiikkiesityksiä, hevosajelua ja frisbeegolfia. Yhdistys ei ole saanut aiemmin kaupunginhallituksen yleisavustusta, mutta se on saanut kulttuuri- ja kirjastojaoston myöntämää taide- ja kulttuuriavustusta 10 000 euroa vuodelle 2022.

Helsingin kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista myönnetään avustuksia sellaisille järjestöille, joiden toiminta ei kuulu minkään muun toimialan toimintaan. Kaupunginhallitukselle toimitettuja avustushakemuksia liitteineen arvioidaan kaupunginhallituksen päättämien (Khs 28.10.2019 § 723) avustusten yleisohjeiden mukaisesti. Yleisohjeiden mukaan avustettavan toiminnan tulee tukea ja täydentää avustuksia myöntävän toimialan toimintaa ja tavoitteiden toteutumista.

Avustusta Pakila-Seura ry:lle ei esitetä myönnettäväksi, koska toiminta ei kuulu kaupunginhallituksen yleisavustusmäärärahoista tuettavan toiminnan piiriin.

Vuosien 2023-2024 kaupungin avustusten hakua koskeva kuulutus julkaistiin 2.12.2022 ja on nähtävillä verkkosivujen Kuulutukset-osiossa: https://www.hel.fi/kanslia/fi/julkaisut-ja-kuulutukset/kuulutukset/

Tällä hetkellä kaupungin myöntämistä avustuksista löytyy kootusti tietoa osoitteesta Avustukset järjestöille, yhteisöille ja ryhmille: https://hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/hallinto/palvelut/palvelukuvaus?id=3641%20

Kaupungin verkkosivuja uudistetaan vuoden 2023 aikana, jonka yhteydessä julkaistaan avustuksiin keskittyvä sivusto, josta löytyy jatkossa kootusti tietoa kaikista kaupungin myöntämistä avustuksista ja niiden hakuajoista.

Esimerkiksi asukasosallisuuden avustuksia myönnetään muiden kuin kaupungin ylläpitämien asukastilojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin sekä asukasosallisuutta parantavien rakenteiden ja menetelmien kehittämiseen. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala myöntää laajasti avustuksia kulttuurin ja taiteen edistämiseen sekä liikunta- ja nuorisotoimintaan. Avustuksia ei kuitenkaan myönnetä samaan käyttötarkoitukseen kahdesta tai useammasta avustuksiin varatusta määrärahasta.

Mer information fås av

Riina Kopola, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 28256

riina.kopola@hel.fi

Beslutsfattare

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja

Bilagor

1. Avustushakemus_Pakila-Seura_2022
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.