Myynti- ja kehittämissuunnitelma, Vallilan ala-aste

HEL 2023-002987
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 4. / 189 §

Vallilan ala-asteen myynti- ja kehittämissuunnitelma

Stadsmiljönämnden

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä myyntisuunnitelman, jonka perusteella osoitteessa Hämeentie 80 sijaitsevan Vallilan ala-asteen rakennetut kohteet myydään peruskorjauksen jälkeisellä vuokratasolla kilpailutettavalle yhteiskuntakiinteistöyhtiölle. Kaupan tarkoituksena on edistää peruskorjausta Sale and leaseback -muotoisesti.

Lautakunta korosti, että tämä menettely on pilotti, ja että on tärkeää eri vaiheissa seurata ja raportoida tästä mallista sekä kustannuksia että prosessia ja laatua. Riittävät arviot on syytä olla päättäjien käytössä ennen kuin tehdään vastaavan mallin käytöstä uusia päätöksiä.

Lautakunta korosti, että vuorovaikutuksen käyttäjien, myös opettajien, kanssa, tulee olla samalla tasolla kuin kaupungin itse toteuttamissa hankkeissa.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli yksikön päällikkö Jarmo Raveala. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Otso Kivekäs: Lisätään ehdotuksen loppuun seuraavat kappaleet:
"Lautakunta korostaa, että tämä menettely on pilotti, ja että on tärkeää eri vaiheissa seurata ja raportoida tästä mallista sekä kustannuksia että prosessia ja laatua. Riittävät arviot on syytä olla päättäjien käytössä ennen kuin tehdään vastaavan mallin käytöstä uusia päätöksiä."

"Lautakunta korostaa, että vuorovaikutuksen käyttäjien, myös opettajien, kanssa, tulee olla samalla tasolla kuin kaupungin itse toteuttamissa hankkeissa."

Kannattaja: Saana Rossi

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Hylkäysehdotus:
Mia Haglund: Vallilan ala-aste on Helsingin arvokkaimpia koulurakennuksia. Koska kyse on kaupungin peruspalveluista, joille tarvitaan pysyvät tilat, tulisi kaupungin minimoida riskit pitämällä korjaukset, hallinnointi ja omistus jatkossakin kaupungin käsissä.

Kannattaja: Tuomas Nevanlinna

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mia Haglundin hylkäysehdotuksen mukaisesti.

Jaa-äänet: 10
Simon Granroth, Eveliina Heinäluoma, Marleena Isomaa, Atte Kaleva, Otso Kivekäs, Sami Kuusela, Oona Käyhkö, Otto Meri, Jenni Pajunen, Risto Rautava

Ei-äänet: 3
Mia Haglund, Tuomas Nevanlinna, Saana Rossi

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen äänin 10–3.

Se röstningsresultatet i tabellform

Föredragande

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Mer information fås av

Maarit Kontio, va. tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 21522

maarit.kontio@hel.fi

Antti Halm, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 42150

antti.halm@hel.fi

Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 23466

jarmo.raveala@hel.fi

Bilagor

1. Vallilan ala-asteen perusparannus kohde-esittely
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.