Pysäköintijärjestelyt, Osuuskunnantie, Pakila

HEL 2023-011214
Ärendet har nyare handläggningar
§ 118

Osuuskunnantien pysäköintijärjestelyt

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Osuuskunnantiellä piirustuksen 7497 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Pysäköidyt ajoneuvot haittaavat kapeiden jalkakäytävien lumenpoistoa ja lisäävät kunnossapidon kustannuksia. Kaupunkiympäristölautakunta teki vuonna 2018 päätöksen (Kylk 30.10.2018, § 532), joka ohjaa kaupunkia uudistamaan tonttikatujen pysäköintijärjestelyitä lumenkäsittelyn parantamiseksi. Pysäköintijärjestelyitä muutetaan yhtenäisten periaatteiden perusteilla asuinalueiden tonttikaduilla, joilla ei ole riskiä läpiajoliikenteen kasvulle. Muutoksissa pysäköintimahdollisuus asuinpaikan lähistöllä on pyritty varmistamaan myös jatkossa. Asiasta on järjestetty infotilaisuus 15.2.2023.

Osuuskunnantien ajoradan leveys on noin 6,2 metriä, pohjoispuolen jalkakäytävän leveys on 1,5–2,0 metriä ja eteläpuolen erotuskaistan ja erotellun pyörätien ja jalkakäytävän leveys on yhteensä 4,5–5,0 metriä. Tähän asti pysäköinti on ollut sallittua kadun Osuuskujantien itäpuoleisella osuudella vain pohjoisreunalla ja Osuuskujantien länsipuoleisella osuudella kadun molemmin puolin. Tonttikatujen pysäköintijärjestelyiden periaatteiden mukaisesti on esitetty, että pysäköinti poistetaan kapean jalkakäytävän vierestä ja mahdollistetaan ajoradan toisella puolella.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 400 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Mer information fås av

Arttu Mäenpää, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52458

arttu.maenpaa@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö