Vahingonkorvaus, esinevahinko, 7.3.2024, Harbonkatu 13 Natura Viva Oy

HEL 2024-003683
Ärendet har nyare handläggningar

Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa

§ 1

Päätös

Hallintopäällikkö hyväksyy hakijan vahingonkorvausvaatimuksen 978,90 euron suuruisena.

Päätöksen perustelut

Hakija on toimittanut 7.3.2024 päivätyn vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Kyseessä on 7.3.2024 aurausauton vahingoittama kaide Vuosaaren melontakeskuksen portaikossa. Asia on ollut käsittelyssä kaupunkiympäristön toimialalla. Kaupunkiympäristön toimiala / Stara on tehnyt päätöksen 13.5.2024 asian osalta ja katsonut, että asia ei kuulu heidän vastuulleen. Hakija on tehnyt 2.7.2024 uuden vaatimuksen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle. Hakija on vaatinut kaiteen korjaamista ammattilaisen toimesta ja alkuperäisillä materiaaleilla. Kaiteen korjaus on tehty sovitusti hakijan toimesta ja hakija on toimittanut 12.1.2026 selosteen, kuvan, laskun ja maksukuitin korjauksen osalta.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.

Ulkoilupalveluilta saatuun selvitykseen viitaten voidaan todeta, että kaide on vaurioitunut kaupungin toiminnan johdosta. Talvella kulkuväylän aurauksen yhteydessä on ulkoilupalvelujen kone osunut kaiteeseen ja rikkonut kaiteen. Näin ollen ulkoilupalvelut katsoo, että korvausvaatimus on aiheellinen. Ulkoilupalvelut on sopinut hakijan kanssa, että hakija hoitaa kaiteen korjauksen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää hallintopäällikkö.

Detta beslut publicerades 14.01.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Pia Uljas

Titel
Hallintopäällikkö

Bilagor

1. Vahingonkorvausvaatimus 7.3.2024pdf
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.