Hankerahoitus, ENOT – Monialaista osaamista tunnistamassa -hanke, Euroopan Sosiaalirahasto ESR+, kaupunginkanslia

HEL 2024-004563
Ärendet har nyare handläggningar
§ 35

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2025 hankkeelle ”ENOT - ennakoitua osaamista työelämään”

Strategidirektör

Päätös

Strategiajohtaja päätti, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Stadin ammattiopistolle enintään          91 171 euroa hankkeen ”ENOT - ennakoitua osaamista työelämään” (projektinumero 1098128) kustannusten maksamiseksi. Määrärahalle saadaan tukea enintään 68 378 euroa. Helsingin kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 22 793 euroa.

Päätöksen perustelut

Hanke kehittää työpaikoille ENOT-yhteistoimintamallin, jonka tarkoituksena on edistää työpaikan henkilöstön osaamisen kehittämistä hyödyntämällä digitaalisia osaamisen kartoittamisen ja kehittämisen työkaluja. Helsingin kaupunki osallistuu ryhmähankkeeseen osatoteuttajana. Hanke toteutetaan vuosien 2025–2027 aikana. Määrärahapäätökset hankkeelle tehdään kalenterivuosittain.

Strategiajohtaja on päätöksellään 27.3.2024 § 27 päättänyt ENOT - ennakoitua osaamista työelämään -hankkeeseen osallistumisesta ja Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on rahoituspäätöksellään 29.1.2025 (EURA 2021/206055/09 02 01 01/2024/HÄMELY) myöntänyt hankkeelle rahoitusta.

Helsingin kaupunki osallistuu Laurea-ammattikorkeakoulun koordinoimaan ryhmähankkeeseen omalla osatoteutuksellaan. Lisäksi Forum Virium Helsinki on hankkeessa mukana osatoteuttajana. Hankkeen kokonaisbudjetti on 769 079 euroa, jolle saadaan tukea yhteensä enintään 576 809 euroa. Helsingin osahankkeen kokonaisbudjetti on        198 920 euroa, josta tuen osuus on 149 190 euroa. Helsingin omarahoitusosuuteen, joka on enintään 49 730 euroa, varaudutaan keskitetyn hankemäärärahan talousarviokohdassa 1 50 04. Vuoden 2025 osalta Helsingin osahankkeen arvioidut kustannukset ovat enintään    91 171 euroa, joista ulkoinen tuki kattaa 68 378 euroa. Kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 22 793 euroa. 

Hankkeelle on avattu Laske-järjestelmään projektinumero 1098128 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen vastuutaholle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita.

Kansliapäällikkö on päätöksellään 146 § 16.12.2024 jakanut osan talousarviokohdan 1 50 04 määrärahasta strategiajohtajan käytettäväksi.

Strategiajohtajan päätös on sidottu hankkeen Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Mer information fås av

Anna Lehtovaara, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36685

anna.lehtovaara@hel.fi

Beslutsfattare

Markus Kühn
strategiajohtaja
Marko Karvinen
strategiapäällikkö

Bilagor

1. ENOT hankepäätös
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter, bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation 917/2014, Dataskyddslagen 1050/2018, Lagen om behandling av personuppgifter inom social- och hälsovården 703/2023, Lagen om offentlig upphandling och koncession 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.