En teknisk störning i stadens telefonväxel gör att samtalen inte kopplas vidare eller avbryts oväntat. Vi utreder felet som bäst. Vi beklagar störningen.

Talousarvioaloite, nuorille suunnatun toiminnan vahvistaminen alueellisen tarpeen mukaisesti

HEL 2024-007091
Ärendet har nyare handläggningar
Ärende 8. / 130 §

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Nina Miettisen ym. talousarvioaloitteesta koskien nuorille suunnatun toiminnan vahvistamista alueellisen tarpeen mukaisesti

Kultur- och fritidsnämnden

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Nuorille suunnattua toimintaa kohdennetaan alueellisten tarpeiden mukaisesti nykyisen talousarvion puitteissa.

Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalla tunnistetaan eri tietolähteiden perustella Helsingin alueiden eroja nuorten hyvinvoinnissa ja perheiden sosioekonomisessa tilanteessa. Tämä on huomioitu ja tullaan edelleen huomioimaan resurssien suuntaamisessa alueille nykyisten mahdollisuuksien rajoissa, heikentämättä kuitenkaan liikaa kaikkien alueiden nuorten vapaa-ajan toiminnan mahdollisuuksia. Kaupunkiuudistusalueille on suunnattu resursseja, ja tätä tulee edelleen jatkaa, mutta lisäksi tarvitsevia alueita on muitakin, kuten esimerkiksi Pikku-Huopalahti ja Tapulikaupunki.

Nuorille suunnattuja loma-ajan toimintoja on viime vuosina vahvistettu muun muassa lisäämällä kausityöntekijöiden määrää. Tätä suuntaa tulee vahvistaa edelleen. Erityisesti niin sanotun suuremman tarpeen alueilla nuoret kaipaavat loma-ajan ohjattua toimintaa.

Niin nykytilanne kuin nuorten määrän kasvu Helsingissä haastavat nuoriso-ohjaajien määrän kasvattamiseen. Lisäksi Helsingissä ulkomaalaistaustaisten nuorten määrä on merkittävästi muuta Suomea isompi, joka haastaa moninaisempaan osaamiseen ja kohdennettuun toimintaan.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimiala tulee selvittämään nuorille toimintaa tuottavien järjestöjen avustuksien edelleen korottamista suhteessa kustannusten nousuun ja nuorten määrän kasvuun. Nuorille toimintaa tuottavien järjestöjen, erityisesti valtakunnallisten toimijoiden, rahoitustilanne tiukentuu valtionavustusten laskiessa. Nykyisessä talousarvioissa Helsingin kaupungin järjestöavustusten määrä ei ole kasvussa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa nuoriso-ohjaajien määrän kasvattamista, loma-ajan toimintojen määrän kasvattamista sekä järjestöavustusten korotuksia ja toteaa, että kaupunkistrategiassa on sitouduttu kasvattamaan resursseja suhteessa nuorten määrän kasvuun, joka on keskimääräistä väestönkasvua voimakkaampaa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Johanna Sydänmaa: Lisätään kohdan 6 jälkeen: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa nuoriso-ohjaajien määrän kasvattamista, loma-ajan toimintojen määrän kasvattamista sekä järjestöavustusten korotuksia ja toteaa, että kaupunkistrategiassa on sitouduttu kasvattamaan resursseja suhteessa nuorten määrän kasvuun, joka on keskimääräistä väestönkasvua voimakkaampaa.

Kannattaja: Sirpa Asko-Seljavaara

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Johanna Sydänmaan vastaehdotuksen yksimielisesti.

Föredragande

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Mer information fås av

Tiina Nurmi, suunnittelija, puhelin: 09 310 89121

tiina.nurmi@hel.fi