Sähköautojen latauspisteet, Rauhankatu

HEL 2024-011280
Ärendet har nyare handläggningar
§ 102

Ajo- ja pysäköintijärjestelyt Rauhankadulla

Chef för trafik- och gatuplaneringen

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan ajo- ja pysäköintijärjestelyt Rauhankadun länsiosassa piirustuksen 7698 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Rauhankatu 17 edustalle lisätään kaksi sähköautojen latauspistettä latausaseman suuren kysynnän vuoksi. Kaupunki on tehnyt vuokrapäätöksen Helen Oy:n kanssa 1.7.2022 koskien sähköautojen lataustoimintaa kaupungin omistamilla yleisillä alueilla. Sopimus mahdollistaa sähkölatausaseman laajentamisen optiopaikoilla sopimalla niistä kaupungin kanssa. Kaupunki luovuttaa lataustoiminnan vaatiman maa-alan käyttöoikeuden toimijalle. Kaupunki tekee latausasemille tarvittavat liikennejärjestelypäätökset ja vastaa latausasemien yhteyteen sijoitettavista liikennemerkeistä ja niiden kustannuksista.

Rauhankadun ajosuunta on vuosittain 1.4.-31.10. yksisuuntainen välillä Unioninkatu - Snellmaninkatu, pohjautuen piirustukseen 7368 (kylk 7.3.2023). Järjestely mahdollistaa kesäkauden aikana matkailubussien pysäkkien sijoittamisen kadun eteläreunaan. Yksisuuntaiset ajojärjestelyt eivät koske pyöräliikennettä, vaan kaksisuuntainen liikenne sallitaan pyörille liikennemerkein. Aikavälillä 1.11.-31.3. katu on kaksisuuntainen.

Asiassa on tehty yhteistyötä Helen Oy:n kanssa.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 3 000 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Sovelletut oikeusohjeet

Tieliikennelaki (729/2018) 71 § 1 momentti kohta 2.

Tiedoksianto

Päätös annetaan tiedoksi yleistiedoksiantona, sillä henkilöiden lukumäärää ei tiedetä (hallintolaki 55 § 2 momentti).

Mer information fås av

Noora Schalin, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 34889

noora.schalin@hel.fi

Beslutsfattare

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö