Takautumisvaatimus, liukastuminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia / Intrum Oy

HEL 2024-011748
§ 76

Takautumisvaatimus, liukastuminen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia / Intrum Oy

Teamchef

Päätös

Lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päätti hylätä hakijan takautumisvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakijan esittämät vaatimukset ja perusteet

Hakija on 6.9.2024 esittänyt toimeksiannolla 882586 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian puolesta kaupungille määrältään 861,44 euron takautumisvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan vakuutusyhtiöllä on takautumisoikeus kaupunkia kohtaan Fennian maksamassa liukastumisvahingossa vahinkonumero 2093608 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä liukastui 29.12.2022 klo 4.45 Saaristolaivastonkadulla jalkakäytävällä. Vahingonkärsijän olosuhdeselvityksen mukaan vahinkopaikka oli jäinen ja osittain hiekoitettu. Vaatimuksen liitteenä on toimitettu kartta, johon vahinkopaikka on merkitty Pojamankadulle.

Sovellettavat säännökset

Kadunpito käsittää kadun suunnittelemisen, rakentamisen ja sen kunnossa- ja puhtaanapidon sekä muut toimenpiteet, jotka ovat tarpeen katualueen ja sen yläpuolisten ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi. Kadunpidon järjestäminen kuuluu kunnalle.

Kaupungin velvollisuudesta pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa säädetään kunnossapitolaissa. Kunnossapitolain mukaiset velvollisuudet alkavat kuitenkin vasta, kun katu tai sen osa tyydyttää asemakaavan mukaisen toteutuneen maankäytön tarpeen ja sitä koskeva kadunpitopäätös on tehty. Katu katsotaan samasta ajankohdasta luovutetuksi yleiseen käyttöön.

Pojamankadulle ei ole tehty kadunpitopäätöstä. Vahinkopaikka on keskeneräinen katu, joka on hoitoluokittamaton.

Koska kunnossapitolain mukaiset velvollisuudet eivät olleet vahinkohetkellä vielä alkaneet, kaupungin vastuuta asiassa arvioidaan vahingonkorvauslain nojalla.

Vahingonkorvausvastuun edellytykset

Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta.

Vahingonkorvauslain mukaan korvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kaupungin on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Alueen kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista.

Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan.

Asiassa saadut tiedot ja selvitykset

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen aluerakentamislogistiikan projektinjohtajalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on aurattu vahinkoa edeltävänä päivänä 28.12.2022 klo 8–12 ja hiekoitettu klo 19–22.

Kaupungin palautejärjestelmään ei ole annettu vahinkopäivältä
29.12.2022 palautteita vahinkopaikan talvikunnossapidosta ennen vahinkoa. Kaupungille ei ole esitetty kyseisestä vahinkopaikasta muita vastaavia vahingonkorvausvaatimuksia.

Forecan Helsingin Kaisaniemen havaintoasemalla tehtyjen mittausten mukaan vahinkopäivänä 29.12.2022 klo 5 lämpötila on ollut 0,7 °C, lumen syvyys 8 cm ja on esiintynyt vähäistä lumisadetta. Vahinkopäivänä 29.12.2022 lämpötila on vaihdellut ennen vahinkoa -2,9 °C ja 0,7 °C välillä. Vahinkoa edeltävänä päivänä 28.12.2022 lämpötila on vaihdellut -5 °C ja 1,3 °C välillä, ja on esiintynyt vähäisiä lumi- ja vesisateita, mutta lumen syvyys ei ole noussut.

Olosuhteiden huomioonottaminen ja muut asiaan vaikuttavat tekijät

Vahinkopaikka sijaitsee Kruunuvuorenrannan alueella. Alueen rakentaminen on vielä kesken. Uusia asuinalueita rakentaessa katu- ja kunnallistekniikan rakentaminen sovitetaan yhteen talonrakennuksen kanssa. Kadut valmistuvat kuitenkin vasta talojen jälkeen, sillä katujen pinta voidaan rakentaa vasta talojen valmistuttua. Vahinkopaikka on keskeneräinen katu, joka on hoitoluokittamaton.

Liukkauden torjuntaa ei ole mahdollista toteuttaa siten, että kulkuväylät eivät koskaan olisi liukkaat (esim. KKO:1998:147). Liukkaudentorjuntatoimenpiteillä ei aina voida täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta siinäkään tapauksessa, että kunnossapito on ollut asianmukaisella ja kunnossapitolain edellyttämällä tasolla. Aina on jokin kohta, johon on mahdollista liukastua. (Vakuutuslautakunnan ratkaisu FINE-001397.)

Vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Vahinkopaikka on keskeneräisellä kadulla, jota ei ole luovutettu yleiseen käyttöön ja jota ei koske kunnossapitolaissa asetut kunnossapitovelvoitteet. Kaupunki on kuitenkin tilannut kyseiselle kadulle kunnossapidon.

Vahinkopaikan liukkaudentorjunnasta on huolehdittu asianmukaisesti, koska vahinkopaikka on hiekoitettu ja aurattu vahinkoa edeltävänä päivänä. Sääolosuhteissa ei ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi edellyttänyt enempiä talvihoidon toimenpiteitä vahinkopaikalla. Palautteita tai muita vahinkoja koskevia vahingonkorvausvaatimuksia ei kaupungille vahinkopaikan liukkauden takia ole tullut.

Edellä esitetyn perusteella kaupunki katsoo, ettei asiassa ole tuottamusta, eikä kaupunki näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Tieliikennelaki (729/2018) 3 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 84 §, 86 §

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 §

Toimivalta päätöksenteossa

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan 22.12.2023 tekemän päätöksen § 51 mukaan lakipalvelut-yksikön vahingonkorvaustiimin päällikkö päättää toimialaa koskevasta vahingonkorvauksesta silloin, kun vahingonkorvausvaatimuksen määrä on enintään 5 000 euroa.

Mer information fås av

Paula Karppinen, valmistelija, puhelin: 09 310 52908

kymp.korvausasiat@hel.fi

Beslutsfattare

Inkeri Lehmusoksa
tiimipäällikkö