Puistosuunnitelma, Melkinlaiturin alue, Neptunuksenpuisto, numero VIO 6427/1, Länsisatama
Neptunuksenpuisto, puistosuunnitelma, Länsisatama
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Neptunuksenpuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6427/1.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat projektipäällikkö Petra Rantalainen ja projektinjohtaja Katariina Verkamo. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Lähtökohdat ja tavoitteet
Neptunuksenpuisto sijaitsee Länsisataman (20.) kaupunginosassa. Puistosuunnitelma perustuu voimassa olevaan asemakaavaan nro 12500 (tullut voimaan 12.3.2019) ja asemakaavamuutokseen nro 12842 (tullut voimaan 4.2.2025). Asemakaavassa alue on merkitty puistoksi (VP). Suunnittelualue on esitetty liitteenä 2 olevassa suunnitelmapiirustuksessa VIO 6427/1. Neptunuksenpuiston pinta-ala on 18 700 m².
Neptunuksenpuisto rajautuu koillisessa Neptunuksenkatuun ja -kujaan sekä Samoankujaan, pohjoisessa Saukonnokanaltaan pienvenesatama-alueeseen ja Barbadoksenkatuun. Lounais- ja kaakkoisreunalta puisto rajautuu mereen. Puiston itäpäähän sijoittuu liikerakennusten korttelialue.
Suunnittelun lähtökohtana on alueella voimassa olevat asemakaavat nro 12500 ja nro 12842.
Suunnitelman tavoite on toteuttaa alueelle rantapuisto, jonka merellinen identiteetti muodostuu osaltaan sen tuulille ja aallokolle alttiista sijainnista.
Neptunuksenpuiston käyttäjinä ovat ympäristön asukkaat ja vierailijat. Puisto on osa Jätkäsaaren julkisten ranta-alueiden verkostoa.
Puistoa reunustavien katualueiden katusuunnitelmat hyväksyttiin Kaupunkiympäristölautakunnassa 28.1.2025´, ja ne ovat lainvoimaiset.
Suunnitelma
Neptunuksenpuisto on uusi merellinen rantapuisto. Puistoon sijoittuu runsaasti erilaisia oleskelu- ja istuskelupaikkoja. Polkujen varsilla on penkkejä ja lepotuoleja. Lisäksi puistoon sijoitetaan tuuleen liittyviä esineitä, kuten tuuliviirejä.
Puiston pääreitti on 2,5 metriä, leveä esteetön puistoraitti, joka sijoittuu vähintään 3 metriä keskimerenpinnan yläpuolelle. Etelässä, kiviluiskan reunassa on metrin levyinen astinkivipolku. Merivesi saattaa ajoittain nousta polulle.
Puiston maanpinta muotoillaan dyynimäiseksi, joka vaimentaa tuulen pääsyä puistoraitille. Myös kasvillisuudella luodaan suojaisia paikkoja oleskeluun.
Samoankujan jatkeena oleva aukio jatkuu meren äärelle loivalla luiskalla ja kivipaasitasoilla. Rannassa olevat kivipaasit tarjoavat oleskelumahdollisuuksia veden äärellä. Aukiolle on esitetty paikka kausikioskille, kuten jäätelökioskille. Kausikioskia varten aukiolle rakennetaan tarvittava tekniikka. Puiston eteläkärjessä on betonipintainen näköalapaikka, jossa on kaukoputkia. Puistossa on kolme koirakäymälää sisäänkäyntien yhteydessä.
Puiston kasvillisuus on pääosin rakennetussa ympäristössä viihtyviä luonnonkasveje. Lajivalinnat tukevat luonnon monimuotoisuutta ja rikastuttavat alueen elinympäristöä. Puiston maanpeitekasvillisuus on niittyvaltainen. Ainoa nurmikko sijaitsee korttelin 20089 lounaispuolella. Puistoon istutetaan lehti- ja havupuita, lehti- ja havupensaita ja perennoja.
Suunnitelman tarkempi kuvaus on liitteenä 1 olevassa suunnitelmaselostuksessa nro 6427/1.
Puisto sopeutuu alueella voimassa olevien asemakaavojen nro 12500 ja 12842 mukaiseen ympäristöön ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.
Vuorovaikutus
Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla 14.–27.8.2024 välisen ajan.
Esilläolosta ja mahdollisuudesta mielipiteen esittämiseen tiedotettiin kaupungin verkkosivuilla sekä Helsingin Uutisissa. Lisäksi tiedote puistosuunnitelman esillä olosta lähetettiin Jätkäsaari-seuralle.
Esilläolon aikaiset asukaspalautteet on vuorovaikutusmuistiossa, joka on liitteenä 3.
Puistosuunnitelmaehdotus oli sähköisesti nähtävillä kaupunkiympäristön asiakaspalvelupisteessä ja Helsingin kaupungin verkkosivuilla 20.11.–3.12.2024 välisen ajan. Suunnitelmien nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta muistutuksen antamiseen ilmoitettiin kirjallisesti suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Muille osallisille se tehtiin yleistiedoksiantona. Lisäksi asiasta ilmoitettiin kaupungin verkkosivuilla.
Suunnitelmasta ei jätetty muistutuksia.
Kustannukset ja aikataulu
Neptuntuksenpuiston rakentamisen kustannukset ovat noin 4,74 miljoonaa euroa eli noin 253 euroa/m² (alv 0 %).
Neptunuksenpuiston (pinta-ala noin 18 700 m²) vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 30 000 euroa eli noin 1,6 euroa/m² (alv 0 %).
Neptunuksenpuisto kuuluu hoitoluokkaan R2 (käyttöviheralue).
Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 08 03 Projektialueiden puistot ja liikunta-alueet.
Puiston rakentaminen pyritään käynnistämään määrärahojen puitteissa lähivuosina. Tämän hetken arvio on vuodesta 2030 alkaen. Rakentaminen toteutetaan vaiheittain kustannuksista ja puistoon rajautuvien tai puistoon sijoittuvien kortteleiden vaiheittain rakentamisesta johtuen.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan lautakunta päättää katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelman hyväksymisestä lukuun ottamatta taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisiä suunnitelmia.
Suunnitelmalla voidaan katsoa olevan erityistä merkitystä ympäristökuvan ja virkistyskäytön kannalta sekä sitä voidaan pitää taloudellisesti merkittävänä.
Sovelletut säännökset
Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1-3 mom.
Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §
Tiedoksianto
Päätös toimitetaan yleistiedoksiantona, koska vastaanottajia on yli 30 tai henkilöiden lukumäärää ei tiedetä. Asiakirjan nähtäville asettamisesta ilmoitetaan viranomaisen verkkosivuilla.
Detta beslut publicerades 10.12.2025
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.