Avustuksen myöntäminen, liikuntapalvelukokonaisuus, liikunnan tapahtuma-avustukset 2025

HEL 2025-001650
Ärendet har nyare handläggningar
§ 27

Tapahtuma-avustukset vuodelle 2025

SV_Palvelun päällikkö

Päätös

Vs. palvelun päällikkö päätti myöntää 4 230 euroa tapahtuma-avustusta seuraaviin tapahtumiin:

HakijaTapahtumaHaettuMyönnetty
Baila Baila ryFinland Latin Festival
15 000
0
FC Gaule RYFC Gaule Football Tournament 2025
4 000
2 000
Helsingin Agility Urheilijat ryJuhlavuoden ison kentän kilpailut
900
700
Helsingin Ratsastajat ry - Helsingfors Ryttare rfKansalliset kouluratsastuskilpailut, Poni- ja junioricupin finaalit sekä Pohjola-sarjan finaalit
500
500
Pohjois-Haagan Urheilijat FC POHU ry9. Haaga Run 2025
1 000
300
Unifight Club Helsinki ryAvoin lajikokeilu
730
730
Yhteensä
22 130
4 230

Baila Baila ry:n Finland Latin Festival -tapahtumalle ei myönnetä toiminta-avustusta. Hakija on jo saanut tapahtuma-avustusta vuonna 2025 (Baila Baila Salsa Festival), eikä haetun tapahtuman arvioitu vastaavan avustuksen painopisteitä riittävän hyvin, jotta toisen tapahtuma-avustuksen myöntäminen hakijalle saman vuoden aikana olisi perusteltua. Arvioinnissa huomioitiin esimerkiksi tapahtuman osallistumismaksut sekä lasten ja nuorten pieni osuus tapahtuman osallistujista.

Ohjeet avustuksen saajille

Tapahtuma-avustus maksetaan yhdessä erässä tapahtumajärjestäjälle, kun liikuntapalveluun on toimitettu tapahtumasta selvitys ja lopullinen talouden toteuma. Selvitys tulee toimittaa liikunnan tapahtuma-avustuksen verkkosivuilta löytyvällä raportointilomakkeella kahden (2) kuukauden sisällä tapahtuman järjestämisestä tai päätöksen saamisesta, kuitenkin viimeistään 31.12.2025. Jos selvitystä ei ole toimitettu määräaikaan mennessä tai avustusta ei ole käytetty hakemuksen ja päätöksen mukaiseen tarkoitukseen, avustus voidaan jättää maksamatta kokonaan tai osittain.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta.

Avustuksensaaja ei saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Päätöksen perustelut

Tapahtuma-avustusta myönnetään Helsingin kaupungin alueella järjestettäviin liikuntatapahtumiin, jotka liikuttavat helsinkiläisiä ja monipuolistavat kaupungin tapahtumatarjontaa. Avustuksen myöntämisessä painotetaan seuraavia kriteereitä:

  • Tapahtumat, joiden tavoitteena on innostaa uusia kohderyhmiä arkiaktiivisuuden sekä omatoimisen tai ohjatun liikunnan pariin
  • Lapsille ja/tai nuorille kohdennetut tapahtumat
  • Tapahtuman laajuus ja näkyvyys
  • Sesonkiajattelu eli eri vuodenaikoina järjestettävät tapahtumat
  • Avustettavien tapahtumien alueellisuus eri puolilla Helsinkiä. Vuonna 2025 painotuksena on lisäksi Helsingin kaupunkiuudistusalueilla järjestettävät tapahtumat
  • Tapahtumien monimuotoisuus lajien näkökulmasta
  • Tapahtuman vastuullisuus ekologisesta, ekonomisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta:
    • Tapahtuman järjestämisessä huomioidaan ympäristöasiat
    • Tapahtuman hinnoittelu/maksuttomuus mahdollistaa mahdollisimman laajan osallistumisen tapahtumaan
    • Vaikutukset yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen
    • Osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen

Avustettavat kilpailutapahtumat voivat olla korkeintaan lajiliittojen alaisia kansallisen tason kilpailuja (SM). Liikuntaseuran normaalia kilpailutoimintaa, liikuntaseuran sisäisiä ja paikallisia tapahtumia, leiri- tai kurssitoimintaa tai aikuisten kansainvälisiä arvokilpailuja (PM, EM ja MM) ei avusteta.

Tapahtuma-avustus on harkinnanvarainen. Avustuksen suuruuteen vaikuttavat hakijan omat varat, avustettavasta toiminnasta saatavat tulot sekä muut ulkopuoliset rahoitusmahdollisuudet (esim. julkinen tuki). Tapahtuma-avustusta saa käyttää ainoastaan tapahtumasta aiheutuviin kuluihin. Hyväksyttäviä kuluja ovat tapahtuman järjestämiseen liittyvät kulut, kuten tilamaksut, viestintä-/markkinointikulut sekä tapahtumaan liittyvät työntekijäkulut.

Yhtä tapahtumaa kohden voidaan myöntää vain yksi avustus. Harkinnanvaraisesti samalle tapahtumajärjestäjälle voidaan myöntää avustusta useampaan tapahtumaan vuoden aikana. Avustuksen myöntäminen edellyttää, että avustusta haetaan ennen tapahtumaa.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Toimivalta ja avustustoimintaa koskevat päätökset

Helsinki on monipuolinen ja kansainvälisesti vetovoimainen kulttuuri-, urheilu- ja tapahtumakaupunki. Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025 mukaan Helsinki on tapahtumallisuuden vastuullinen kehittäjä, luotettava ja innostava kumppani sekä toimiva tapahtumien alusta.

Tapahtuma-avustuksia myönnetään ympäri vuoden kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston osittaman (23.1.2025, § 2) määrärahan puitteissa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti kokouksessaan 7.11.2024, § 21 perusteet, joilla tapahtuma-avustusta voidaan myöntää.

Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. Avustuksensaaja ei myöskään saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47)

Avustusvalmistelussa on otettu huomioon ja avustuksensaajia sitoo liikunnan avustusten hakuohjeen (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 7.11.2024, § 21) lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178), Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet sekä järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettiset kumppanuusperiaatteet (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222).

Helsingin kaupungin hallintosäännön (luku 17, § 1) mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahan jakamisen periaatteet ja valvoo avustusperiaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston tehtävänä on päättää jaoston käytettävissä olevien avustusmäärärahojen jakamisesta, hyväksyä perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää avustusmäärärahojen jakamisesta, sekä valvoa avustusten käyttöä (hallintosääntö luku 17, § 3).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti kokouksessaan 7.11.2024, § 22 päätösvallan delegoimisesta tapahtuma-avustuksen jakamisesta palvelun päällikölle vuonna 2025.

Detta beslut publicerades 12.08.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Mer information fås av

Janina Mäkinen, suunnittelija, puhelin: 09 310 32610

janina.makinen@hel.fi

Marko Pietari, suunnittelija, puhelin: 09 310 56784

marko.pietari@hel.fi

Beslutsfattare

Stefan Fröberg
vs. palvelun päällikkö