Päätös eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 18 ja 19 §:n mukaisesta sopimuksesta Helsingin yliopiston kanssa
Päätös eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 18 ja 19 §:n mukaisesta sopimuksesta Helsingin yliopiston kanssa
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti seuraavaa:
Helsingin kaupunki tekee eläinlääkintähuoltolain 9 §:n mukaiseen järjestämisvastuuseensa kuuluvista eläinlääkäripalveluista sopimuksen yliopistollisen eläinsairaalan kanssa eläinlääkintähuoltolain 18 ja 19 §:n nojalla. Ympäristöjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus yliopistollisen eläinsairaalan kanssa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto on päättänyt 8.5.2025 (päätös § 92, liite 1), että Helsingin kaupungin eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuu eläinlääkintähuoltolain 9 §:n nojalla on laajuudeltaan eläinlääkintähuoltolain 8 §:n listauksen mukainen. Järjestämisvastuu kattaa yleisen edun kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut. Näihin kuuluvat kiireellisen eläinlääkäriavun eli päivystyksen järjestäminen ja lain 8 §:n listauksen mukaisia palveluita kuten eläimen perustutkimus, rokotus ja eutanasia.
Helsingin kaupunki on aina järjestänyt vastuullaan olevat kunnalliset eläinlääkäripalvelut hankkimalla ne ostopalveluna Helsingin yliopistolliselta eläinsairaalalta, eikä kaupungilla ole koskaan ollut kunnaneläinlääkärien tarjoamia eläinlääkäripalveluita. Nykyinen sopimus on ollut voimassa vuodesta 2006 lähtien.
Uuden eläinlääkintähuoltolain 18.1 §:n mukaan yliopisto tuottaa Helsingin järjestämisvastuuseen kuuluvia eläinlääkäripalveluja julkisina eläinlääkäripalveluina siinä laajuudessa kuin eläinlääkäreiden koulutuksen ja eläinlääketieteellisen tutkimuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen vaatii. Yliopisto vastaa tuottamiensa palvelujen saatavuudesta ja laadusta.
Yliopiston tuottaessa kaupungin järjestämisvastuuseen kuuluvia eläinlääkäripalveluja kaupunki maksaa yliopistolle korvauksia, joiden perusteista on säädetty lain 18 §:ssä.
Helsingin kaupunki on järjestämisvastuunsa kautta velvollinen eläinlääkintähuoltolain 18.2 §:n mukaisesti maksamaan yliopistolle laskutuksen mukaan korvauksen niistä yliopiston tuottamista eläinlääkäripalveluista, jotka kyseessä olevan järjestäjän muutoin olisi tullut järjestää järjestämisvastuunsa perusteella. Korvauksen perusteena ovat laskennalliset kustannukset, jotka eivät saa ylittää palvelun tuottamisesta yliopistolle aiheutuvia kustannuksia vähennettyinä asiakkailta perittävillä maksuilla ja korvauksilla eivätkä niitä arvioituja kustannuksia, jotka järjestäjälle aiheutuisi, jos se tuottaisi vastaavat palvelut omana toimintanaan.
Eläinlääkintähuoltolain 18.3 §:n mukaan yliopiston tulee periä 2 momentissa tarkoitetuista palveluista asiakkaalta maksu ja korvaus mahdollisista matkakustannuksista sekä käytetyistä lääkkeistä ja tarvikkeista aiheutuneista kustannuksista. Maksujen tulee vastata sitä, mitä järjestäjän tuottamista palveluista voidaan periä palkkioina ja maksuina eläinlääkintähuoltolain 14 ja 15 §:n mukaan, ja olla palvelujen käyttäjien kannalta kohtuullisia. Lain 15 §:n mukaisesti maksut eivät voi ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Eläinten pitopaikassa annettavien eläinlääkäripalvelujen käyntimaksut ja matkakustannusten korvaukset tulee määritellä tavalla, joka poistaa kohtuuttomat etäisyyksistä johtuvat erot maksujen suuruudessa.
Eläinlääkintähuoltolain 19.3 §:n mukaan, sen estämättä, mitä 18 §:n 2 momentissa säädetään korvauksen laskutuksesta, järjestäjä ja yliopisto voivat keskenään sopia korvauksesta edellyttäen, että sopimuksessa otetaan huomioon 18 §:n 2 momentissa säädetyt korvauksen suuruutta rajaavat perusteet.
Eläinlääkintähuoltolain 9, 18 ja 19 §:ien nojalla Helsingin kaupunki toteuttaa eläinlääkäripalvelujen järjestämisvastuunsa tekemällä sopimuksen eläinlääkäripalveluista yliopiston kanssa eläinlääkintähuoltolain 18 ja 19 §:ien nojalla. Ympäristöjohtaja valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus yliopistollisen eläinsairaalan kanssa. Yhteistyössä yliopiston kanssa laadittu sopimus on päätöksen liitteenä (liitteet 2 ja 3)]
Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston välisten sopimusneuvottelujen perusteella vuosittainen kaupungin maksama korvaus on kiinteä ja määrältään kuusisataaneljäkymmentätuhatta (640.000) euroa (ei sis. alv) vuodessa, kahden vuoden ajan eli ajalla 1.1.2026 –31.12.2027. Tämän jälkeen korvaus on sidottu elinkustannusindeksiin. Korvaus täyttää eläinlääkintähuoltolain 18 §:n 2 momentin edellytykset ja noudattaa nykyisen sopimuksen hintatasoa. Hintataso noudattaa nykyisen sopimuksen hintatasoa.
Valtiontuki
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107 (1) artiklan mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Jotta valtiontukisääntely soveltuu, tuki tulee myöntää yritykselle. Yrityksellä tarkoitetaan taloudellista toimintaa harjoittavaa tahoa eli tahoa, joka tarjoaa tavaroita tai palveluja markkinoilla (Komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä 2016/C 262/01 (jäljempänä ”komission käsitetiedonanto”), kohdat 6-12).
Eläinlääkintähuoltolain 18 §:n mukaan Helsingin yliopisto tuottaa kuntien sijasta kuntien järjestämisvastuuseen kuuluvia eläinlääkäripalveluja yliopistollisen eläinsairaalan julkisten palvelujen toiminta-alueella. Mainitun pykälän mukaan yliopistolle säädetty rooli perustuu yliopistokoulutuksen ja -tutkimuksen tarpeiden turvaamiseen. Eläinlääkintähuollosta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:n mukaan Helsingin kaupunki kuuluu eläinsairaalan toiminta-alueeseen.
Komission käsitetiedonannossa todetaan, että ”julkista koulutusta, joka järjestetään valtion rahoittaman ja valvoman kansallisen koulutusjärjestelmän puitteissa, voidaan pitää muuna kuin taloudellisena toimintana. Unionin tuomioistuin on katsonut, että ”perustaessaan ja pysyttäessään tällaisen julkisen koulutusjärjestelmän, joka saa yleensä rahoituksensa julkisista varoista eikä oppilailta tai heidän vanhemmiltaan, valtio ei pyri harjoittamaan voittoa tuottavaa toimintaa, vaan se suorittaa yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja koulutuksellisia tehtäviään väestöään kohtaan” (komission käsitetiedonanto, kohta 28).”
Yliopiston tuottamat julkiset eläinlääkäripalvelut eivät siten ole SEUT 107(1) artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, joten niiden katsotaan jäävän valtiontukisääntelyn ulkopuolelle.
Siitä huolimatta, että yliopiston tuottamiin julkisiin eläinlääkäripalveluihin ei sovelleta valtiontukisääntelyä, kansallisen lainsäädännön vaatimat raportoinnit toteutetaan.
Toimivalta
Hallintosäännön 16 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto huolehtii eläinlääkintähuoltolain mukaisten kunnalle kuuluvien tehtävien sekä eläinsuojelulain mukaisen löytöeläinten hoidon järjestämisestä.
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta
Sovelletut oikeusohjeet
Eläinlääkintähuoltolaki (285/2023) 8, 9, 15, 18, 19 §
Valtioneuvoston asetus eläinlääkintähuollosta (351/2025) 4 §
Kuntalaki (410/2015) 134 §
Sopimus Euroopan unionin toiminnasta (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 1-388), 107 artikla
Detta beslut publicerades 01.12.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.