Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan muilta kuin asiakkailta perittävien sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen määräytyminen ja sitä koskevan toimivallan siirtäminen toimialajohtajalle
Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan muilta kuin asiakkailta perittävien sosiaali- ja terveyspalvelumaksujen määräytyminen ja sitä koskevan toimivallan siirtäminen toimialajohtajalle
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti, että hyvinvointialueilta, kunnilta, valtiolta ja vakuutusyhtiöiltä perittävät sosiaali- ja terveyspalveluiden maksut perustuvat enintään suoraan edellisellä tilikaudella toteutuneisiin laskennallisiin yksikköhintoihin, ellei kustannusten muodostumisen perusteista ole erikseen toisin säädetty.
Samalla sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti siirtää hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaista toimivaltaansa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtajalle päättää muista kuin hyvinvointialueen asukkailta perittävistä maksuista silloin, kun hinnat eivät ole suoraan johdettavissa laskennallisista yksikköhinnoista tai niistä ei ole erikseen säädetty.
Lisäksi sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kumosi sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 10.9.2019 § 220, joka koskee sosiaali- ja terveystoimialan muilta kuin asiakkailta perittävien maksujen määräytymistä ja sitä koskevan toimivallan siirtämistä (liite 1).
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) 57 §:n mukaan, jos hyvinvointialue antaa lakiin tai 36 §:ssä tai 39 §:ssä tarkoitettuun hyvinvointialueiden yhteistyösopimukseen perustuen sosiaali- tai terveyspalveluja toisen hyvinvointialueen asukkaalle, on sen hyvinvointialueen, jonka asukas henkilö on, korvattava ilman aiheetonta viivytystä palvelun antamisesta aiheutuneet kustannukset, jollei kustannusten korvaamisesta muualla toisin säädetä tai jollei hyvinvointialueet toisin sovi.
Laskutettavien hintojen muodostaminen tapahtuu enintään laskennallisin yksikköhintojen mukaisesti, eikä siihen sisälly harkintaa. Näin ollen hintojen vahvistamiselle ei ole enää erikseen tarvetta.
Toimialajohtajalle on tarkoituksenmukaista siirtää toimivalta päättää muista kuin asiakasmaksuista silloin, kun hinnat eivät ole johdettavissa suoraan laskennallisista yksikköhinnoista tai niistä ei ole erikseen säädetty. Tällaisissa tapauksissa toimialajohtajan päätöksellä vahvistettavat hinnat perustuvat enintään palvelun tuottamisesta toimialalle syntyviin kustannuksiin. Laskutus perustuu omakustannushintaan eikä sisällä siten harkintaa. Tällaiset hinnat voivat esimerkiksi perustua erillislaskentaan tai erilaisiin indeksikorotuksiin.
Sote-järjestämislain 57 §:n mukaan palvelujen korvausperusteista sekä kustannusten laskutuksesta ja maksamisesta voidaan säätää tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Mikäli sosiaali- ja terveysministeriö antaa asetuksen, toimialajohtajalla ei ole toimivaltaa päättää näistä asetuksessa annetuista korvausperusteista.
Hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää, hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.
Detta beslut publicerades 03.12.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.