Avustuksen myöntäminen, iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistäminen 2026, liikuntapalvelukokonaisuus, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2025-018093
Ärendet har nyare handläggningar
Det här är en framställning

Avustus iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi vuodelle 2026

Päätösehdotus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto myöntää avustusta vuodelle 2026 iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämiseksi 35 hakijalle yhteensä 700 000 euroa liitteen 1 mukaisesti. Lisäksi kuudelle hakijoista myönnetään avustusta ehdollisesti vuodelle 2027 yhteensä 178 500 euroa ja kolmelle vuodelle 2028 yhteensä 92 000 euroa.

Avustusta ei myönnetä 12 hakijalle liitteen 2 mukaisesti seuraavin perustein:

A.
Hanke ei täytä kaikkia avustukselle asetettuja vähimmäiskriteerejä
B.
Hanke ei keskinäisessä vertailussa valikoitunut avustettavaksi
C.
Hakija ei toimittanut kaikkia haussa pakolliseksi määriteltyjä liitteitä

Hylkäysperuste on merkitty liitteessä 2 jokaisen kielteisen päätöksen saaneen kohdalle.

Ohjeet avustuksen saajalle

Tämän päätöksen lisäksi yhdistyksen tulee noudattaa Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita, Helsingin kaupungin järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita sekä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Jos ohjeita ei noudateta, avustus voidaan periä takaisin.

Avustuksensaaja ei saa asettaa avustusvaroja sellaisten tahojen saataville tai hyödynnettäväksi, joihin kohdistuu avustuksensaajaa tai Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita.

Avustus on käytettävä hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen, ellei käyttötarkoitusta ole rajattu tai tarkennettu päätöksen liitteessä 1. Avustusta voidaan käyttää vain hankkeesta johtuviin kuluihin. Avustusta ei saa käyttää varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuuden tai muiden pitkäaikaisten sijoitusten lisäämiseen. Avustuksella ei voida rahoittaa käyttöomaisuuden hankintaa. Avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava Helsingin kaupungille avustuksen käyttöön vaikuttavasta merkittävästä muutoksesta.

Avustukset maksetaan päätöksenteon jälkeen. Jos avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kaupungin perimiskelpoinen saatava kuitataan myönnetystä avustuksesta.

Yksivuotisen avustuksen käyttöaika on 1.6.2026–31.5.2027. Kaikilta avustuksensaajilta edellytetään selvitystä avustuksen käytöstä. Avustuksen käyttö tulee selvittää erillisellä lomakkeella 31.8.2027 mennessä. Sen lisäksi vähintään 20 000 eurolla per vuosi avustettujen hankkeiden tulee osallistua avustuskokonaisuuden laajempaan vaikuttavuudenarviointiin. Avustuksensaajia ohjeistetaan hankkeiden seurannan ja raportoinnin osalta tarkemmin vuoden 2026 aikana.

Vuosia 2027 ja 2028 koskevat avustuspäätökset ovat ehdollisia ja riippuvat hankkeiden suunnitelmanmukaisesta toteutumisesta sekä määrärahan kohdentamisesta avustukseen kyseisinä vuosina. Monivuotisen avustuspäätöksen saaneiden tulee saadakseen avustuksen hakea se tuleville vuosille kyseisten vuosien avustushauissa sekä raportoida samalla hankkeen etenemisestä ja avustuksen siihenastisesta käytöstä.

Esittelijän perustelut

Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustus on harkinnanvarainen avustus, joka on tarkoitettu helsinkiläisten iäkkäiden ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tukevaan, liikkumista edistävään toimintaan ja toiminnan kehittämiseen. Avustusta voidaan myöntää rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille. Avustuksella ei tueta hakijan olemassa olevaa perustoimintaa. Myönnettävät avustukset voivat olla 5 000–80 000 euroa per vuosi. Käynnissä olevien hankkeiden on mahdollista saada jatkorahoitusta, mikäli tarve jatkuvuudelle on selkeästi perusteltu avustushakemuksessa. Vuosina 2021 ja 2022 alkaneita hankkeita voidaan avustaa vielä vuonna 2026 yksivuotisella avustuksella. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 2.12.2025, § 27)

Iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustusta haettiin 2.4.2026 klo 16 mennessä lähettämällä hakemus liitteineen Helsingin kaupungin avustusasioinnin kautta. Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 46. Yksi epähuomiossa iäkkäiden ihmisten kulttuuritoiminnan edistämisen avustusta hakenut hakija siirrettiin käsiteltäväksi liikkumisen edistämisen avustushakemuksena, joten hakemuksia oli lopulta 47.

Hakemusten arvioinnissa ja keskinäisessä vertailussa kiinnitettiin huomiota hakemuksissa kuvattujen toimenpiteiden laatuun suhteessa avustushaun painopisteisiin. Lisäksi painotettiin toiminnan saavutettavuutta, ikäihmisten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamista sekä toimintaa, jossa sovelletaan uusia kumppanuuksia ja toimintamalleja. Huomiota kiinnitettiin niin ikään hankkeen laajuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen suhteessa avustuksen tavoitteisiin, hankkeen talous- ja toimintasuunnitelman suunnitelmallisuuteen ja realistisuuteen, hakijan omarahoitusosuuteen ja mahdolliseen muuhun toimintaan saatavaan rahoitukseen sekä toiminnan jatkuvuuteen hankekauden jälkeen.

Hakemuksia arvioitiin kolmessa kategoriassa riippuen yhdelle vuodelle haettavan avustuksen summasta. Suurempaa avustusta hakevia koskivat osin hieman vaativammat tai tarkemmat kriteerit. Joidenkin hakijoiden esitettyä avustussummaa on sovitettu alaspäin alempaan kategoriaan sopivaksi, mikäli kaikki ylemmässä kategoriassa avustetuksi tulemisen vähimmäisehdot eivät hakemuksessa täyttyneet. Kunkin käsitellyn hakemuksen arviointikategoria ja arviointikategorioiden selitteet löytyvät liitteistä 1 ja 2.

Arvioinnissa jatkohankkeiksi katsottiin harkinnanvaraisesti kaikki hakemukset, joissa toiminnan perusluonne katsottiin muuttumattomaksi aiempiin hankekausiin nähden. Lähtökohtaisesti hakijan tuli ilmoittaa hakemuksessa, mikäli kyse oli jatkohankkeesta avustuskokonaisuudessa aiemmin avustetulle toiminnalle.

Avustettavaksi esitettävien hankkeiden hankekuvaukset löytyvät liitteeltä 3 ja ei-avustettavaksi esitettyjen hankkeiden kuvaukset liitteeltä 4. Avustusta myönnetään keskinäisen vertailun perusteella hakijoille, joiden hankkeet vastaavat parhaiten avustukselle asetettuja tavoitteita ja muita kriteereitä. Esitettävät avustusten määrät perustuvat haettuihin summiin, hyväksyttäviksi katsottuihin hankkeiden budjetoituihin kustannuksiin, mahdollisiin aiemmin samaan toimintaan myönnettyihin avustuksiin sekä myöntämisperusteiden myönnettävälle avustukselle asettamiin rajoihin.

Avustustoiminnassa on otettu huomioon valtiontukisääntely ja avustuksen kilpailuvaikutukset. Avustamisen ei katsota vaikuttavan Euroopan unionin jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska palveluja tuotetaan ensi sijassa paikallisille asukkaille rajatulla alueella jäsenvaltiossa.

Avustustoimintaa koskevat päätökset

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti 2.12.2025, § 27 Helsingin kaupungin hallinnoimasta valtionperintöomaisuudesta jaettavan iäkkäiden ihmisten liikkumisen edistämisen avustuksen myöntämisen kriteereistä vuodelle 2026. Avustukseen varattiin vuodelle 2026 talousarviossa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle osoitetusta kahden miljoonan euron valtionperintömäärärahasta enintään 700 000 euroa.

Avustustoiminnassa noudatetaan voimassa olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita ja järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettisiä kumppanuusperiaatteita (kaupunginhallitus 7.4.2025, § 222) sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisiä avustusperiaatteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.12.2023, § 178). Avustuksia ei myönnetä tahoille, joihin kohdistuu Helsingin kaupunkia velvoittavia pakotteita (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 15.3.2022, § 47).

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (luku 10, §9) mukaan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää valtionperintönä saadun ja toimialalle osoitetun omaisuuden käytöstä. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 15.11.2022, § 188 siirtää toimivaltansa ikäihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämisen avustuksiin toimialalle saadun valtionperintöomaisuuden käytöstä liikuntajaostolle liikkumisen edistämiseen osoitettavien avustusten osalta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 02.12.2025 § 27

Föredragande

Namn
Tuuli Salospohja

Titel
Palvelun päällikkö

Upplysningar