Puistosuunnitelma, Baneeripuisto, Laajasalo, VIO 6562/1

HEL 2025-019154
Ärendet har nyare handläggningar

Baneeripuisto, puistosuunnitelma, Laajasalo

§ 46

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä liitteenä 2 olevan Baneeripuiston puistosuunnitelman, suunnitelmapiirustus nro VIO 6562/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Baneeripuisto sijaitsee Laajasalon 49. kaupunginosassa. Puisto rajautuu etelässä Haakoninlahden merialueeseen ja pohjoisessa Horisontti-kadun katualueeseen sekä tonttiin 49323. Suunnittelualueen pinta-ala on 6897 m².

Alue on voimassa olevassa asemakaavassa nro 12330 merkinnällä VP (puisto). Puistosuunnitelma on esitetty piirustuksessa VIO 6562/1. Suunnitelma on muilta osin voimassa olevan asemakaavan mukainen, mutta puiston poikki kulkevan kivituhkakäytävän sijaintia on tarkennettu kallioinen maasto ja puiston herkät kasvillisuusalueet huomioiden.

Haakoninlahden länsiosan kallioisia ja vähäpuustoisia rantapuistoja, joihin Baneeripuisto kuuluu, kehitetään yleisilmeeltään luonnonmukaisina ja nykyistä kasvillisuutta vaalien. Tavoitteena on, että ne muodostavat vastaparin Kruunuvuorenrannan urbaanille kantakaupunkimaiselle rakentamiselle ja tarjoavat luontoelämyksiä alueen asukkaille. Koostekuva alueesta on liitteenä 3. Lisääntyvää virkistyskäyttöä ja sen myötä kasvavaa kasvillisuuden kulumista pyritään samalla ohjaamaan rakennetuille käytäville ja oleskelupaikoille. Luonnontilaisten kallioiden lisäksi Baneeripuiston alueella on aikaisemman öljysatamatoiminnan jäänteitä, muun muassa laivojen kiinnitysvantteja ja betonirakenteisia tukimuureja.

Suunnitelma

Baneeripuisto säilytetään suurelta osin luonnontilaisena kallioalueena. Puiston koillissivulle, Horisontti-kadun länsiosan ja Baneerikujan kääntöpaikan välille, rakennetaan uusi kapea puistokäytävä, Aaltokoro. Havainnekuvat ovat liitteinä 5 ja 6.

Puiston luoteiskulman kalliolouheesta rakennettua hyvin jyrkkää louheluiskaa ja merialuetta vanhan betonilaiturin kupeessa täytetään niin, että luiskaan voidaan istuttaa monilajista kasvillisuutta. Täyttöalueen keskelle rakennetaan pieni, kolmeen tasoon porrastettu betonipintainen oleskelupaikka, jonne johtavat kulkuportaat kahdesta suunnasta.

Aaltokoro rakennetaan kivituhkapintaisena. Käytävä on sovitettu maastoon kallion pinnanmuotoja noudatellen ja olemassa oleva puusto huomioiden.

Puiston luoteiskulman meritäytölle rakennettava oleskelupaikka on pääosin betonipintainen ja sinne johtavat portaat rakennetaan luonnonkivestä tai betonista. Rantaviiva meritäytön edustalla on altis aaltojen ja merijään vaikutuksille, minkä vuoksi meritäytön rantavyöhyke verhotaan järjestetyllä kiviheitokkeella 1,5–2,5 m korkeudelle keskivedenpinnasta.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Baneeripuisto on aikaisemmin ollut osa Laajasalon öljysatamaa eikä alueelta ole tiedossa olevia luontoarvoja. Kallioalueiden notkelmissa kasvaa kuitenkin monipuolista ja kulutukselle arkaa kukkivaa kalliokasvillisuutta ja -puustoa, joka huomioidaan ohjaamalla alueella liikkumista herkimpien kasvillisuusalueiden ulkopuolelle. Olemassa oleva puusto säilytetään lukuun ottamatta puiston luoteiskulman meritäyttöjen alle jääviä koivuja ja kahta suunnitellun kivituhkakäytävän varrella kasvavaa puuta. Alueella olevat vieraslajit poistetaan.

Aaltokoron itäpää on suunniteltu kohtaan, josta naapurikiinteistön rakennusurakka on aiemmin poistanut puut ja luontaiset maa-ainekset. Asemakaavassa reitti on osoitettu metsikköön, jossa sijaitsee puiston ainoat suurikokoiset puut ja jossa on runsaasti korkeuseroa. Polku halutaan sijoittaa puistosuunnitelmassa esitettyyn kohtaan kauniin kallioluonnon säästämiseksi. Puistosuunnitelman mukainen itäpään linjaus on myös kulkijoiden kannalta sujuvampi eikä vaadi kallion louhintaa tai luonnonmaastoon tehtävää pengerrystä.

Vuorovaikutus

Puistosuunnittelun aikana on pidetty asukastilaisuus 20.10.2025 Kruunuvuorenrannan asukastilassa ja puistosuunnitelmaluonnos on ollut esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla 20.10.–7.11.2025. Tiedote puistosuunnitelman esilläolosta on toimitettu puistoon rajautuvien ja lähialueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille sekä asukasyhdistykselle.

Asukkaat toivoivat muun muassa Aaltokoron jättämistä toistaiseksi valaisematta ja koiravessojen rakentamista puistoon. Esilläoloajan ja asukastilaisuuden aikana saadut palautteet on koottu vuorovaikutusmuistioon ja ne on huomioitu mahdollisuuksien mukaan suunnittelussa. Palaute suunnitelmista oli positiivista lukuun ottamatta naapurikiinteistöä 49323, joka toivoisi Aaltokoro-polun rakentamista asemakaavan osoittamaan paikkaan puiston itäpäässä.

Tarkemmat perustelut suunnitelmaratkaisulle karttoineen ja valokuvineen löytyvät vuorovaikutusmuistiosta, joka on liitteenä 4.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston rakentamisen kustannukset suunnittelualueelta ovat noin 490 000 euroa eli noin 70 euroa/m² (alv 0 %).

Suunnittelualue kuuluu hoitoluokkiin R3 käyttöviheralue, A3 maisemaniitty ja M2 lähimetsä.

Suunnittelualueen vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat 2000 euroa, 0,3 euroa/ m² (alv 0 %).

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8080304 Kruunuvuorenrannan puistot ja liikunta-alueet (projektialueiden puistot).

Baneeripuiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristölautakunnan talousarvioehdotuksessa vuodesta 2027 alkaen.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Puistosuunnitelma mahdollistaa puiston peruskorjauksen. Suunnitelmaa voidaan pitää periaatteellisesti ja taloudellisesti vähäisenä.

Sovelletut säännökset

Alueidenkäyttölaki (132/1999) 90 § 1–3 momentit, 62 §

Maankäyttö- ja rakennusasetus (895/1999) 30 §

Detta beslut publicerades 20.03.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Yleistiedoksiantona toimitetun päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan ilmoituksen julkaisemisesta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Beslutsfattare

Namn
Rikhard Manninen

Titel
Maankäyttöjohtaja

Upplysningar