Yhteistyösopimus, Future Museum -projekti 2026–2027, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-000911
Ärendet har nyare handläggningar

Sopimus yhteistyöstä Future Museum -projekti vuosille 2026-2027

§ 1

Päätös

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan museonjohtaja hyväksyi osaltaan Helsingin kaupungin ja Future Museum -projektin välisen yhteistyösopimuksen ja siihen liittyvät kustannukset vuosille 2026–2027.

Yhteistyön arvonlisäveroton arvo on 20 000 euroa, johon voidaan lisätä laskutuskustannukset. Kustannukset kohdistuvat talousarviossa varattuun kaupunginmuseon määrärahaan tulosyksiköllä 2912000 ja kustannukset maksetaan kaupunginmuseon sisäiseltä tilaukselta 2912000000.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkistrategian 2025–2029 mukaisesti Helsinki vahvistaa kansainvälistä rooliaan, näkyvyyttään ja houkuttelevuuttaan aktiivisella toiminnalla ja läsnäololla eri kansainvälisissä verkostoissa.

Helmikuun alussa 2026 käynnistyvän Future Museum -projektin ja verkostoyhteistyön avulla Helsingin kaupunginmuseo kehittää toimintakonseptiaan. Projektin aikana museotoimintaa tutkitaan kestävyyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta sekä tuottavuuden ja teknologian teemakokonaisuuksissa. Tavoitteena on arvioida museoiden merkityksellisyyttä tulevaisuuden näkökulmasta (relevanssi), yleisösuhteen kehittämisen näkökulmasta (luottamus), toimialarajat ylittävän kehittämisen näkökulmasta (vaikuttavuus) sekä digitalisaation ja johtamisen näkökulmasta (tietojohtaminen).

Verkoston jäsenet sitoutuvat jakamaan parhaita käytäntöjä. Työmuotoina ovat data-analyysi, asiantuntijahaastattelut ja osallistavat menetelmät. Projektin lopputuotteena syntyy strategiasuosituksia, työkaluja ja tapausesimerkkejä. Projekti päättyy tammikuussa 2028.

Future Museum Project on museoiden ja tiedekeskusten aloitteesta perustettu maailman johtavien kulttuuriperintöalan toimijoiden verkosto. Työtä koordinoi MUSEUM BOOSTER GmbH (Am Heumarkt 27/3A, 1030 Vienna, Austria) ja verkostoon kuuluu noin 20 kaupunki- ja instituutiojäsentä ympäri maailman. Yhteistyösopimus tehdään kahdeksi vuodeksi Helsingin kaupungin ja koordinoivan tahon välille.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta).

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti 23.9.2025, § 154 siirtää hankintojen toimivaltaansa viranhaltijoille Helsingin kaupungin hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2. momentin 3. kohdan perusteella siten, että museonjohtaja voi päättää hankinnoista 50 000 euroon saakka.

Detta beslut publicerades 23.01.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Reetta Heiskanen

Titel
Museonjohtaja

Upplysningar

Namn
Jari Harju

Titel
Yleisöpalvelupäällikkö

Bilagor

1. Future Museum IV_Cooperation Agreement_Helsinki City Museum_MM
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.