Virkasuhteen täyttäminen, Haagan peruskoulu, erityisopettaja, KASKO-01-923-25 

HEL 2026-001971
Ärendet har nyare handläggningar

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan päätös oikaisuvaatimuksesta erityisopettajan ottamisesta toistaiseksi

Ärende 34. / 182 §

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen perusopetuksen aluepäällikön 20.2.2026 tekemästä Haagan peruskoulua koskevasta valintapäätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Kasvatus- ja koulutuslautakunta viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

********** on tehnyt 9.3.2026 Helsingin kaupungin kirjaamoon saapuneen oikaisuvaatimuksen perusopetuksen aluepäällikön 20.2.2026 tekemästä Haagan peruskoulua koskevasta valintapäätöksestä, jolla aluepäällikkö on ottanut erityisopettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään **********

Perusopetuksen aluepäällikkö on antanut asiassa lausunnon.

Kuntalain 134 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 14 luvun 1 §:n 2 mom. 5 kohdan mukaan, ellei toisin ole määrätty toimialajohtaja ottaa palvelukseen toimialan viranhaltijat ja työntekijät. Toimialajohtajan henkilöstöasioiden delegointia koskevaan päätökseen (14.4.2025) perustuen opettajan ottamisesta virkasuhteeseen päättää aluepäällikkö.

Rekrytointiprosessi

Erityisopettajan tehtävä on ollut julkisesti haettavana ajalla 5.1.-26.1.2026 Helsingin kaupungin sähköisessä rekrytointijärjestelmässä sekä muissa Helsingin kaupungin rekrytointikanavissa. Tehtävän ensimmäinen sijoituspaikka on Haagan peruskoulu. Viranhaltijan tehtävänä on erityisopettajan tehtävät.

Tehtävän kelpoisuusvaatimus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) perusopetuksen erityisopettajan ja erityisluokanopettajan kelpoisuutta koskevan 8 § mukaan.

Aluepäällikön valintapäätöksen mukaan tehtävää haki hakuaikana 49 hakijaa, joista valintapäätöksen mukaan muodollisesti kelpoisia oli 42 hakijaa. Valintapäätöksen mukaan videohaastatteluun kutsuttiin seitsemän hakijaa, joista kaksi hakijaa eteni henkilökohtaiseen haastatteluun.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa päätös vaaditaan kumottavaksi, koska viran kelpoisuusvaatimuksia on tosiasiallisesti rajoitettu kesken hakuprosessin, menettely on ollut hakijoiden näkökulmasta epäselvä ja ristiriitainen eikä kelpoisuuslinjaus ole ilmennyt hakijoille hakuilmoituksesta. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan valintapäätös on vastoin tarkoituksenmukaisuutta.

Oikaisuvaatimuksen tekijän perustelut ilmenevät tarkemmin liitteenä olevasta oikaisuvaatimuksesta.

Lainsäädäntö

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa.

Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetetulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhdessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 5 §:n mukaan sellaiseen virkasuhteeseen, joka on ollut julkisesti haettavana, voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 8 §:ssä säädetään peruskoulun erityisopettajan ja erityisluokanopettajan kelpoisuudesta. Pykälän toisen momentin mukaan perusopetuslain 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta pienryhmässä on kelpoinen antamaan henkilö:

1) jolla on tässä asetuksessa säädetty kelpoisuus antaa luokanopetusta ja joka on suorittanut erityisopettajan opinnot;

2) joka on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 §:n 1 momentin mukaisen erityisopettajien koulutuksen sekä edellä 1 a §:ssä tarkoitetut monialaiset opinnot; tai

3) jolla on tämän asetuksen mukaan aineenopettajalta vaadittava kelpoisuus kyseisessä oppiaineessa ja joka on suorittanut erityisopettajan opinnot.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 9 §:ssä säädetään kielitaitovaatimuksesta. Pykälän mukaan perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Asian arviointi

Oikaisuvaatimuksen mukaan kelpoisuusvaatimusta on muutettu kesken hakuprosessin, sillä hakuilmoituksesta ei ole ilmennyt, että kyseiseen erityisopettajan virkaan edellytetään erityisluokanopettajan kelpoisuutta. Oikaisuvaatimuksen mukaan lisäksi kesken hakuprosessin työnantajan sisäisessä viestinnässä on ilmoitettu, että erityisopettajan kelpoisuuden omaava hakija ei ole tässä haussa kelpoinen, ja että ainoastaan erityisluokanopettajat ovat kelpoisia. Oikaisuvaatimuksen mukaan osa hakijoista, jotka on rekrytointipäätöksessä katsottu muodollisesti kelpoisiksi virkaan, suljettiin kokonaan ansiovertailun ja rekrytointiprosessin ulkopuolelle. Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan sen tekijä on katsottu haussa muodollisesti kelpoiseksi, mutta tullut prosessissa tosiasiallisesti kohdelluksi ei kelpoisena.

Hakuilmoituksen mukaan erityisopettaja antaa oppilaille ryhmäkohtaista tukea ja opetus kohdistuu oppilaskohtaisena tukitoimena toteutettavaan kokoaikaiseen pienryhmäopetukseen yksittäisissä oppiaineissa, jossa erityisopettaja vastaa kyseisen oppiaineen arvioinnista. Lisäksi hakuilmoituksen mukaan tehtävän kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 8 §:ssä säädetään erityisopettajan ja erityisluokanopettajan opetusta antavan opettajan kelpoisuudesta. Pykälän toisen momentin mukaan perusopetuslain 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta pienryhmässä on kelpoinen antamaan henkilö:

1) jolla on tässä asetuksessa säädetty kelpoisuus antaa luokanopetusta ja joka on suorittanut erityisopettajan opinnot;

2) joka on suorittanut kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta annetun asetuksen 14 §:n 1 momentin mukaisen erityisopettajien koulutuksen sekä edellä 1 a §:ssä tarkoitetut monialaiset opinnot; tai

3) jolla on tämän asetuksen mukaan aineenopettajalta vaadittava kelpoisuus kyseisessä oppiaineessa ja joka on suorittanut erityisopettajan opinnot.

Perusopetuksen aluepäällikön lausunnon mukaan hakuilmoituksessa on kerrottu erityisopettajan antaman opetuksen kohdistuvan ryhmäkohtaisen tuen lisäksi oppilaskohtaisena tukitoimena toteutettavaan kokoaikaiseen pienryhmäopetukseen yksittäisissä oppiaineissa. Tehtävässä edellytetään kelpoisuusasetuksen mukaista erityisluokanopettajan kelpoisuutta, joka on käynyt ilmi tehtävänkuvauksesta ja kelpoisuusasetuksesta. Kelpoisuusvaatimusta ei ole muutettu kesken hakuprosessin.

Aluepäällikön lausunnon mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä on hakemuksessaan antamiensa tietojen mukaan koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri (erityispedagogiikka), ja hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Hakemuksessa ilmoitetun mukaan hänellä on kuitenkin kesken monialaisten opintojen suorittaminen, joten hänellä ei ole ollut antamiensa tietojen mukaan hakuaikana kelpoisuutta haettavana olleeseen tehtävään.

Oikaisuvaatimuksessa viitataan ristiriitaan muodollisen ja tosiasiallisen kelpoisuusvaatimuksen välillä. Tehtävässä ei ole erikseen muodollista ja tosiasiallista kelpoisuutta, vaan kelpoisuus on määräytynyt kelpoisuusasetuksen mukaisesti. Hakijoita on kohdeltu yhdenvertaisesti eikä kelpoisia hakijoita ole rajattu rekrytointiprosessin ulkopuolelle. Valintapäätöksessä on ilmaistu ainoastaan tiivis ansiovertailu kärkihakijoiden välillä. Kelpoisten lukumäärän osalta valintapäätöksessä on ollut kirjoitusvirhe, sillä kelpoisten hakijoiden määräksi päätöksessä on ilmoitettu 42, vaikka tosiasiassa kelpoisia hakijoita on ollut 15.

Oikaisuvaatimuksen mukaan kesken hakuprosessin on ilmoitettu, että erityisopettajan kelpoisuuden omaava hakija ei ole tässä haussa kelpoinen, ja että ainoastaan erityisluokanopettajat ovat kelpoisia. Aluepäällikön lausunnon mukaan päivitetty perusopetuslaki ja kelpoisuusasetus ovat tulleet voimaan 1.8.2025. Tämän seurauksena vakinaisten virkojen haun ohjeet 1.8.2026 lukien täytettäviin virkoihin on lähetetty toimialan hallinnosta rehtoreille 23.9.2025. Ohjeessa on kerrottu, että rekrytoitaessa erityisopettajan virkaan tulee hakijalla olla erityisluokanopettajan kelpoisuus. Tehtävänkuva ja kelpoisuusvaatimus ovat olleet tiedossa jo syksyllä 2025, ja hakuilmoitus on kirjoitettu sen mukaisesti. Hakuilmoituksesta on edellä esitetysti selvinnyt vaadittu kelpoisuus, eikä kelpoisuusvaatimusta ole muutettu haun aikana. Työnantajan sisäisessä viestinnässä on voitu lähettää hakuprosessin aikana aiheeseen liittyviä viestejä, mutta näillä viesteillä ei ole ollut vaikutusta tehtävän kelpoisuusvaatimukseen.

Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan työtehtävät koulussa ovat kohdentuneet pääosin ryhmäkohtaista tukea vastaaviin tehtäviin. Oikaisuvaatimuksen mukaan valintapäätöksessä korostetaan oppilaskohtaisena tukitoimena toteutettavaa kokoaikaista pienryhmäopetusta yksittäisissä oppiaineissa sekä arviointivastuuta, mutta valintapäätöksen tekohetkellä ei ole esitetty pedagogiseen tarpeeseen pohjaavaa perustelua, konkreettista suunnitelmaa tai resurssijärjestelyä siitä, miten tällainen toimintamalli toteutettaisiin käytännössä.

Aluepäällikön lausunnon mukaan hakuilmoituksessa ei ole kuvattu viran tehtävänkuvaa valintapäätöksen tekohetkellä, vaan tehtävänkuva on 1.8.2026 alkaen. Lisäksi aluepäällikön lausunnon mukaan oppilaiden tuen tarve arvioidaan vuosittain, ja konkreettiset suunnitelmat laaditaan lukuvuosittain oppilaiden yksilöllisten tarpeiden pohjalta, jonka vuoksi opetuksen järjestäjän tulee varmistua, että jokaisella erityisopettajalla on jatkossa riittävä pätevyys toteuttaa oppilaskohtaisena tukitoimena järjestettävää yksittäisen oppiaineen kokoaikaista pienryhmäopetusta ja arviointia.

Oikaisuvaatimuksen mukaan aluepäällikön valintapäätös on myös vastoin tarkoituksenmukaisuutta, sillä rekrytointimenettely ei ole ollut avoin ja johdonmukainen, muodollisesti kelpoisia hakijoita on rajattu rekrytointimenettelyn ulkopuolelle ja tehtävänkuva sekä kelpoisuusrajaus eivät vastaa tehtävänkuvaa päätöshetkellä.

Aluepäällikön lausunnon mukaan valintapäätös on ollut tarkoituksenmukainen. Rekrytointimenettely on ollut avoin sekä johdonmukainen, ja kelpoisuusvaatimus on kerrottu hakuilmoituksessa edellä esitetyn mukaisesti. Lausunnon mukaan kelpoisia hakijoita ei ole rajattu rekrytointimenettelyn ulkopuolelle, ja tehtävään valittu on koulutuksen, työkokemuksen, haastattelun sekä henkilökohtaisen arvioinnin perusteella katsottu täyttävän parhaiten viran menestyksellisen hoitamisen kannalta keskeiset edellytykset, ja hänen on katsottu olevan tehtävään soveltuvin. Lisäksi aluepäällikön lausunnon mukaan tehtävänkuva ja kelpoisuusvaatimus vastaavat sitä, mitä tehtävä edellyttää alkaessaan 1.8.2026.

Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että aluepäällikkö olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun, kuin mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Aluepäällikön päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätös on tarkoituksenmukainen, johdonmukainen ja hakijoita on kohdeltu tasapuolisesti. Tehtävään valittu on ollut ansioitunein ja sopivin tehtävään koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Esittelijä esittää edellä lausuttuun, aluepäällikön päätökseen ja lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Perusopetuksen alueelliset palvelut 2 Perusopetuksen aluepäällikkö 2 20.02.2026 § 7

Detta beslut publicerades 12.05.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Föredragande

Namn
Ville Raatikainen

Titel
Perusopetusjohtaja

Bilagor

1. Oikaisuvaatimus
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Työpaikkailmoitus
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemus
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Tehtävään valitun hakemus
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Päättäjän lausunto
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.