Hankinta, kalliorakennesuunnittelu, Helsingin yliopiston metroaseman pohjoinen sisäänkäynti, liikenneliikelaitos
Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin kalliorakennesuunnittelutehtävien hankinta
Päätös
Toimitusjohtaja valitsi Finnmap Infra Oy:n Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin kalliorakennesuunnittelutehtävien toimittajaksi.
Toimeksiannon arvonlisäveroton enimmäishinta on 138.000,00 euroa.
Päätöksen perustelut
Asian tausta
Kaupunginvaltuusto linjasi 5.2.2025, 30 §, hyväksyessään Länsisataman pikaraitiotien yleissuunnitelman, että kaupunkiympäristön toimiala jatkaa yhteistyössä liikenneliikelaitoksen ja Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin hankesuunnittelua siten, että toteutus aikataulutetaan Länsisataman pikaraitiotiehankkeen kanssa.
Hankesuunnitelmassa tarkennetaan mm. toteuttamisen aikataulua, teknistä suunnittelua, vaikutusten arviointia sekä selvitetään kokonaisuuden kannalta paras toteuttamistapa.
Hankintamenettely
Hankintaan ei sovelleta vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettu lakia (erityisalojen hankintalaki, 1398/2016), sillä kyseessä on lain 13 §:n mukaisen palveluhankintojen kynnysarvon alittava hankinta.
Hankinta toteutetaan suoraostona, sillä Finnmap Infra Oy on toteuttanut Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin alustavaa kalliorakennesuunnittelua. Finnmap Infra Oy:llä on siten sellaista tietotaitoa Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin kalliorakennesuunnittelijana toimimisesta, että se voi suoriutua työstä kustannustehokkaasti. Lisäksi kohteeseen liittyy suunnitelmien, muiden hankkeiden ja aikataulujen yhteentoimivuus- ja -sopivuusvaatimuksia, ja näiden yhteentoimivuus- ja sopivuusvaatimusten turvaamiseksi hankinnan tekeminen yritykseltä on välttämätöntä.
Palveluntuottaja tuntee kohteen, on asiantuntijana kohdeympäristössä jo valmiiksi ja aiemmista toimeksiannoista saatujen kokemusten perusteella nyt saatu tarjous vastaa markkinoiden yleistä hintatasoa. Kilpailuttamisesta itsestään sekä projektin toteutuksen pidentymisestä aiheutuvat lisäkustannukset ylittäisivät hankintayksikön arvion mukaan kilpailutuksesta mahdollisesti saatavan hyödyn, eikä kyseessä ole myöskään erityisalojen hankintalain kiertäminen, koska edellä kuvatun mukaisesti kyseessä on lain kynnysarvon alittava hankinta.
Täten Finnmap Infra Oy on kokonaistaloudellisesti järkevin ja tarkoituksenmukaisin vaihtoehto toteuttamaan Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin kalliorakennesuunnittelun.
Tämän päätöksen jälkeen Finnmap Infra Oy:ltä hankittavien Helsingin yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin kalliorakennesuunnittelutehtävien enimmäisarvo on 171.668,48 euroa (alv 0 %).
Toimivalta
Hallintosäännön 11 luvun 1 § 2 mom. 3 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
HKL:n johtokunta on 20.8.2025, 58 §, siirtänyt hallintosäännön mukaista hankintoihin liittyvää toimivaltaansa HKL:n toimitusjohtajalle 1.000.000 euroon (alv 0 %) asti.
Käsiteltävänä olevan hankinta-asian arvon ollessa alle 1.000.000,00 euroa (alv 0 %) voi toimitusjohtaja päättää hankinnasta.
Detta beslut publicerades 09.04.2026
MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN
Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta tekemällä hankintaoikaisuvaatimuksen tai kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen taikka molemmat.
OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika
Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksiantopäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla
- hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.
Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
OHJEET KUNTALAIN MUKAISEN OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin
kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.