Haltialan kotieläintilan konseptikilpailun ratkaiseminen (Tuomarinkylä)

Myynti, kilpailun perusteella, Haltialan kotieläintila, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2025-000704
Ärendet har nyare handläggningar

Haltialan kotieläintilan konseptikilpailun ratkaiseminen (Tuomarinkylä)

Ärende 4. / 81 §

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti valita Haltialan kotieläintilan konseptikilpailun voittajaksi ja alueen kehittäjäksi Lännentila Oy -kilpailuryhmän konseptiehdotuksella "Haltiala elämyksien maatila".

Kaupunkiympäristölautakunta päätti jättää tutkimatta "Haltialan Elämystila Verso -konseptiehdotuksen kilpailuajankohdan määräajan 22.8.2025 kello 12 päättymisen jälkeen saapuneena.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päätti oikeuttaa maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikön päällikön vuokraamaan liitteen nro 1 mukaiset, yhteensä noin 5,8 hehtaarin suuruiset vuokra-alueet kilpailun voittaneelle kilpailuryhmälle konseptin edellyttämää toimintaa varten ja päättämään muista maanvuokraehdoista.

(L1135-20)

Lautakunta piti tärkeänä kehittää tapoja valvoa sitä, että kilpailussa määritellyt eläineettiset periaatteet ja eläinten mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä maksuttomat palvelut toteutuvat tilalla pitkäjänteisesti.

Käsittely

Vastaehdotus:
Elina Kauppila: Lisätään päätösehdotukseen: Lautakunta pitää tärkeänä kehittää tapoja valvoa sitä, että kilpailussa määritellyt eläineettiset periaatteet ja eläinten mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä maksuttomat palvelut toteutuvat tilalla pitkäjänteisesti.

Kannattaja: Johanna Forss-Lähdesmäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Elina Kauppilan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta päättää valita Haltialan kotieläintilan konseptikilpailun voittajaksi ja alueen kehittäjäksi Lännentila Oy -kilpailuryhmän konseptiehdotuksella "Haltiala elämyksien maatila".

Sijainti kaupungin karttapalvelussa(Länk leder till extern tjänst)

Kaupunkiympäristölautakunta päättää jättää tutkimatta "Haltialan Elämystila Verso -konseptiehdotuksen kilpailuajankohdan määräajan 22.8.2025 kello 12 päättymisen jälkeen saapuneena.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää oikeuttaa maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikön päällikön vuokraamaan liitteen nro 1 mukaiset, yhteensä noin 5,8 hehtaarin suuruiset vuokra-alueet kilpailun voittaneelle kilpailuryhmälle konseptin edellyttämää toimintaa varten ja päättämään muista maanvuokraehdoista.

(L1135-20)

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään päätettäväksi valita Haltialan kotieläintilan konseptikilpailun voittajaksi ja alueen kehittäjäksi Lännentila Oy -kilpailuryhmä ehdotuksella "Haltiala elämyksien maatila”. Konseptiehdotus vaalii Haltialan tilan ainutlaatuista maalaistunnelmaa ja kestävän kehityksen mukainen toiminta pohjautuu alueen henkeen ja historiaan. Ympärivuotisen, vuodenaikojen mukaan muuntautuvan elämyksien maatilan ytimenä on kaikille avoin, elinvoimainen Haltialan maatila. Tilan vetovoimaisuus syntyy alueen monipuolisista aktiviteeteista ja palveluista sekä vapaasta pääsystä tilalle; erityisesti lapsiperheiden suosima kotieläinpiha ja pihapiiri pysyvät maksuttomina jatkossakin.

Tulevat palvelut rakentuvat tapahtuma- ja lähiruokatorin, kotieläinpihan, kartanomiljöön, maatilan aktiviteettien ja majoituksen ympärille. Eri kävijöille on monipuolisesti sekä maksuttomia että maksullisia palveluita, kuten saunat, rieskapizzeria, maatilan tieto- ja taitonurkka, latukahvila, herneiden viljely ja poiminta, maatilamajoitus, temppupuisto sekä kahvila-ravintolat. Tilan ympärivuotisuus mahdollistaa esimerkiksi ympäristökasvatusta koululaisille; ryhmät pääsevät tutustumaan perinteikkääseen maatilan elämään, ympäristöön ja vuosikiertoon. Asukkaiden osallistaminen on osa toiminnan suunnittelua alusta lähtien. Kilpailuryhmän yrittäjillä on alalta pitkä kokemus vastaavanlaisen tilakonseptin rakentamisesta menestyksekkääksi liiketoiminnaksi ja suosituksi vierailukohteeksi. Ryhmällä on osaamista niin maatilamatkailusta, eläinten hoidosta, lähiruoan tuotannosta kuin kulttuuriympäristöjen korjaus- ja restaurointihankkeista.

Kotieläintilan rakennusten ja eläinten myynnistä sekä alueen maanvuokrauksesta päätetään erillisillä viranhaltijapäätöksillä.

Kilpailun lähtökohdat ja tavoitteet

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 15.4.2025, 225 § ”Haltialan kotieläintilan konseptikilpailu” -ohjelmaluonnoksen tilan kehittämiseksi, kilpailun käynnistämiseksi sekä rakennusten ja eläinten myymiseksi (liite nro 2). Helsingin kaupunki hakee konseptikilpailun kautta uutta omistajaa kotieläintilan rakennuksille ja eläimille sekä toimijaa kehittämään Haltialan tilasta aktiivisen ja houkuttelevan virkistys- ja matkailualueen kaupunkilaisille. Kilpailun ajankohta oli 22.4.–22.8.2025.

Haltialan tila on erityisesti lapsiperheiden suosima ympärivuotinen vierailukohde, jossa pääsee katsomaan erilaisia kotieläimiä. Kilpailu suunnattiin maatalous- ja matkailualan yrittäjille tai näiden muodostamille ryhmittymille, joilla tulee olla kokemusta kotieläintilan hoidosta tai vastaavanlaisesta yritystoiminnasta sekä riittävä osaaminen ja edellytykset eläinten asianmukaiseen ylläpitoon ja hyvinvoinnin varmistamiseen. Lisäksi kilpailuryhmällä tulee olla käytössään riittävästi kokemusta suunnittelusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä sekä omata riittävät taloudelliset resurssit ja tekninen osaaminen hankkeen toteuttamiseksi.

Haltialan tilan kehitettävät alueet muodostuvat kolmesta piha-alueesta: Haltialan tilakeskus, Kellarimäki ja Niskala osoitteessa Laamannintie 17, Tuomarinkylä (liite nro 1). Alueiden pinta-ala on yhteensä noin 5,8 hehtaaria ja maa-alueet vuokrataan 30-vuotisella maanvuokrasopimuksella. Myytäviä rakennuksia ja rakennelmia on yhteensä 31, joista noin puolet on suojeltuja. Uusi toimija peruskorjaa rakennuksia uuteen käyttöön. Rakennusten korjausvelka on noin 1,14 milj. euroa. Rakennusten kokonaispinta-ala on noin 4 747 k-m² ja käyttämätöntä rakennusoikeutta on 2 460 k-m².

Haltialan alueella on voimassa asemakaava nro 9540 vuodelta 1990, joka soveltuu hyvin Haltialan ja Tuomarinkylän alueen suojelu- ja käyttötavoitteisiin ohjaten säilyttämään arvokkaan kulttuuriympäristön ja -maiseman. Haltialan ja Kellarimäen pihapiireillä ja ympäröivällä peltoalueella asemakaavamerkintä on E, erityisalue virkistystä ja maanviljelystä varten. Niskalassa asemakaavamerkintä on VU, urheilu- ja virkistyspalvelualue. Niskalan pihapiirin itäpuolelle on kaavassa sijoitettu mahdollinen pysäköintialue VU-merkinnällä.

Haltialan tilalle tulee kehittää uusia palveluja ja toimintaa arvokkaita rakennuksia hyödyntäen. Kaupunkistrategian mukaisesti Haltialan alueen kehittäminen perustuu kaupunkirakenteen ja arvokkaan luonnon harkittuun yhteensovittamiseen lisäten alueen elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä. Haltialan ulkoilualueen reitit ja ladut sekä Niskalan arboretum säilyvät julkisessa käytössä nykyiseen tapaan.

Rakennusten myynti toteuttaa Helsingin kaupungin toimitilastrategiaa, jonka mukaan Helsingin kaupunki harjoittaa aktiivista omistajapolitiikkaa luopumalla niistä tiloista, joita kaupunki ei tarvitse omassa palvelutuotannossaan ja joiden omistamiseen ei liity muita strategisia syitä tai pitkän tähtäimen palvelutilatarpeita. (Kaupunginhallitus 22.6.2020, 400 §)

Neuvotteluissa tarkennettuja asioita

Kaupungin suunnitelmissa on laatia Haltialan alueelle pysäköintisuunnitelma yhteistyössä tulevan toimijan kanssa. Tavoitteena on laajentaa nykyistä Korkmaninpolun varren pysäköintialuetta vuonna 2027, mikä vaatii kaavasta poikkeamisen.

Rakennusten myynnistä sekä alueen maanvuokrauksesta päätetään erillisillä viranhaltijapäätöksillä. Rakennusten hinnassa huomioidaan kilpailun aikana ilmenneen uuden lantalan rakentamisvelvoitteen aiheuttamat kustannukset. Rakennusten kauppahinta velattomana, kaikista velkarasitteista vapaana on kaksisataatuhatta (200.000) euroa. Kaupunki ja Lännentila Oy -kilpailuryhmä ovat yhteisesti sopineet, että kilpailuryhmä ottaa vastuulleen Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalveluiden ympäristöseuranta ja -valvonta -yksikön 5.6.2025 Haltialan tilalle tekemässä tarkastuksessa asettaman vaatimuksen mukaisen lantalan rakentamisen kustannuksellaan. Kilpailuryhmä on tietoinen siitä ja hyväksyy sen, että uusi lantala tulee rakentaa ympäristöseuranta ja -valvonta -yksikön määräämässä aikataulussa. Tilan noin 60 eläintä myydään erillisellä kauppakirjalla.

Kilpailumenettely ja kilpailun ratkaisu

Haltialan konseptikilpailun ratkaisu perustuu parhaaseen konseptiehdotukseen ja konseptiehdotukset tuli toimittaa 22.8.2025 klo 12 mennessä. Kaupunki vastaanotti neljä konseptiehdotusta, joista kolme saapui määräaikaan mennessä: "Haltiala elämyksien maatila", "Aurora Ruralis" ja "Hyvän mielen Haltiala" (oheismateriaalit nrot 1-3). "Haltialan Elämystila Verso" - saapui määräajan päättymisen jälkeen, joten se hylättiin. Muut ehdotukset täyttivät ”Haltialan kotieläintilan konseptikilpailu” -ohjelman mukaiset vähimmäisvaatimukset sekä hankkeen toteuttamisen edellyttämät yleiset kelpoisuusvaatimukset. Helsingin kaupungin eri alojen asiantuntijoista koostuva arviointiryhmä (13 hlö) arvioi, kuinka hyvin kilpailuehdotukset vastasivat kilpailuohjelman päätavoitteita; kävijäkokemusta, alueen arvojen vaalimista sekä toteutettavuutta ja realistisuutta. Kilpailuehdotukset arvioitiin kokonaisarviointina arviointikriteerit, tavoitteet ja reunaehdot huomioiden. Kokonaisratkaisun ansioita pidettiin tärkeämpänä kuin yksityiskohtien virheettömyyttä ja arvostelussa otettiin huomioon myös ehdotusten kehityskelpoisuus. Ryhmän päätös parhaasta konseptiehdotuksesta oli yksimielinen: "Haltiala elämyksien maatila”. Kaikki kilpailuryhmät ovat saaneet arviointipöytäkirjan (liite nro 3).

Voittajaehdotuksen vahvuudet

Arviointiryhmä valitsi kilpailuohjelmassa esitettyjen arviointi- ja valintakriteerien perusteella jatkoneuvotteluihin parhaan konseptiehdotuksen laatineen tahon ehdotuksella ”Haltiala elämyksien maatila” (oheismateriaali nro 1). Ehdotus vastasi kokonaisuudessaan parhaiten kotieläintilan kehittämisen painopisteisiin: suunnitelma tilan kehittämisestä on toteuttamiskelpoinen huomioiden Haltialan kulttuuriarvot, eläinten olosuhteet sekä kestävä ja monipuolinen toiminta, kuten lapsiperheille suunnatut palvelut, myös maksuttomat. Suunnitelma on nykyisen asemakaavan mukainen ja päätoiminnot ovat toteutettavissa ilman kaavamuutosta.

Konseptisuunnitelman idea, keskeisimmät toiminnot ja kohderyhmät on selkeästi kuvattu. Konseptissa vaalitaan alueen ainutlaatuista maalaistunnelmaa ja alueen aktiviteetit ja toiminta on suunniteltu sopimaan alueen henkeen ja historiaan. Tilasta kehitetään ympärivuotinen, vuodenaikojen mukaan muuntautuva, kaikille avoin ja elinvoimainen elämyksien maatila. Alueen vetovoimaisuus syntyy alueen saavutettavuudesta ja vapaasta pääsystä alueelle; kotieläinpiha ja pihapiiri pysyvät maksuttomina jatkossakin. Alueen monipuoliset aktiviteetit ja palvelut kutsuvat kävijöitä viettämään aikaa alueella. Tulevat palvelut rakentuvat tapahtuma- ja lähiruokatorin, kotieläinpihan, kartanomiljöön, maatilan aktiviteettien ja majoituksen ympärille. Kotieläinpihan lisäksi luvassa on niin maksuttomia kuin maksullisia palveluita, kuten saunat, rieskapizzeria, maatilan tieto- ja taitonurkka, latukahvila, herneiden viljely ja poiminta, maatilamajoitus, temppupuisto sekä kahvila-ravintolat.

Eläintenpitosuunnitelmassa on huomioitu akuutit toimenpiteet, kuten kotieläinpihan aitausten ja rakennusten kunnostus. Eläinlajeina ovat naudat, lampaat, vuohet ja kanat ja vierailevat alpakat. Suunnitelmassa on arvioitu, millä eläimillä on edellytykset hyvään elämään tilalla, sekä eri eläinlajien laiduntaminen ja yleisölle esittäminen – esimerkiksi eläintenhoitajat tarjoavat säännöllisiä opastuksia, joissa kerrotaan eläinlajeista, rotujen historiasta ja maatilan arjesta. Karitsoinnit, vasikoinnit ja lampaiden keritseminen voidaan esitellä opastetusti, mutta ilman osallistavaa toimintaa. Eläinten osalta on huomioitu lajinmukainen ruokinta, säännölliset eläinlääkäritarkastukset, rokotukset ja madotukset. Kävijät eivät saa ruokkia eläimiä ja alueella on valvova työntekijä.

Konseptiehdotuksen vahvuutena on myös asukkaiden osallistaminen; pääkaupunkiseudun asukkaat kutsutaan mukaan Haltialan toiminnan suunnitteluun jo alkuvaiheessa, jotta ihmiset voivat kokea Haltialan omakseen jatkossakin. Toiminnallisuuden näkökulmasta ehdotuksessa nähtiin ansiokkaana ja tärkeänä Kerro kantasi -asukaskyselyssä korostuneet kaupunkilaisten toiveet; kaikille avoimen ja maksuttoman kotieläintilan säilyminen, lapsiperheille suunnatut maksuttomat palvelut, kahvilatoiminta sekä henkilökunnan osaaminen eläinten hoidon osalta. Ehdotuksen vahvuutena nähtiin myös sen muunneltavuus: konsepti koostuu useista toiminnallisista elementeistä, jotka eivät vaadi suuria alkuinvestointeja, mikä etenkin yhdessä kävijöiden osallistamisen kanssa mahdollistaa erilaiset kokeilut.

Konseptin laatineella Lännentila Oy:n kilpailuryhmän yrittäjäperheellä on alalta pitkä kokemus vastaavanlaisen tilakonseptin rakentamisesta menestyksekkääksi liiketoiminnaksi ja suosituksi vierailukohteeksi Lumijoella. Lisäksi ryhmällä on kokemusta eläinten hoidosta, lähiruoan tuotannosta, maatilamatkailusta sekä viestintämarkkinoinnista, asiakaskäyttäytymisestä ja -tarpeista. Kilpailuryhmään kuuluu lisäksi kaksi arkkitehtia, joilla on kokemusta kulttuuriympäristöjen korjaus- ja restaurointihankkeista.

Kilpailuehdotusten arviointi

Konseptiehdotuksissa oli useita samankaltaisuuksia, mutta myös omat painotuksensa ja vahvuutensa. Esimerkiksi Aurora Ruralis -ehdotuksen (oheismateriaali nro 2) nähtiin vastaavan ehdotuksista parhaiten kävijäkokemukselle asetettuihin vaatimuksiin. Hyvän mielen Haltiala -ehdotus (oheismateriaali nro 3) onnistui parhaiten vaalimaan ja vahvistamaan alueen arvoja. Haltiala elämyksien maatila -ehdotus taas tarjosi vahvimman konseptin, kun arvioitiin toiminnan realistisuutta, toteutettavuutta ja eläineettisyyttä. Ehdotusten vahvuuksia ja heikkouksia kokonaisuutena arvioitaessa tarkasteltiin erityisesti suunnitelmien realistisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta, koska ne nähdään keskeisenä edellytyksenä esitettyjen toimintojen ja tavoitteiden toteutumiselle Haltialan tilalla. Myös alueen arvojen kunnioittaminen osana konseptia tunnistettiin tärkeäksi osaksi toteuttamiskelpoisuutta – alueen arvoja heikentävää toimintaa ei kaupunki voi edistää.

Jatko

Konseptikilpailun voittaneen tahon päivitetty konseptiehdotus (oheismateriaali nro 4) toimii alueen tulevan kehittämisen ja toteutuksen pohjana. Kilpailutaho ja kaupungin asiantuntijat ovat yhteisten neuvottelun myötä tarkastelleet mm. tulevien toimintojen sekä uuden lantalan sijaintia sekä rakennusten käyttöä. Kaupunkiympäristölautakunnan tehtyä lainvoimaisen päätöksen kilpailun voittajan valinnasta vuokraa kaupunki maa-alueet ja myy tilan rakennukset ja eläimet voittajalle erillisillä viranhaltijapäätöksillä. Uudelle toimijalle järjestetään Staran työntekijöiden toimesta perehdytystä tilan rakennuksiin, eläimiin ja toimintoihin. Varsinainen toimijan vaihdos toteutetaan hallitusti siten, että kotieläintilan mahdolliset palvelukatkokset pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä. Tavoitteena on, että toimijavaihdos tapahtuu alkukeväästä 2026.

Kilpailun valmistelu

Kilpailu on valmisteltu kaupunkiympäristön toimialalla yhteistyössä kaupunginmuseon ja kaupunginkanslian kanssa. Kilpailu toteuttaa kaupunkistrategiaa ja perustuu kaupunkiympäristölautakunnan ja kilpailun työryhmän tekemiin päätöksiin.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää yleis- ja asemakaavoituksen, liikenne- ja katusuunnittelun sekä muun maankäytön ohjaamisesta, joten lautakunta on toimivaltainen päättämään kilpailun voittavasta konseptisuunnitelmasta.

Hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää antaa vuokralle toimialan hallinnassa olevia kiinteistöjä enintään 30 vuoden määräaikaisin maanvuokrasopimuksin tai toistaiseksi voimassa olevin maanvuokrasopimuksin, joissa on enintään yhden vuoden irtisanomisaika.

Kaupunkiympäristölautakunta on 4.4.2023, 195 § siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaista toimivaltaansa maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikön päällikölle myydä tai vaihdossa luovuttaa kiinteistöjä tai rakennuksia kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa siten, että tontit-yksikön päällikkö päättää myydä tai vaihdossa luovuttaa kiinteistöjä tai rakennuksia kokonaisarvon ollessa enintään 500 000 euroa. Tontit-yksikön päällikkö on täten toimivaltainen myymään kilpailualueella sijaitsevan rakennuskannan.

Kaupunkiympäristölautakunta on 27.8.2024, 395 § siirtänyt hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaista toimivaltaansa toimialan irtaimen omaisuuden luovuttamisesta yhteisten palvelujen johtajalle siten, että yhteisten palvelujen johtaja päättää toimialan muun irtaimen omaisuuden luovuttamisesta enintään 500 000 euron arvosta vuodessa. Yhteisten palvelujen päällikkö on täten toimivaltainen myymään kotieläintilan eläimet.

Kaupunkiympäristölautakunta 03.02.2026 § 69

15.04.2025 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

01.04.2025 Pöydälle

25.03.2025 Pöydälle

18.03.2025 Pöydälle

Detta beslut publicerades 23.02.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Föredragande

Namn
Ville Lehmuskoski

Titel
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Upplysningar

Bilagor

3. Arviointipöytäkirja
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.