Talousarvioaloite, tarveperustaista määrärahaa saavien koulujen ja päiväkotien opettajien palkkaaminen
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Vesa Korkkulan talousarvioaloitteesta tarveperustaista määrärahaa saavien koulujen ja päiväkotien opettajien palkkaamiseksi
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon liitteenä olevasta valtuutettu Vesa Korkkulan talousarvioaloitteesta koskien kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tarveperusteista rahoitusta saavien koulujen ja päiväkotien opettajien palkkauksen parantamista.
Tarveperusteisen rahoituksen periaatteet
Kasvatus- ja koulutuslautakunta (16.1.2024 § 4) on päättänyt tarveperusteisen rahoituksen käytöstä seuraavasti: Tarveperusteista rahoitusta käytetään henkilöstön palkkaamiseen ja syrjäytymistä ehkäiseviin toimenpiteisiin. Tarveperusteisen rahoituksen määrärahoja ei saa käyttää hallinnollisiin kuluihin.
Tarveperusteinen rahoitus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa
Tarveperusteisen rahoituksen avulla varhaiskasvatuksessa on palkattu ei-mitoituksessa olevaa lisähenkilöstä kuten esimerkiksi S2-opettajia, TP-opettajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia ja lastenhoitajia, joiden avulla on voitu esimerkiksi tukea pienryhmätoimintaa, vahvistaa lasten leikkitaitoja sekä peruspedagogiikkaa. Tarveperusteisen rahoituksen avulla on lisäksi vahvistettu henkilöstön osaamista, lasten suomen kielen taitoja sekä ryhmien peruspedagogiikkaa, ja toiminnan selkeämmän strukturoinnin ansiosta lapsiryhmät ovat rauhoittuneet ja lasten sitoutuminen yhteiseen toimintaan lisääntynyt. Huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön on panostettu ja lasten tukemisen lisäksi on pystytty edistämään huoltajien kotoutumista ja osallisuutta.
Tarveperusteisen rahoituksen avulla perusopetuksessa on palkattu opetushenkilöstöä kuten esimerkiksi S2-opettajia, erityisopettajia ja resurssiopettajia, joiden avulla on voitu esimerkiksi eriyttää opetusta, järjestää samanaikaisopetusta, pienentää ryhmäkokoja, mahdollistaa joustavia opetusjärjestelyjä sekä tukea inklusiivisessa valmistavassa opetuksessa opiskelevia oppilaita. Aiempien arviointien mukaan toiminnan vaikutuksina olivat esimerkiksi opetusryhmien pieneneminen, mahdollisuus kohdata lapsia rauhassa ja tarjota yksilöllistä tukea. Rahoituksella on voitu palkata myös koulunkäynninohjaajia, monikielisiä ohjaajia sekä kouluvalmentajia oppilaiden ja perheiden tueksi kouluihin. Lisäksi tarveperusteisen rahoituksen kautta on esimerkiksi voitu hankkia materiaalia kouluihin sekä kehittää henkilöstön osaamista.
Alueellinen yhdenvertaisuuslisä
Varhaiskasvatuksen osalta Helsingin kaupungin palkkakehitysohjelmassa päätettiin vuonna 2022 kohdentaa palkankorotuksia tiettyjen päiväkotien tehtävään nähden kelpoisille varhaiskasvatuksen työntekijöille. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa alueellisen yhdenvertaisuuslisän tavoitteena on ennaltaehkäistä varhaiskasvatuksen alueellista eriarvoistumista vahvistamalla nykyisen henkilökunnan pitovoimaa ja houkuttelemalla uusia kelpoisia työntekijöitä. Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa henkilöstön saatavuuslisän tavoitteena on vähentää ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen henkilöstövajetta vahvistamalla nykyisen henkilökunnan pitovoimaa ja edesauttaa kelpoisen henkilöstön rekrytointia. Lisä myönnetään päiväkodin henkilöstölle, jotka täyttävät lakisääteiset tai tehtävään soveltuvat kelpoisuusedellytykset. Kaudella 1.11.2025-31.10.2026 lisä on kohdentunut noin 875 työntekijälle ja 54 päiväkotiin. Vuosikustannus 875 henkilön osalta 150 euron kuukausittaisesta palkanlisästä on noin 1 575 000 euroa. Alueellinen yhdenvertaisuuslisä sisältyy Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarvioehdotukseen.
Perusopetuksen osalta Helsingin kaupungin palkkakehitysohjelmassa päätettiin vuonna 2023 kohdentaa palkankorotuksia tiettyjen koulujen tehtävään nähden kelpoisille ennaltaehkäisemään perusopetuksen alueellista eriarvoistumista sekä vahvistamaan koulujen opetushenkilöstön veto- ja pitovoimaa. Alueellinen yhdenvertaisuuslisä kohdennetaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan erikseen määriteltyjen tarveperusteista rahaa saavien koulujen tehtävään nähden kelpoisille luokanopettajille, lehtoreille, erityisluokanopettajille, erityisopettajille ja päätoimisille tuntiopettajille. Kaudella 1.8.2025-31.7.2027 lisä kohdentuu noin 1480 opettajalle 35 koululla. Vuosikustannus 1480 henkilön osalta 100 euron kuukausittaisesta palkanlisästä on noin 1 776 000 miljoonaa euroa. Alueellinen yhdenvertaisuuslisä sisältyy Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarvioehdotukseen.
Kaupunginvaltuusto päättää vuosittain palkkakehitysohjelman määrärahasta. Strategia ja talousarvio määrittävät, mihin palkkakehitysohjelma kohdentuu. Tehtävät, joissa on tarvetta palkankorotuksille, kartoitetaan toimialojen, virastojen ja liikelaitosten johdon ja HR-ammattilaisten sekä kaupunginkanslian yhteistyönä. Valmistelutyössä kuullaan lisäksi henkilöstöjärjestöjen edustajia sekä käydään keskustelua kaupungin operatiivisen johtoryhmän jäsenten sekä pormestarikunnan kanssa yhteisten prioriteettien löytämiseksi.
Kustannusvaikutukset
Aloitteen mukainen 20 miljoonaa euroa on noin 6 kertaa suurempi kuin nykyinen alueellinen yhdenvertaisuuslisä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Jos aloitteessa esitetty summa jaettaisiin palkanlisänä vuoden ajan samoilla kriteereillä kuin alueellinen yhdenvertaisuuslisä, palkanlisän korotuksen suuruus olisi varhaiskasvatuksessa 678 euroa + sivukulut laskettuna 875 varhaiskasvatuksen työtekijälle ja perusopetuksessa 452 euroa + sivukulut laskettuna 1480 opettajalle. Ehdotetun lisärahoituksen suuruus olisi 3,4 % varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelukokonaisuuksien vuoden 2026 henkilöstöbudjetista.
Kasvatus ja koulutuslautakunta toteaa, että käytössä oleva Helsingin kaupungin palkkakehitysohjelman mukainen alueellinen yhdenvertaisuuslisä tukee talousarvioaloitteessa esitettyä tavoitetta ja palkkauksen kehittämistä määritellyissä päiväkodeissa ja kouluissa, joissa sen tarve on korostunut. Alueellisen yhdenvertaisuuslisän arviointia ja toimintaperiaatteiden kehittämistä on tärkeää jatkaa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarvioehdotuksessa 2027 ei ole varauduttu aloitteen mukaiseen 20 miljoonan euron lisämäärärahatarpeeseen.
Yhteenveto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta pitää koulujen ja päiväkotien opettajien palkkauksen kehittämistä tärkeänä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla päiväkotien ja peruskoulujen opettajien palkkausta on kehitetty systemaattisesti eri palkankorotuskierrosten yhteydessä, ja viime vuosina Helsingin kaupungin palkkakehitysohjelmista on suunnattu korotuksia tarveperusteisen rahoituksen piirissä olevien koulujen ja päiväkotien opettajille. Systemaattinen palkkauksen kehittäminen tulee jatkumaan myös tulevina vuosina.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarvioehdotuksessa 2027 ei ole varauduttu aloitteen mukaiseen 20 miljoonan euron lisämäärärahatarpeeseen tarveperusteisen rahoituksen piirissä olevien koulujen ja päiväkotien opettajien palkkauksen parantamiseen.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitus on pyytänyt 8.9.2026 mennessä lausuntoa kasvatus- ja koulutuslautakunnalta varavaltuutettu Vesa Korkkulan ja 12 muun allekirjoittaneen talousarvioaloitteeseen. Aloitteessa esitetään 20 miljoonan euron määrärahan varaamista tarveperusteista rahoitusta saavien koulujen ja päiväkotien opettajien palkkauksen parantamiseen.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 01.09.2026 § 354
Detta beslut publicerades 14.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §