Hankinta, omalääkäripalvelu, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Omalääkäripalvelun hankinta
Päätös
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti
A. hyväksyä omalääkäripalvelun hankinnan periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.
B. oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan
- tekemään hankintaa koskevat päätökset
- allekirjoittamaan päätösten perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisesta ja purkamisesta.
Lautakunta edellytti, että ammatinharjoittajamallin vaikutuksia seurataan suhteessa kaupungin omaan palvelutuotantoon erityisesti kustannusten, hoidon jatkuvuuden, hoitoon pääsyn, henkilöstön saatavuuden ja pysyvyyden sekä asiakaskokemuksen osalta. Seurannassa arvioidaan myös, miten malli kaupungin oman lääkärityövoiman saatavuuteen ja pysyvyyteen.
Kokeilun seurannan tuloksista raportoidaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalle säännöllisesti kokeilun aikana sekä ennen mahdollista mallin pysyvää laajentamista. Ennen mahdollista pysyvää laajentamista arvioidaan erikseen, voidaanko vastaavat tavoitteet saavuttaa tai saavutetaanko ne paremmin kaupungin omana palvelutuotantona.
Kaupungin oman julkisen palvelutuotannon kehittämistä ja henkilöstön saatavuuden parantamista jatketaan kokeilusta riippumatta.
Käsittely
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita.
Asiassa tehtiin seuraava vastaehdotus:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Nita Austero: Lisätään päätökseen: "Lautakunta edellyttää, että ammatinharjoittajamallin vaikutuksia seurataan suhteessa kaupungin omaan palvelutuotantoon erityisesti kustannusten, hoidon jatkuvuuden, hoitoon pääsyn, henkilöstön saatavuuden ja pysyvyyden sekä asiakaskokemuksen osalta. Seurannassa arvioidaan myös, miten malli kaupungin oman lääkärityövoiman saatavuuteen ja pysyvyyteen.
Kokeilun seurannan tuloksista raportoidaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalle säännöllisesti kokeilun aikana sekä ennen mahdollista mallin pysyvää laajentamista. Ennen mahdollista pysyvää laajentamista arvioidaan erikseen, voidaanko vastaavat tavoitteet saavuttaa tai saavutetaanko ne paremmin kaupungin omana palvelutuotantona.
Kaupungin oman julkisen palvelutuotannon kehittämistä ja henkilöstön saatavuuden parantamista jatketaan kokeilusta riippumatta."
Kannattaja: jäsen Johanna Nuorteva
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti jäsen Nita Austeron tekemän ja jäsen Johanna Nuortevan kannattaman vastaehdotuksen.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti asiasta hyväksytyn vastaehdotuksen osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päättää
A. hyväksyä omalääkäripalvelun hankinnan periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan tekemään tarvittaessa tarjouspyyntöasiakirjoihin välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.
B. oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan
- tekemään hankintaa koskevat päätökset
- allekirjoittamaan päätösten perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisesta ja purkamisesta.
Terveysasemien johtajalääkäri ********** ja ylilääkäri ********** ovat kutsuttuina asiantuntijoina.
Taustaa
Helsingin kaupunkistrategiassa 2025–2029 ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategiassa 2026–2029 asetetaan tavoitteeksi hoidon saatavuuden ja jatkuvuuden parantaminen sekä moniammatillista yhteistyötä edistävän omalääkärimallin käyttöönotto. Osana omalääkärimallia on asetettu tavoitteeksi toteuttaa ammatinharjoittajamallikokeilu, jossa omalääkärinä toimii yrittäjä.
Helsingin terveyskeskuslääkäreistä noin joka kolmas on vaihtuva sijainen, kuten erikoistumiskoulutukseen sisältyvää yhdeksän kuukauden terveyskeskusjaksoa suorittava, tyypillisesti uransa alkuvaiheessa oleva lääkäri. Kokeneiden yleislääkärien määrä terveysasemilla vaihtelee alueittain, mutta jää kokonaisuutena matalaksi. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia hoidon jatkuvuuden toteutumiseen ja lääkärin työn tehokkuuteen.
Terveysasemien rekrytointiin panostamisen ohella on tärkeä selvittää uusia keinoja houkutella lisää kokeneita yleislääkäreitä julkisesti järjestettyjen perusterveydenhuollon palvelujen pariin. Ammatinharjoittajamallissa yrittäjänä toimiva omalääkäri (jäljempänä ammatinharjoittajakokeilu) on pitkäaikaisessa vastuussa oman väestönsä hoidosta ja tekee työtä sopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Malli mahdollistaa muun muassa oman työn autonomisemman suunnittelun. Vastaavaa omalääkäripalvelujen järjestämistapaa on kokeiltu Länsi-Uudenmaan ja Keski-Suomen hyvinvointialueilla lupaavin tuloksin.
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi 30.6.2026 valtionavustusta hoidon jatkuvuuden kehittämiselle ja ammatinharjoittajamallikokeiluille kaikilla hyvinvointialueilla. Helsingin kaupungin valtionavustus on 4,33 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027. Valtionavustuksella on muun muassa tavoitteena käynnistää kokeilu, jossa vuoden 2027 loppuun mennessä Helsingissä toimisi kymmenen yrittäjäomalääkäriä. Kokeilun avulla selvitetään, parantaako toimintamalli helsinkiläisten hoitoon pääsyä ja hoidon jatkuvuutta, ja soveltuuko toimintamalli pysyvästi osaksi Helsingin omalääkärimallia.
Hankinnan yleiset edellytykset
Helsingin kaupunkistrategia ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategia on otettu palvelujen järjestämisessä huomioon. Hankinnan kohteena olevien palvelujen hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palvelujen tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palvelujen riittävän saatavuuden takaamiseksi Helsingin kaupungilla. Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta.
Hankinnan tavoitteena on tuottaa väestövastuullisia omalääkäripalveluja Helsingin kaupungin asiakkaiden tarpeita vastaavasti sekä erilaiset palvelutarpeet riittävästi huomioiden.
Hankinnan kohteena on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys ja pelastustoimialan järjestämisvastuulle kuuluvien terveydenhuoltolain (1326/2010) 51 §:n mukaisten perusterveydenhuollon palvelujen tuottaminen.
Hankinta täyttää sote-järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta, ja on myös tarkoituksenmukaista tehtävien hoitamiseksi kyseisessä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala kykenee toteuttamaan sote-järjestämislain 8 §:ssä säädetyn järjestämisvastuunsa ja palvelutoiminnan jatkuvuuden.
Tilaaja varmistaa palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella sote-järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Tilaaja seuraa sopimuskaudella palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Tilaaja on varautunut palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023) 6 §:ssä säädetään palveluntuottajan yleisistä edellytyksistä ja 7 §:ssä palveluntuottajan luotettavuuden toteamisesta.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on väestövastuullisen omalääkäripalvelun hankinta Helsingin kaupungin terveysasemapalveluihin.
Hankittavalla omalääkäripalvelulla tuotetaan yleislääkäripalvelut kokonaisvaltaisesti sovitulle vastuuväestölle. Toimittaja nimeää vastuuväestölle vastuulääkärin, joka on ensisijaisessa hoitovastuussa. Palvelua tuottavan toimittajan tulee kyetä tarjoamaan vastuuväestölle perusterveydenhuollossa vakiintuneet kokeneen terveyskeskuslääkärin palvelut.
Hankittava palvelu sisältää lääkärin vastaanottokäynnit, etäkontaktit, toimenpiteet, reseptityön, lausunnot, kuntoutussuunnitelmat sekä vastuuväestöä koskeviin muiden ammattilaisten konsultaatioihin vastaamisen. Palveluvalikoiman määrittävät muun muassa terveydenhuollon lainsäädäntö, Käypä Hoito -suositukset sekä paikalliset Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän laatimat hoito-ohjeet ja hoitoprosessit.
Hankintamenettelyn kuvaus
Tässä hankinnassa on kyse julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jatkossa hankintalaki) liitteen E mukaisesta sosiaali- ja terveyspalveluhankinnasta.
Liitteen E mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa hankintayksikkö voi valita itse suunnittelemansa, hankintalain periaatteiden mukaisen menettelyn hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu hankintalain 100 §:n nojalla hankintayksikön itse määrittelemällä hankintamenettelyllä, jossa noudatetaan hankintalain 3 §:n periaatteita.
Hankinta toteutetaan hankintayksikön itsensä suunnittelemana toimittajarekisterinä, josta käytetään tässä hankinnassa nimitystä Omalääkärirekisteri.
Hankintayksikkö julkaisee hankinnan osallistumispyynnön julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa Hilmassa. Osallistumispyynnöllä on määritelty soveltuvuusvaatimukset ja muut vähimmäisvaatimukset, jotka toimittajien tulee täyttää. Keskeisiä vaatimuksia ovat riittävä ammattipätevyys ja kielitaito sekä vähintään viiden vuoden kokemus perusterveydenhuollon lääkärin työstä. Toimittajat hakeutuvat mukaan Omalääkärirekisteriin jättämällä osallistumishakemuksen tarjouspalvelu.fi -portaalin kautta. Toimittajat voivat hakea rekisteriin hyväksymistä milloin tahansa.
Tilaaja tarkistaa ja arvioi saapuneet osallistumishakemukset ensimmäisen kerran 14 päivän kuluttua osallistumispyynnön julkaisun jälkeen. Tämän jälkeen saapuneita osallistumishakemuksia tarkistetaan ja arvioidaan keskitetysti vähintään kolmen kuukauden välein. Omalääkärirekisteriin hyväksymisestä tehdään viranhaltijapäätös, joka lähetetään tiedoksi kaikille osallistumispyynnön jättäneille toimittajille.
Omalääkäripalvelun hankinnat tehdään Omalääkärirekisteriin kuuluvilta toimittajilta kevennettyjen kilpailutusten kautta. Kun tilaajalle tulee tarve hankkia omalääkäri jollekin tietylle vastuuväestölle Helsingin kaupungin alueelta, tilaaja lähettää tarjouspyynnön samanaikaisesti kaikille Omalääkärirekisterissä mukana oleville toimittajille.
Tilaaja tarkistaa määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset ja suorittaa tarjousvertailun kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnöllä määritellyn mukaisesti. Vertailuperusteena on 100 % laatu, sillä palvelusta maksettava korvaus määräytyy tilaajan määrittelemän korvausmallin mukaisesti. Kevennetystä kilpailutuksesta tehtävä hankintapäätös toimitetaan tiedoksi kaikille tarjouksen jättäneille toimittajille.
Esitys hankinta-asiakirjoiksi on liitteinä 1–8. Hankintalain 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla, ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Länk leder till extern tjänst), joten hankinta-asiakirjoja ei julkaista internetissä esityksen liitteenä.
Sopimuksen solmiminen
Tilaaja solmii sopimuksen kevennetyssä kilpailutuksessa valituksi tulleen palveluntuottajan kanssa. Sopimuskauden ja palvelutuotannon arvioitu alkamisajankohta on määritelty kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnöllä. Sopimus on voimassa toistaiseksi, jollei kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyyntödokumenteissa ole muuta mainittu.
Hankinnan arvioitu arvo
Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo ylittää hankintalain liitteen E mukaisia hankintoja koskevan kynnysarvon. Hankinnan tarkka arvo tarkentuu sopimuskauden aikana ja se riippuu muun muassa tilaajan tarpeesta, omalääkäreiden työn aloitusaikataulusta sekä kuhunkin kevennettyyn kilpailutukseen tarkennettavasta kompensaatiomallista, omalääkärin työssä suoriutumisesta ja työn laadukkuudesta.
Vuoden 2027 aikana on tarkoitus, että kymmenen omalääkäriä pääsisi aloittamaan työskentelyn tämän hankinnan mukaisessa palvelussa.
Sopimukset on tarkoitus solmia toistaiseksi, jolloin hankinnan arvioitu arvo lasketaan neljän (4) vuoden perusteella. Kymmenen (10) omalääkärin osalta hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo olisi noin 10 miljoonaa euroa.
Vaikutusten ennakkoarviointi
Helsingin kaupunkistrategiaan 2025–2029 ja sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategiaan 2026–2029 on kirjattu tavoitteeksi käynnistää ammatinharjoittajamallikokeilu hyödyntämisen kokeilu. Valmisteltava hankinta on välttämätön edellytys kokeilun toteuttamiseksi. Kaupunkistrategiassa ja palvelustrategiassa on asetettu lisäksi tavoitteeksi perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn nopeuttaminen (14 vrk tavoite hoitoon pääsylle) sekä omalääkärimallin rakentaminen. Omalääkäripalvelun hankinta tukee kumpiakin tavoitteita täydentämällä omalääkärimallia ja tukemalla omalta osaltaan parempaa hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta.
Hankinnan keskeisimmät vaikutukset kohdistuvat helsinkiläisten terveyteen ja hyvinvointiin, sillä omalääkäripalveluiden hankinnan arvioidaan parantavan palvelujen saatavuutta, hoidon laatua ja pitkäaikaissairauksien hoidon vaikuttavuutta. Kaikkien yrittäjäomalääkärien osalta tavoitellaan lähtökohtaisesti mahdollisimman pitkää sopimuskautta, sillä pitkäaikaisesta hoidon jatkuvuudesta on eniten osoitettuja terveyshyötyjä.
Taloudellisesti hankinta edellyttää investointeja, ja vuoden 2027 ajan nämä investoinnit voidaan kattaa Helsingin kaupungille myönnetyllä valtionavustuksella. Pitkällä aikavälillä palvelun hankinnan odotetaan vähentävän erikoissairaanhoidon ja päivystyspalveluiden tarvetta sekä siten parantavan palvelujärjestelmän kustannusvaikuttavuutta. Hankinta tukee lisäksi lääkärien yrittäjyyttä ja tuottaa kaupungille kokemusta uudenlaisesta tavasta järjestää väestövastuullisia perusterveydenhuollon palveluja.
Hankinnalla ei arvioida olevan merkittäviä kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, asumiseen, turvallisuuteen tai eri väestöryhmien yhdenvertaisuuteen. Kokonaisuutena hankinnan vaikutukset arvioidaan selvästi myönteisiksi ja kaupungin strategisten tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaisiksi.
Hankintavaltuuksista päättäminen
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta on päättänyt 13.1.2026 § 7 toimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että terveys- ja päihdepalvelujen johtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa terveys- ja päihdepalvelujen johtajan tekemään hankinnasta päätöksiä, joiden yhteenlaskettu laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.
Sopimuksen allekirjoittaja
Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä, ellei toimielin toisin päätä.
Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa terveys- ja päihdepalvelujen johtaja.
Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on terveys- ja päihdepalvelujen johtajalla.
Detta beslut publicerades 25.09.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Pöytäkirjan 203, 204, 205, 206, 207, 208, 209, 210, 211, 212 (A.), 213 (A), 215, 216, 217 ja 221 §:t.
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 212 (B.), 213 (B) ja 214 §:t.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.