Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mai Kivelän ym. valtuustoaloitteesta koskien puiden ja muun luonnon palauttamisesta rakennushankkeissa

Valtuustoaloite, puiden ja muun luonnon palauttaminen rakennushankkeissa

HEL 2026-009144
Ärendet har nyare handläggningar

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mai Kivelän ym. valtuustoaloitteesta koskien puiden ja muun luonnon palauttamisesta rakennushankkeissa

Ärende 9. / 503 §

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aloitteessa esitetään, että Helsinki ottaa käyttöön toimintatavan, jossa alkuperäisen luonnon, erityisesti puiden, siirtäminen ja palauttaminen valtavirtaisestaan yleiseksi käytännöksi rakennushankkeissa.

Rakentamistapaa, jossa luontoa siirretään ja palautetaan ei tällä hetkellä edellytetä Helsingissä. Aloitteen mukaan alkuperäisen luonnon, kuten isojen puiden, palauttamisella olisi suuri vaikutus asukasviihtyvyyteen sekä luonnonvaraisten lajien huomioimiselle.

Puiden säilyttäminen

Olemassa olevien puiden elinolosuhteiden säilymisen kannalta ensisijaisena vaihtoehtona on aina se, että mahdollistetaan puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän säilyttäminen sellaisenaan tontilla, huomioiden koko prosessi maankäytön suunnittelusta rakentamisvaiheeseen. Tämä on varmempaa kuin kasvillisuuden siirtäminen ja palauttaminen tontille. Monissa asemakaavoissa säilyttämiseen velvoitetaan tontin osilla.

Nykyiset käytännöt

Helsingin rakennusjärjestyksen mukaan rakennettavalta tontilta saa kaataa vain ne puut, mihin lupapäätöksessä on annettu lupa. Valmisteilla olevaan uuteen rakennusjärjestykseen ehdotetaan kirjausta, jonka mukaan pihamaan se osa, jota ei käytetä rakentamiseen, kulkuteinä tai pysäköintiin, on säilytettävä luonnonmukaisena, jollei tontin viihtyisyys, käyttökelpoisuus tai kasvipeitteisyyden turvaaminen edellytä laatutason nostoa. Tällöin on käytettävä paikan kasvuolosuhteisiin ja kulttuuriympäristöön sopivaa, monipuolista kasvilajistoa.

Helsingissä on käytössä jo myös muita hyviä käytäntöjä. Tonttikohtainen viherkerroin kannustaa säilyttämään kasvillisuutta ja istuttamaan uutta. Helsingin asuntotuotantopalvelu Att:n suunnitteluohjeessa istutuksissa suositaan monimuotoisuutta tukevia, kotimaista kantaa olevia ja paikallisiin oloihin soveltuvia kasveja. Paikalla olevaa biotooppia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan uusien istutusten suunnittelussa. Istutusten suunnittelussa voidaan kannustaa käyttämään suurikokoisia taimia. Se voi parhaimmillaan nopeuttaa ympäristön palautumista eikä ole yhtä herkkä kasvien vaurioitumiselle kuin niiden siirtäminen.

Tontilla olevan kasvillisuuden kaatamiseen ei ohjata. Tyypillinen tonttien tiivis mitoitus ja tavoiteltu tehokkuus edellyttävät kuitenkin suhteessa tontin kokoon paljon tilaa niin rakennusalaa kuin rakentamista ja siihen liittyvää logistiikkaakin varten. Helsingin olosuhteissa vaaditaan usein esirakentamista, kuten tontin stabilointia tai kallion louhintaa. Kaikki nämä voivat tehdä puiden säilyttämisestä lähtökohtaisesti mahdotonta. Uudisrakentamisen yhteydessä puita joudutaan kaatamaan myös maanalaisen infran rakentamisen vuoksi ja pihan käytön kannalta välttämättömien toimintojen takia. Esimerkiksi kansipiharatkaisu käytännössä estää puiden säilyttämisen.

Hyvistä tavoitteista huolimatta työmaan yhteydessä säilytettäväksi tarkoitetut puut saattavat esimerkiksi puutteellisten suojausten tai väärien työmenetelmien kuolla tai heikentyä. Tämän osalta valvontaa on tarpeen edelleen kehittää. Ympäristön rakentaminen voi myös muuttaa puiden kasvuolosuhteita aikaisempaa epäedullisemmaksi ja heikentää puiden selviytymismahdollisuuksia.

Puiden siirtäminen

Puiden siirtäminen ja istuttaminen uudelleen on kiinnostava ja tutkimisen arvoinen menetelmä. Kaikki tontilla oleva kasvillisuus ei kuitenkaan aina ole automaattisesti hyvää tai säilyttämisen arvoista uudessa käyttötarkoituksessa ja rakennetun tontin muuttuneissa kasvuolosuhteissa. Tontin puusto voi olla heikkokuntoista, puut voivat kasvaa liian tiheästi selviytyäkseen muutoksista ja olemassa oleva luonnonkasvillisuus voi olla liian herkkää kestääkseen kulutusta aiheuttavia pihatoimintoja.

Jotta olevan kasvillisuuden välivarastointi onnistuu, rakennushankkeilla tulisi itsellään olla rakenteilla olevien tonttien ulkopuolella, mutta mahdollisimman lähellä, tilaa kasvien pitkäaikaista säilyttämistä varten. Vaihtoehtoisesti kaupungin tulisi järjestää ja vuokrata tarkoitukseen sopivaa tilaa rakentamishankkeiden yhteydessä osana rakentamislogistiikkaa. Tällaista tilaa on tiiviissä kaupunkiympäristössä vaikea löytää.

Väliaikaistilojen lisäksi tarvitaan panostusta kasvillisuuden kasteluun ja muuhun hoitoon, kasvillisuuden ja maa-aineksen kuljettamista paikasta toiseen ja tähän liittyvän logistiikan koordinointia. Kuljetusten ja hoidon hiilijalanjäljestä ei kaupungilla ole vielä riittävää tietoa.

Puiden siirtäminen ja istuttaminen on niille aina stressitilanne ja lisäksi kasvuolosuhteet muuttuvat alkutilanteesta merkittävästi. Lopputuloksen onnistumisen todennäköisyys riippuu muun muassa kasvillisuuden tyypistä, puulajeista ja hoidon toteuttamisesta. Siirtäminen on helpointa taimien ja nuorten puiden kohdalla. Täysikasvuisia puita ei aloitteessa mainitussa Kurkimoision Vihreistä Vihrein II-hankkeessakaan ole siirretty Nurmijärvelle niin kutsuttuun kasvihotelliin. Hankkeen osalta ei vielä tiedetä, miten hyvin talteen siirretty kasvillisuus lähtee uudelleen kasvuun. Tämä selviää, kun kasvit on tuotu takaisin Kurkimoisioon ja kasvuun lähtöä on seurattu riittävästi. Tiedon selvittämiseksi on tärkeää saada pilotti ja tutkimus päätökseen. Kun tiedetään tarkemmin onnistumisen edellytyksistä ja kustannuksista, voidaan arvioida mahdollisuutta laajentaa menetelmää koskemaan muita rakennushankkeita.

Puiden siirron kustannukset

Puiden siirto lisää myös kohtuuhintaisen asumisen kustannuksia. Pelkkä työ- ja kalustokustannus voi olla yli 5 000 euroa puuta kohden. Tämän lisäksi kertyy siirto- ja säilytyskustannuksia ja säilytyksen aikaisen hoidon kustannuksia. Asuntorakentamisen markkinatilanne on tällä hetkellä hyvin vaikea. Kaupungin tasapainoisen kehittämisen mahdollistamiseksi tulisi varoa asettamasta rakentamishankkeille uusia kustannusvaatimuksia, varsinkin jos saavutettavista hyödyistä ei olla vielä varmoja.

Pilottihankkeiden päätyttyä johtopäätöksiä ja suosituksia

Läheskään joka paikassa ei välttämättä saada menetelmällä riittäviä etuja verrattuna nykykäytäntöihin ja menetelmän vaatimiin resursseihin. Vasta kun tietoa menetelmän onnistumisen edellytyksistä, vaikutuksista ja sen hankkeille asettamista vaatimuksista on saatavilla enemmän, voidaan harkita velvoittavaa ohjausta laajemmin.

Nykyiset kasvillisuuden säilyttämiseen tähtäävät ohjauskeinot ja erilaiset pilottihankkeet, kuten aloitteessa mainittu Kurkimoision kohde, ovat tässä vaiheessa hyviä keinoja edistää olevan luonnon säilyttämistä tonteilla. Kaupunki seuraa kiinnostuksella kyseessä olevasta kohteesta saatavia kokemuksia pidemmällä tähtäimellä, samoin kuin myös muuta tutkimusta ja suunnittelun ja toteutuksen käytäntöjen kehitystä.

Vaikka tontilta poistettavia kasveja ei sinänsä käytettäisikään, on useissa tapauksissa mahdollista ja logistisesti helpompaa varastoida paikalta poistettava pintamaa ja hyödyntää sitä kierrätyskasvualustana piharakentamisessa. Näin voidaan säilyttää maaperän siemenpankkia ja olevaa maaperää maamikrobeineen sekä välttää turhia kuljetuspäästöjä ja -kustannuksia. Toiminnassa on huomioitava haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen.

Mahdollista on myös selvittää sitä, voidaanko kannustaa istuttamaan tontille kasveja, joita joudutaan poistamaan lähialueella seuraavaksi alkavan rakennushankkeen tieltä. Tällöin kasveja ei jouduttaisi kuljettamaan edestakaisin ja hoitamaan muualla pitkään. Tämäkin vaihtoehto vaatii lisäselvittelyä, logistiikan koordinointia, tilaa ja ajallista yhteensovittamista.

Mikäli muilla hankkeisiin ryhtyvillä on tahtoa toimia omaehtoisesti samalla tavoin kuin Kurkimoision hankkeessa on tehty, puiden ja muun kasvillisuuden siirto ja siten säilyminen valtavirtaistuu osana rakentamishankkeita. Kurkimoision hanke perustuu suunnitteluvaraukseen ja kumppanuuskaavoitukseen. Hanke asetti itse lupaamansa tavoitetason ja sen toteutuminen varmistettiin asemakaavalla tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tarkkuudella.

Kaupunkiympäristölautakunta katsoi, että toimintatapaan liittyy sellaisia epävarmuuksia ja lisäkustannuksia, ettei sen käyttöön ei ole perusteita määrätä sitovasti asemakaavalla tai tontinluovutusehdoilla.

Vaikka kaupunkiympäristölautakunta katsoi, että toimintatapaan liittyy sellaisia epävarmuuksia ja lisäkustannuksia, ettei sen käyttöön ole perusteita määrätä sitovasti asemakaavalla tai tontinluovutusehdoilla, se kuitenkin edellytti, että maankäyttöprosessin kaikissa vaiheissa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja mahdollistetaan puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän säilyttäminen mahdollisimman laajasti.

Kaupunkiympäristölautakunta edellytti, että toimialalla seurataan puihin siirtoihin liittyviä kokeiluja ja otetaan niistä saaduista hyvistä käytänteistä opiksi. Puiden siirtämistä ja palauttamista laajennetaan mahdolllisuuksien mukaan tulevaisuudessa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Titta Hiltunen: Lisätään vastaustekstin loppuun: Kaupunkiympäristölautakunta edellyttää, että toimialalla seurataan puihin siirtoihin liittyviä kokeiluja ja otetaan niistä saaduista hyvistä käytänteistä opiksi. Puiden siirtämistä ja palauttamista laajennetaan mahdolllisuuksien mukaan tulevaisuudessa.

Kannattaja: Johanna Laisaari

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Titta Hiltusen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Vastaehdotus:
Veli-Pekka Dufva: Vaikka kaupunkiympäristölautakunta katsoo, että toimintatapaan liittyy sellaisia epävarmuuksia ja lisäkustannuksia, ettei sen käyttöön ole perusteita määrätä sitovasti asemakaavalla tai tontinluovutusehdoilla, se kuitenkin edellyttää, että maankäyttöprosessin kaikissa vaiheissa edistetään luonnon monimuotoisuutta ja mahdollistetaan puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän säilyttäminen mahdollisimman laajasti.

Kannattaja: Johanna Laisaari

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Veli-Pekka Dufvan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Aloitteessa esitetään, että Helsinki ottaa käyttöön toimintatavan, jossa alkuperäisen luonnon, erityisesti puiden, siirtäminen ja palauttaminen valtavirtaisestaan yleiseksi käytännöksi rakennushankkeissa.

Rakentamistapaa, jossa luontoa siirretään ja palautetaan ei tällä hetkellä edellytetä Helsingissä. Aloitteen mukaan alkuperäisen luonnon, kuten isojen puiden, palauttamisella olisi suuri vaikutus asukasviihtyvyyteen sekä luonnonvaraisten lajien huomioimiselle.

Puiden säilyttäminen

Olemassa olevien puiden elinolosuhteiden säilymisen kannalta ensisijaisena vaihtoehtona on aina se, että mahdollistetaan puuston, muun kasvillisuuden ja maaperän säilyttäminen sellaisenaan tontilla, huomioiden koko prosessi maankäytön suunnittelusta rakentamisvaiheeseen. Tämä on varmempaa kuin kasvillisuuden siirtäminen ja palauttaminen tontille. Monissa asemakaavoissa säilyttämiseen velvoitetaan tontin osilla.

Nykyiset käytännöt

Helsingin rakennusjärjestyksen mukaan rakennettavalta tontilta saa kaataa vain ne puut, mihin lupapäätöksessä on annettu lupa. Valmisteilla olevaan uuteen rakennusjärjestykseen ehdotetaan kirjausta, jonka mukaan pihamaan se osa, jota ei käytetä rakentamiseen, kulkuteinä tai pysäköintiin, on säilytettävä luonnonmukaisena, jollei tontin viihtyisyys, käyttökelpoisuus tai kasvipeitteisyyden turvaaminen edellytä laatutason nostoa. Tällöin on käytettävä paikan kasvuolosuhteisiin ja kulttuuriympäristöön sopivaa, monipuolista kasvilajistoa.

Helsingissä on käytössä jo myös muita hyviä käytäntöjä. Tonttikohtainen viherkerroin kannustaa säilyttämään kasvillisuutta ja istuttamaan uutta. Helsingin asuntotuotantopalvelu Att:n suunnitteluohjeessa istutuksissa suositaan monimuotoisuutta tukevia, kotimaista kantaa olevia ja paikallisiin oloihin soveltuvia kasveja. Paikalla olevaa biotooppia hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan uusien istutusten suunnittelussa. Istutusten suunnittelussa voidaan kannustaa käyttämään suurikokoisia taimia. Se voi parhaimmillaan nopeuttaa ympäristön palautumista eikä ole yhtä herkkä kasvien vaurioitumiselle kuin niiden siirtäminen.

Tontilla olevan kasvillisuuden kaatamiseen ei ohjata. Tyypillinen tonttien tiivis mitoitus ja tavoiteltu tehokkuus edellyttävät kuitenkin suhteessa tontin kokoon paljon tilaa niin rakennusalaa kuin rakentamista ja siihen liittyvää logistiikkaakin varten. Helsingin olosuhteissa vaaditaan usein esirakentamista, kuten tontin stabilointia tai kallion louhintaa. Kaikki nämä voivat tehdä puiden säilyttämisestä lähtökohtaisesti mahdotonta. Uudisrakentamisen yhteydessä puita joudutaan kaatamaan myös maanalaisen infran rakentamisen vuoksi ja pihan käytön kannalta välttämättömien toimintojen takia. Esimerkiksi kansipiharatkaisu käytännössä estää puiden säilyttämisen.

Hyvistä tavoitteista huolimatta työmaan yhteydessä säilytettäväksi tarkoitetut puut saattavat esimerkiksi puutteellisten suojausten tai väärien työmenetelmien kuolla tai heikentyä. Tämän osalta valvontaa on tarpeen edelleen kehittää. Ympäristön rakentaminen voi myös muuttaa puiden kasvuolosuhteita aikaisempaa epäedullisemmaksi ja heikentää puiden selviytymismahdollisuuksia.

Puiden siirtäminen

Puiden siirtäminen ja istuttaminen uudelleen on kiinnostava ja tutkimisen arvoinen menetelmä. Kaikki tontilla oleva kasvillisuus ei kuitenkaan aina ole automaattisesti hyvää tai säilyttämisen arvoista uudessa käyttötarkoituksessa ja rakennetun tontin muuttuneissa kasvuolosuhteissa. Tontin puusto voi olla heikkokuntoista, puut voivat kasvaa liian tiheästi selviytyäkseen muutoksista ja olemassa oleva luonnonkasvillisuus voi olla liian herkkää kestääkseen kulutusta aiheuttavia pihatoimintoja.

Jotta olevan kasvillisuuden välivarastointi onnistuu, rakennushankkeilla tulisi itsellään olla rakenteilla olevien tonttien ulkopuolella, mutta mahdollisimman lähellä, tilaa kasvien pitkäaikaista säilyttämistä varten. Vaihtoehtoisesti kaupungin tulisi järjestää ja vuokrata tarkoitukseen sopivaa tilaa rakentamishankkeiden yhteydessä osana rakentamislogistiikkaa. Tällaista tilaa on tiiviissä kaupunkiympäristössä vaikea löytää.

Väliaikaistilojen lisäksi tarvitaan panostusta kasvillisuuden kasteluun ja muuhun hoitoon, kasvillisuuden ja maa-aineksen kuljettamista paikasta toiseen ja tähän liittyvän logistiikan koordinointia. Kuljetusten ja hoidon hiilijalanjäljestä ei kaupungilla ole vielä riittävää tietoa.

Puiden siirtäminen ja istuttaminen on niille aina stressitilanne ja lisäksi kasvuolosuhteet muuttuvat alkutilanteesta merkittävästi. Lopputuloksen onnistumisen todennäköisyys riippuu muun muassa kasvillisuuden tyypistä, puulajeista ja hoidon toteuttamisesta. Siirtäminen on helpointa taimien ja nuorten puiden kohdalla. Täysikasvuisia puita ei aloitteessa mainitussa Kurkimoision Vihreistä Vihrein II-hankkeessakaan ole siirretty Nurmijärvelle niin kutsuttuun kasvihotelliin. Hankkeen osalta ei vielä tiedetä, miten hyvin talteen siirretty kasvillisuus lähtee uudelleen kasvuun. Tämä selviää, kun kasvit on tuotu takaisin Kurkimoisioon ja kasvuun lähtöä on seurattu riittävästi. Tiedon selvittämiseksi on tärkeää saada pilotti ja tutkimus päätökseen. Kun tiedetään tarkemmin onnistumisen edellytyksistä ja kustannuksista, voidaan arvioida mahdollisuutta laajentaa menetelmää koskemaan muita rakennushankkeita.

Puiden siirron kustannukset

Puiden siirto lisää myös kohtuuhintaisen asumisen kustannuksia. Pelkkä työ- ja kalustokustannus voi olla yli 5 000 euroa puuta kohden. Tämän lisäksi kertyy siirto- ja säilytyskustannuksia ja säilytyksen aikaisen hoidon kustannuksia. Asuntorakentamisen markkinatilanne on tällä hetkellä hyvin vaikea. Kaupungin tasapainoisen kehittämisen mahdollistamiseksi tulisi varoa asettamasta rakentamishankkeille uusia kustannusvaatimuksia, varsinkin jos saavutettavista hyödyistä ei olla vielä varmoja.

Pilottihankkeiden päätyttyä johtopäätöksiä ja suosituksia

Läheskään joka paikassa ei välttämättä saada menetelmällä riittäviä etuja verrattuna nykykäytäntöihin ja menetelmän vaatimiin resursseihin. Vasta kun tietoa menetelmän onnistumisen edellytyksistä, vaikutuksista ja sen hankkeille asettamista vaatimuksista on saatavilla enemmän, voidaan harkita velvoittavaa ohjausta laajemmin.

Nykyiset kasvillisuuden säilyttämiseen tähtäävät ohjauskeinot ja erilaiset pilottihankkeet, kuten aloitteessa mainittu Kurkimoision kohde, ovat tässä vaiheessa hyviä keinoja edistää olevan luonnon säilyttämistä tonteilla. Kaupunki seuraa kiinnostuksella kyseessä olevasta kohteesta saatavia kokemuksia pidemmällä tähtäimellä, samoin kuin myös muuta tutkimusta ja suunnittelun ja toteutuksen käytäntöjen kehitystä.

Vaikka tontilta poistettavia kasveja ei sinänsä käytettäisikään, on useissa tapauksissa mahdollista ja logistisesti helpompaa varastoida paikalta poistettava pintamaa ja hyödyntää sitä kierrätyskasvualustana piharakentamisessa. Näin voidaan säilyttää maaperän siemenpankkia ja olevaa maaperää maamikrobeineen sekä välttää turhia kuljetuspäästöjä ja -kustannuksia. Toiminnassa on huomioitava haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen.

Mahdollista on myös selvittää sitä, voidaanko kannustaa istuttamaan tontille kasveja, joita joudutaan poistamaan lähialueella seuraavaksi alkavan rakennushankkeen tieltä. Tällöin kasveja ei jouduttaisi kuljettamaan edestakaisin ja hoitamaan muualla pitkään. Tämäkin vaihtoehto vaatii lisäselvittelyä, logistiikan koordinointia, tilaa ja ajallista yhteensovittamista.

Mikäli muilla hankkeisiin ryhtyvillä on tahtoa toimia omaehtoisesti samalla tavoin kuin Kurkimoision hankkeessa on tehty, puiden ja muun kasvillisuuden siirto ja siten säilyminen valtavirtaistuu osana rakentamishankkeita. Kurkimoision hanke perustuu suunnitteluvaraukseen ja kumppanuuskaavoitukseen. Hanke asetti itse lupaamansa tavoitetason ja sen toteutuminen varmistettiin asemakaavalla tarkoituksenmukaiseksi katsotulla tarkkuudella.

Kaupunkiympäristölautakunta katsoo, että toimintatapaan liittyy sellaisia epävarmuuksia ja lisäkustannuksia, ettei sen käyttöön ei ole perusteita määrätä sitovasti asemakaavalla tai tontinluovutusehdoilla.

Valtuutettu Mai Kivelä ja 41 muuta valtuutettua ovat tehneet 27.5.2026 valtuustoaloitteen koskien puiden ja muun luonnon palauttamisesta rakennushankkeissa.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 2.10.2026 mennessä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja suoraan kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvia toimenpiteitä koskevat aloitteet jäävät kaupunginhallituksen vastattavaksi. Kaupunginhallituksen vastattavaksi jää myös aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Saman pykälän 5 momentin mukaan kaupunginhallitus voi 2 momentissa määrätystä poiketen päättää, että aloite jää kaupunginhallituksen vastattavaksi.

Kaupunkiympäristölautakunta 22.09.2026 § 493

Detta beslut publicerades 05.10.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Ville Lehmuskoski

Titel
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mer information