Tarkastuslautakunnan ohje tilintarkastajalle
Tarkastuslautakunnan ohje tilintarkastajalle
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti antaa kuntalain 123 §:n mukaisena ohjeena KPMG Julkishallinnon palvelut Oy:lle tehtäväksi tarkastaa, onko Helsingin kaupungin asunnot Oy noudattanut yhteishallintolakia ja kaupungin valtuuston hyväksymää Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasääntöä.
Samalla tarkastuslautakunta päätti antaa suostumuksensa KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:n 16.1.2017 päivättyyn erityistoimeksiantoilmoitukseen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Asukasdemokratia perustuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa (649/1990). Yhteishallintolain tarkoituksena on antaa vuokratalojen asukkaille, asumisoikeuden haltijoille sekä osaomistustalojen vähemmistöosakkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevissa asioissa ja tätä kautta lisätä asumisviihtyisyyttä sekä edistää talojen kunnossapitoa ja hoitoa. Yhteishallintolain mukainen asukasdemokratia tarkoittaa käytännössä sitä, että asukkailla on oikeus saada tietoa vuokranmääritysyksikköön kuuluvien talojen kunnosta, hoidosta ja taloudenpidosta sekä osallistua valmisteluun ja antaa lausuntoja mm. vuokranmääritysyksikköön kuuluvien talojen talousarvioesityksestä, vuokranmääritysesityksestä, talousarvioon sisällytettävistä korjaustoimenpiteistä ja pitkänajan korjaussuunnitelmista. Laissa mainittuja toimielimiä ovat asukkaiden kokous, asukastoimikunta ja talon omistajan sekä asukkaiden välinen yhteistyöelin.
Helsingin kaupunginvaltuusto on 29.5.2013 hyväksynyt Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasäännön. Vuokralaisdemokratian tavoitteena on muun muassa antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumistaan koskevissa asioissa. Säännössä mainittuja toimielimiä ovat asukkaiden kokous, talotoimikunta, vuokralaistoimikunta ja vuokralaisneuvottelukunta.
Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on kaupungin omistama ja kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö, jonka toimialana on omistaa tai hallita tontteja sekä niillä olevia tai niille rakennettavia vuokra-asuinrakennuksia. Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa. Yhtiöön fuusioitiin 31.12.2011 kaupungin omistamat 21 kiinteistöyhtiötä. Vuoden 2015 lopussa näissä kiinteistöissä oli noin 44 300 ARA-vuokra-asuntoa.
Helsingin kaupungin tarkastusvirastoon on tullut 6.7.2016 päivätty kantelu, jonka mukaan Helsingin kaupungin asunnot Oy ei ole noudattanut Aluehallintoviraston (AVI) 11.1.2016 antamaa päätöstä (LSSAVI/5812/06.01.04/2014) luovuttaa yhteishallintolain (649/1990) mukaiselle asukastoimikunnalle tarpeellisia tietoja pääomavuokran määräytymisestä yhtiön tiedottamisvelvollisuuden ja asukastoimikunnan tiedonsaantioikeuden sekä asukastoimikunnan tehtävien toteuttamiseksi.
Tarkastusvirasto pyysi asiasta lisätietoja kaupunginkansliasta. Kaupunginkanslian antamassa vastauksessa viitattiin Helsingin kaupungin asunnot Oy:n toimitusjohtajan ja vuokralaisneuvottelukunnan puheenjohtajan 1.3.2016 allekirjoittamaan toteamukseen, jonka mukaan AVI:n päätöksessä mainitut määräykset tiedottamisvelvollisuudesta on korjattu 1.1.2015 alkaen. Lisäksi asiakirjassa todetaan, että Helsingin kaupungin asunnot Oy tulee noudattamaan annettua ratkaisua.
Tarkastusvirastoon on tullut 25.11.2016 päivätty kirje, jonka mukaan Helsingin kaupungin asunnot Oy ei edelleenkään toimita yhteishallintolain ja Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratiasäännön mukaisia tietoja.
Tarkastusvirasto katsoo, että tarkastuslautakunnan tulisi ohjeistaa KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:tä tarkastamaan osana kaupungin tilintarkastusta tai erillisenä lisätoimeksiantona, onko Helsingin kaupungin asunnot Oy noudattanut yhteishallintolakia ja valtuuston hyväksymää vuokralaisdemokratiasääntöä. Kuntalain selitysteoksen (Harjula-Prättälä: Kuntalaki – Tausta ja tulkinnat) mukaan tilintarkastajalle voidaan esimerkiksi esittää tavanomaisen tarkastuksen lisäksi jonkin asian tarkempaa selvittämistä tai tiettyihin seikkoihin kohdistuvan lausunnon sisällyttämistä tilintarkastuskertomukseen.
Tilintarkastaja raportoi tarkastuksen tuloksista tarkastuslautakunnalle erillisellä raportilla.
This decision was published on 27.02.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin tarkastuslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Presenter information
Ask for more info
Timo Terävä, arviointipäällikkö, puhelin: 09 310 43126