Vaalilautakuntien asettaminen ja jäsenten määrääminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2017-000615
More recent handlings
Case 4. / 106 §

Vaalilautakuntien asettaminen ja jäsenten määrääminen vuoden 2017 kuntavaaleihin

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus päätti asettaa vuoden 2017 kuntavaaleja varten 166 vaalilautakuntaa hoitamaan vaalipäivän äänestämistä Helsingin äänestyspaikoilla.

Kaupunginhallitus päätti lisäksi nimetä puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat sekä jäsenet että varajäsenet vaalilautakuntiin liitteen 1 mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 9.4.2017.

Kaupunginhallituksen on vaalilain 15 §:n mukaisesti hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään kolme varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Kuntavaaleissa noudatetaan kaupunginvaltuuston 30.3.2016 vahvistamaa äänestysaluejakoa, jonka mukaan Helsingissä on 167 äänestysaluetta. Kuntavaaleissa äänestysalueita on 166, sillä äänestysalueeseen 90B kuuluvilla ulkomailla kirjoilla olevilla ei ole äänioikeutta kuntavaaleissa. Kaupunginhallitus on päättänyt (12.12.2016) erikseen kunkin äänestysalueen äänestyspaikoista.

Vaalilautakunnissa on jäseniä ja varajäseniä yhteensä 1328. Vaalikelpoinen lautakuntaan on jokainen, jonka kotikunta on Helsinki ja jolla on äänioikeus kyseisissä vaaleissa. Vaalilain 15§:n mukaisesti vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten tulee kuntavaaleissa mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Esityksen vaalilautakuntaan valittavista henkilöistä on laatinut vaalivalmistelutoimikunta eri ryhmiltä tulleiden ehdotusten pohjalta.

This decision was published on 02.03.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Presenter information

kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen

Ask for more info

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi

Timo Lindén, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi

Attachments

1. Vaalilautakunnat Kuntavaalit 2017.pdf
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.