Kaupungintalon aulan toiminnot: Työryhmän asettamispäätöksen täydentäminen
Kaupungintalon aulan toiminnot: Työryhmän asettamispäätöksen täydentäminen
Päätös
Kansliapäällikkö päätti täydentää 1.9.2017 § 88 tekemäänsä päätöstä työryhmän asettamisesta kaupungintalon aulan toimintojen järjestämisestä seuraavasti:
Työryhmän selvitystehtävän tarkempana sisältönä on määritellä kaupungintalon aulan käytön tavoitteet ja kohde- sekä käyttäjäryhmät, erityisesti ottaen huomioon toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset ja se, miten aulan käytöllä voidaan edistää kaupunkistrategian toteuttamista.
Osana selvitystehtävää työryhmän tulee laatia luonnos toimeksiannoksi, jonka perusteella kaupunginkanslia voi hankkia ja tarvittaessa kilpailuttaa aulatilan ja siellä tarjottavien palveluiden konseptoinnin esimerkiksi palvelumuotoilun keinoin. Valittavan palveluntarjoajan tulee laatia konsepti yhdessä aulassa toimivien tahojen kanssa.
Ehdotusta kaupungintalon aulan uudeksi toimintamalliksi ei laadita.
Työryhmä luovuttaa selvityksensä (ml. toimeksiantoluonnos) pormestarille 30.11.2017 mennessä.
Päätöksen perustelut
Kaupungintalo on symbolisesti tärkeä paikka ja kaupungin toimintojen keskeinen sijainti. Kaupungintalon aulassa järjestettävien toimintojen on tarpeen tuoda esiin kaupungin ja sen strategian kannalta tärkeimpiä painotuksia, samalla kun aulan tulee olla tilankäytöllisesti ja toiminnallisesti mahdollisimman järkevästi järjestetty.
Työryhmän asettamispäätöksen 1.9.2017 § 88 painopiste on kaupungin nykyisten toimintojen uudelleen järjestämisen tarkastelussa. Toimeksiantoa on tarpeen laajentaa niin, että sen puitteissa kaupungintalon aulan käyttöä pystytään arvioimaan myös strategisten tavoitteiden näkökulmasta.
Hallintosäännön 9 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan pormestari päättää kaupungintalon käytöstä.
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Ask for more info
Anne Nissinen, neuvontapäällikkö , puhelin: 09 310 24443