Kaupunginkanslia, asukasosallisuuden pienavustusten myöntäminen vuonna 2018

HEL 2018-003045
§ 25

Maunula-Seura ry:n asukasosallisuuden pienavustushakemus

Viestintäjohtaja

Päätös

Viestintäjohtaja päätti myöntää Maunula-Seura ry:lle asukasosallisuuden pienavustusta 2 500 euroa kotikaupunkipolku-reittiopastuksen toteuttamiseen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginhallitus päätti 25.6.2018 (§ 460), että kaupunginkanslian viestintäjohtaja päättää asukasosallisuuden pienavustusten myöntämisestä, jos haettu avustus on enintään 3 000 euroa. Pienavustuksella voidaan tukea alkavia hankkeita ja toimintaa tai kertaluonteisia lyhyen aikavälin projekteja, jotka ovat muiden asukasosallisuuden avustuslajien, yleisavustuksen ja toiminta-avustuksen, kriteerien mukaisia. Pienavustuksen myöntämisessä on tarkoituksenmukaista pyrkiä päätöksenteon nopeuteen ja ketteryyteen, sekä mahdollistaa matalan kynnyksen reagointi kaupunkiyhteisöstä nouseviin tarpeisiin.

Asukasosallisuuden avustuskriteereiden mukaan avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien, yhteisöllisyyden ja alueen viihtyisyyden parantaminen. Asukasosallisuuden avustusta myönnetään toimintaan, joka edistää asukkaiden ja kaupungin välistä yhteistyötä, asukkaiden osallisuutta suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä tarjoaa asukkaille vaikuttamismahdollisuuksia oman lähiympäristönsä elävöittämiseksi ja viihtyisyyden parantamiseksi.

Maunula-Seura ry on hakenut 2 500 euroa uuden Maunula-Pirkkolan kotikaupunkipolun toteuttamiseen. Kotikaupunkipolku on kartalle koottu kävelyreitti, joka esittelee kaupunginosan historiaa ja nykyisyyttä, luontoa ja kulttuuria, julkista taidetta, arkkitehtuuria sekä merkittäviä henkilöhahmoja. Polun voi kävellä itsenäisesti reittioppaaseen tukeutuen tai mobiililaitteen avulla ja sähköistä versiota seuraten. Reitin varrelle sijoitetaan QR-koodeja, joiden avulla saa yhteyden kotikaupunkipolun verkkosivuille. Kotikaupunkipolkua käyttävät myös alueen koulut opetuksessaan ja lähiöliikunnan ryhmät. Kotikaupunkipolun suunnittelun käynnisti kaikille avoin työpaja. Asukasosallisuuden avustus käytetään kotikaupunkipolun graafisen suunnittelun ja verkkosivujen tuottamisen hankintaan.

Maunula-Seura ry:n pienavustushakemus kohdentuu yhteisöllisesti ja osallistavin menetelmin tuotetun alueellisen tiedonkulun parantamiseen. Hakemus täyttää asukasosallisuuden kriteerit.

Ask for more info

Anu Markkola, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 09-310 36547

anu.markkola@hel.fi

Decisionmaker

Liisa Kivelä
viestintäjohtaja

Attachments

1. Asukasosallisuuden_pienavustushakemus_Maunula-Seura_ry
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.