Ajokielto, polkupyörällä ja mopolla ajo Lammassaaren pitkospuille

HEL 2019-002587
More recent handlings
§ 17

Polkupyörällä ja mopolla ajon kieltäminen Lammassaaren pitkospuilla

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että kielletään polkupyörällä ja mopolla ajo Lammassaaren pitkospuilla.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 500 euroa

Päätöksen perustelut

Viikki – Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle on voimassa Uudenmaan lääninhallituksen rauhoituspäätökset vuosilta 1962 ja 1987.

Helsingin Lammassaaren vanhat pitkospuut uusittiin vuosien 2016−2018 aikana EU-rahoitteisessa NATTOURS hankkeessa. Polkupyöräily uusituilla pitkoksilla alkoi välittömästi, kun ne oli saatu rakennettua ja asiasta alkoi tulla ympäristöpalveluihin myös runsaasti negatiivista käyttäjäpalautetta. Palaute koski ensisijaisesti turvallista liikkumista kapealla korotetulla väylällä, jossa liikkuu runsaasti ihmisiä lapsien, lastenvaunujen, pyörätuolien ja kaukoputkien kanssa. Nopeavauhtinen polkupyöräily pitkoksilla aiheuttaa saadun palautteen perusteella jatkuvasti vaaratilanteiksi kuvattuja läheltä piti ohituksia. Pelkillä luonto-opastustauluihin kiinnitetyillä kehoitusluonteisilla maininnoilla pyöräilyä ei ole saatu hillittyä pitkospuilla. Arvioitu kävijämäärä Lammassaaressa on noin 140 000 henkilöä vuodessa.

Kielletään polkupyörällä ja mopolla ajo Lammassaaren pitkospuilla, koska ajaminen pitkospuilla heikentää jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta ja pitkospuut eivät ole tarkoitettu polkupyörille ja mopoille. Kielto mahdollistaa pyörien taluttamisen Lammassaareen ja sieltä pois, koska tieliikennelain mukaan polkupyörän ja mopon taluttajaan sovelletaan jalankulkijan liikennesääntöjä. Tämä on tarpeellista mm. kesämajojen asukkaiden kannalta, koska he kuljettavat tarakoilla ja pyörälaukuissaan ostoksia ja muita käyttötavaroita mökeillensä.

Tieliikennelain 2 §:n mukaan tiellä tarkoitetaan ”yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakennuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta.”

Tien määritelmä on siis varsin laaja. Lammassaaren esteetöntä ja kaupungin ylläpitämää pitkospuureitti on tarkoitettu yleisesti kaikkien käyttöön, jolloin sitä voidaan pitää tieliikennelain tarkoittamana tienä vastaavasti kuin puistokäytäviä.

TLL 51 §:ssä on määritelty, kuka asettaa liikenteen ohjauslaitteen: ”Liikenteen ohjauslaitteen asettaa maantielle tienpitoviranomainen. Kunta asettaa liikenteen ohjauslaitteen kadulle, rakennuskaavatielle, torille ja muulle vastaavanlaiselle liikennealueelle. Ennen pysyväksi tarkoitetun liikenteen ohjauslaitteen asettamista kunnan on varattava poliisille tilaisuus antaa lausuntonsa asiassa.”

Liikenteen ohjauslaitteen asettamisella tarkoitetaan yhtäältä hallintopäätöksen tekemistä ja toisaalta ohjauslaitteen fyysistä pystyttämistä. Helsingin kaupungilla on sovittu menettelytapa, jossa poliisille varataan tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta.

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (6 §) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Tällaisia päätöksiä ovat mm. valtaosa liikennemerkkipäätöksistä.

Yllä mainittujen lainkohtien ja sääntöjen perusteella päätöksen liikennemerkkiasiassa tekee liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö. Asian johdosta on oltu yhteydessä Uudenmaan ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueeseen, jonka mukaan yllä kuvattu menettelytapa polkupyörällä ja mopolla ajamisen kieltämiseksi on perusteltu.

Yhteydenotot

Uudenmaan ELY-keskus **********

Ask for more info

Heidi Hellgren-Suomalainen, Liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37118

heidi.hellgrensuomalainen@hel.fi

Decisionmaker

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö