Toimivallan siirtäminen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla kirjastoverkon yhteisissä palveluissa työskenteleville oikeus hankintojen tekemiseen

HEL 2019-003102
More recent handlings

Luottokortin hankinta kokoelma- ja metatietoyksikön palvelupäällikölle

§ 17

Päätös

Toimialajohtaja päätti oikeuttaa kaupunginkirjaston kirjastoverkon kokoelma- ja metatietoyksikön palvelupäällikön toteuttamaan toimintaan liittyviä hankintoja hänelle myönnetyllä luottokortilla 1000 euroa/kk 19.2.2021 lähtien edellyttäen, että

  • toimialan talousarviossa (tai projektilla) on asianomaista hankintaa varten käytettävissä määrärahaa
  • toteutettava hankinta on työtehtävien hoidon kannalta tarpeellinen
  • hankinnan arvonlisäveroton arvo ei ylitä työntekijän hankintavaltuuksia
  • hankinnan toteutuksessa noudatetaan lainsäädäntöä ja muuta annettua ohjeistusta
 

Päätöksen perustelut

Tarve kortille on työtehtäviin liittyvissä tilanteissa, joissa maksaminen kaupungin tilausjärjestelmän kautta laskulla ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

Hallintosäännön 20 luvun 11 § mukaisesti rahoitusjohtaja antaa ohjeita
kaupungin taloudenhoidosta. Rahoitusjohtaja on päätöksellään 5.1.2018, 3 § antanut ohjeen maksu- ja asiakaskorttien hankkimisesta.

Maksu- ja asiakaskorttien myöntämisen periaatteet ja prosessi Kuvassa, Kuvan toimintaohje 19.2.2021.

This decision was published on 17.03.2021

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Decisionmaker

Name
Tommi Laitio

Title
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Ask for more info

Name
Virva Nousiainen-Hiiri

Title
Yhteisten palvelujen päällikkö