A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Hankinta, henkilöautot, rakentamispalveluliikelaitos

HEL 2019-009736
More recent handlings
§ 66

Henkilöautojen hankinta ajaksi 1.1. - 31.12.2020

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja päätti tehdä puitesopimukset Autokeskus Oy, Automyymälä Helsinki Oy ja Kauppahuone Laakkonen Oy kanssa henkilöautojen hankinnasta ajaksi 1.1. - 31.12.2020 päätöksessä mainitusta henkilöautomerkeistä ja -malleista.

Lisäksi toimitusjohtaja päätti oikeuttaa Staran logistiikan tekemään sopimuskauden aikana puitesopimukseen perustuvia tilauksia tarpeidensa mukaan. Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 700 000 euroa (alv 0 %).

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Pöytäkirjanote liitteineen ja muutoksenhakuohjeineen Staran logistiikan hankinnalle, jonka tulee huolehtia päätöksen tiedoksiannosta asianosaisille.

Päätöksen perustelut

EU-kynnysarvon ylittävästä hankinnasta on julkaistu HILMA ja TED (Tenders Electronic Daily) verkkosivustoilla hankintailmoitukset ja tarjouspyyntöasiakirjat julkaistiin tarjouspalvelu.fi toimittajaportaalissa 30.9.2019. Hankinnan kohteena on henkilöautojen hankinta Staralle.

Hankintamenettelynä on julkisista hankinnoista annetun lain 1397/2016 mukainen avoin menettely, jossa kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä tarjouksen. Tarjoukset oli annettava sähköisesti Tarjouspalvelussa.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista lisäkysymyksiä 27.10.2019 klo 12 mennessä. Tarjouspyyntöasiakirjat, sekä esitetty kysymys ja annettu vastaus ovat päätöksen oheismateriaalina.

Tarjousten määräaika oli 8.11.2019 klo 12. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Tarjousten avaamisesta on laadittu pöytäkirja.

Tarjouksen määräaikaan mennessä jättivät Autokeskus Oy, Automyymälä Helsinki Oy, Delta Auto Oy, Kauppahuone Laakkonen Oy, K Caara Oy, Metroauto Oy ja Veho Oy Ab.

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoajien soveltuvuus tarkastettiin alustavasti tarjouksessa annettujen tietojen perusteella (ESPD).

Kaikki tarjotut henkilöautot ovat tarjouspyynnön vaateiden mukaisia.

Tarjottavat henkilöautot oli nettohinnoiteltava tarjouslomakkeella sisältäen nk. perusvarustelun, joka on tarjottavien autojen varusteluvaade. Nettohinnoittelun on perustuttava yleisesti käytössä oleviin hinnastoihin ja niistä myönnettäviin alennuksiin (hinnasto ./. myönnetty alennus, %). Autoveron osuus pyydettiin ilmoittamaan erikseen ja siihen oli sisällytettävä lisävarusteiden mahdollinen autoveron osuus. Hintatietojen lisäksi tarjouslomakkeella pyydettiin ilmoittamaan tarjottavan henkilöauton WLTP mittauksen mukaiset hiilidioksidipäästöt (CO2), sekä muita auton teknisiä tietoja.

Päätöksen tekemisen peruste on kokonaistaloudellinen edullisuus tarjouspyynnössä ilmoitettujen valintaperusteiden mukaisesti (hinta ja ympäristötekijät). Tarjousvertailuhinta on arvonlisäveroton kokonaishinta, sisältäen autoveron ja tarjouspyynnön mukaisen varustelun. Tarjousvertailu on päätöksen liitteenä (liite 1).

Tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimmat henkilöautot ovat kohdassa 1 Autokeskus Oy:n tarjoama Skoda Fabia 1.0 TSI 95 Active ja kohdassa 2 Automyymälä Helsinki Oy:n tarjoama Renault Clio TCe 100 ZEN henkilöauto.

Staran logistiikan henkilöautojen vuokralleottajien tarpeet huomioon ottaen puitesopimukseen on edellä mainittujen hatchback korimallisten henkilöautojen lisäksi valittava myös yksi farmarihenkilöauto. Kauppahuone Laakkonen Oy:n tarjoama Skoda Fabia Combi 1.0 TSI 95 Active on tarjousvertailun kokonaistaloudellisesti edullisin farmarihenkilöauto ja siksi Skoda Fabia Combi 1.0 TSI 95 valitaan puitesopimukseen.

Sopimusehtojen mukaan autoja tilattaessa valintaan vaikuttavat kokonaistaloudellisen edullisuusjärjestyksen lisäksi toimitusaika, käyttöominaisuudet (esim. ulkomitat, sisätilat, tavaratilan koko, jne.) ja tekniset ominaisuudet (esim. moottori, automaattivaihteisto, jne.)

EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa toimittajaksi valitulta on pyydettävä rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja 6 b §:ssä tarkoitettu ote rikosrekisteristä (edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävät henkilöt). Rikosrekisteriote toimii näyttönä siitä, ettei tarjoajaa koske jokin hankintalain 80 §:ssä tarkoitettu pakollinen rikosperusteinen poissulkemisperuste.

Hankintasopimus ei synny vielä hankintapäätöksestä ilmoittamalla vaan vasta, kun odotusaika (14 päivää) on kulunut ja kun hankintayksikkö ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

Ask for more info

Heikki Halonen, hankintapäällikkö, puhelin: 09 310 38963

heikki.halonen@hel.fi

Decisionmaker

Timo Martiskainen
toimitusjohtaja

Attachments

1. Tarjousvertailu
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.