Lyhennysvapaan myöntäminen, laina, Helsinki Allas Oy

HEL 2020-004762
More recent handlings
§ 20

Lyhennysvapaan myöntäminen Helsinki Allas Oy:n lainalle ja sen kestoa vastaavan laina-ajan pidentäminen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti myöntää Helsinki Allas Oy:n lainalle lyhennysvapaata huhtikuun lyhennyserästä alkaen 6 kuukaudeksi siten, että laina-aika pitenee vastaavasti. Muut lainaehdot pysyvät ennallaan.

Lisäksi rahoitusjohtaja hyväksyy yhtiölle asetettujen kovenanttiehtojen mukaisesti yhtiön uuden käyttöpääomalainan ja sen aiheuttamat muutokset vakuuspooliin. Yhtiö nostaa rahoituslaitoksilta lainaa Finnveran 80 % takauksella. Rahoituslaitokset vaativat jäljelle jäävälle 20 % lainaosuudelle vakuuden, joten kaupunki hyväksyy lainat siltä osin vakuuspooliin.

Päätöksen perustelut

Eduskunta hyväksyi 18.3.2020 valmiuslain käyttöönottoasetuksen, jonka yhtenä hallituksen linjaamana toimenpiteenä suljettiin mm. uimahallit ja muut urheilutilat. Lisäksi suositeltiin yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden menettelevän samoin. Toimenpiteiden tarkoituksena on pandemiaksi muodostuneen korona viruksen leviämisen hidastaminen ja hengenvaarassa olevien väestöryhmien suojeleminen.

Helsinki Allas Oy sulki merikylpylän toiminnan 18.3.2020 toistaiseksi. Tällä hetkellä yhtiön liiketoiminnan arvioidaan olevan pysähdyksissä 31.5.2020 asti. Yhtiön parasta liiketoiminta-aikaa on kevään ja syksyn välinen aika, joten yhtiö ajautui välittömästi likviditeettiongelmiin.

Helsinki Allas Oy on hakenut kaupungilta, kuten muiltakin päärahoittajilta, lainojen lyhennysten lykkäystä 6 kuukauden ajalle. Lisäksi yhtiö hakee kaupungilta hyväksyntää uudelle käyttöpääomalainalle ja sen aiheuttamalle muutokselle lainojen vakuusasemassa. Yhtiölle asetettujen lainakovenattien mukaisesti kaikkien päärahoittajien on suostuttava yhtiön rahoituksessa tapahtuviin muutoksiin. Muut päärahoittajat ovat myöntäneet vastaavat lainojen lyhennysten lykkäykset ja muutokset vakuuspooliin. Kaupungin osalta lyhennysvapaata koskevien lyhennyserien yhteismäärä on 49 450,56 euroa ja uusien vakuuspooliin tulevien rahoituslaitoslainojen yhteismäärä on 160 000 euroa. Kaupungin lainan vakuusasema on muutosten jälkeen edelleen alkuperäisen lainapäätöksen edellyttämällä tasolla.

Kaupunginhallitus myönsi 6.4.2020 rahoitusjohtajalle oikeuden vallitsevassa poikkeustilanteessa myöntää kaupungin antamille lainoille lyhennysvapaata ja myönnetyn lyhennysvapaan kestoa vastaavan laina-ajan pidennyksen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Kuntalain 129 §:n 1 momentin mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla.

Kaupungin talouden tunnuslukujen perusteella voidaan todeta, että kaupungin lakisääteisten tehtävien hoitamisen tai talouden ei erittäin varovaisestikaan arvioituna voida katsoa vaarantuvan yhteisölle myönnetyn lyhennysvapaan johdosta.

Ask for more info

Keijo Härkönen, rahoitusasiantuntija, puhelin: 09 310 25656

keijo.harkonen@hel.fi

Decisionmaker

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Tuomo Mäkinen
rahoituspäällikkö