A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Aukioloajat, päiväkodit, ryhmäperhepäiväkodit, perhepäivähoidon varakodit, kesä 2020

HEL 2020-006986
More recent handlings
§ 53

Päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien ja perhepäivähoidon varakotien toiminta-ajat kesällä 2020

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti, että päiväkotien, ryhmäperhepäiväkotien
ja perhepäivähoidon varakotien toiminta-ajat kesällä ajalla 8.6.-31.7.2020 ovat liitteen 1 mukaiset.

Päätöksen perustelut

Hallintosäännön 15 luvun 5 §:n 2. kohdan mukaan varhaiskasvatusjohtaja päättää hoitopaikkojen määristä sekä varhaiskasvatuksen toimintayksiköiden aukioloajoista. Päätöksellä 14.5.2019 § 39 varhaiskasvatusjohtaja siirsi toimintavaltaansa viranhaltijoille toimipisteiden sulkemisesta siten, että varhaiskasvatuksen aluepäällikkö päättää oman alueensa osalta enintään viisi päivää kestävästä toimipisteiden sulkemisesta kokonaan tai osittain. Varhaiskasvatusjohtaja päättää kuitenkin useampaa kuin yhtä aluetta koskevasta samanaikaisesta koulujen loma-aikaan tapahtuvasta toimintayksiköiden sulkemisesta.

Helsingin varhaiskasvatuksessa on huomioitu vallitsevat poikkeusolot alkavan kesäkauden suunnittelussa ja suunnittelu on tehty turvallisuus- ja hygieniaohjeet huomioiden. Lasten huoltajille on tiedotettu poikkeavasta kesäajan suunnittelusta. Osa Helsingin kaupungin yksiköistä menee kiinni kesäajaksi. Kesäaukiolot on suunniteltu aiemmista vuosista poiketen 8.6-31.7.2020 väliseksi ajaksi. Olemme huolehtineet kesäsuunnittelussa, että porrastamme toimintaa, hyödynnämme ulkotiloja ja toimimme pienryhmissä.

Alkavan kesäkauden suunnittelussa on otettu huomioon huoltajien 15.5.2020 mennessä ilmoittamat hoidontarpeet ja henkilöstön määrä on suunniteltu perheiden lomailmoitusten perusteella. Tämän mukaan lapsia on paikalla kesäkuussa noin 60-75% (viikoittain ja alueittain vaihdellen). Heinäkuussa lasten määrä vähenee 20-25%:iin. Vanhempien ilmoituksen ja todellisen henkilöstömäärän väliin jätettiin aikaisempien suunnittelukäytäntöjen lisäksi max. 10 % puskuri. Suunnittelu oli Helsingin mitoitusta väljempää. Näin otettiin huomioon mahdollisesti muuttuvat tilanteet ja Korona-ohjeet toimintaan. Kesäkuun lopulla, heinäkuussa ja elokuun alussa on enemmän toimipisteitä auki normaaliin kesään verrattuna. Juhannuksen jälkeen toimipisteitä on noin 42% enemmän auki viime kesään verrattuna ja heinäkuussa noin 147% enemmän.

Auki olevia toimipisteitä on mietitty myös niiden liikenteellisen sijainnin, tilojen koon ja toimivuuden perusteella.

Kysely lasten varhaiskasvatuksen tarpeesta jaettiin vanhemmille huhtikuun lopulla. Kysely pyydettiin palauttamaan varhaiskasvatuspaikkaan viimeistään 7.5.2020 tai heti kun lomatiedot ovat perheillä tiedossa. Viimeistään 15.5.2020 mennessä ilmoitetusta 6-9 viikon pituisesta poissaolosta koulujen loma-aikana hyvitetään asiakkaalle asiakasmaksua mahdollisen maksuttoman heinäkuun lisäksi 1-5 viikkoa.

Ryhmäperhepäiväkotien ja perhepäivähoidon varahoito järjestetään
avoinna olevien päiväkotien tiloissa.

Vuorohoidon toimipisteitä on auki kesän aikana kattavasti.

Toimintayksiköt tiedottavat asiakkailleen päätetyt aukioloajat ja ne viedään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen verkkosivuille.

Ask for more info

Outi Kakkonen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 26767

outi.kakkonen@hel.fi

Decisionmaker

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja