A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Avustuksen hakeminen, valtion erityisavustus, varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus, koronavirus-tilanne

HEL 2020-007644
§ 96

Valtion erityisavustus varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi lukuvuodelle 2020-2021

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen kohdentamisen palvelukokonaisuuksiin.

Saadun avustuksen kokonaissumma on 8,4M€, josta varhaiskasvatukseen 1,4M€ ja esi- ja perusopetukseen 7M€. Omavastuuosuus on 5% eli 442 105 euroa, joka jakaantuu palvelukokonaisuuksittain ja katetaan kunkin palvelukokonaisuuden määrärahoista.

Kokonaissummasta irrotetaan päätöksen mukaisesti varhaiskasvatuksen palvelunostoihin 70 000 euroa ja esi- ja perusopetukseen palvelun ostoihin ja materiaalikuihin 361 000 euroa. Näiden käytöstä tehdään palvelukokonaisuuksittain erillinen hankintasuunnitelma kehittämispalveluissa ja suunnitelma hyväksytetään palvelukokonaisuuksien johtajilla. Palvelujen ja materiaalin hankinnoista sekä tarvittavista kilpailutuksista vastaavat kehittämispalveluiden asiantuntijat.

Varhaiskasvatuksen osalta loppusumma 1 330 000 euroa, jaetaan palveluittain lapsimäärän perusteella: 82% (1 090 600 euroa) suomenkieliseen varhaiskasvatukseen ja 8% (106 400 euroa) ruotsinkieliseen varhaiskasvatukseen. Lisäksi avustusta jaetaan 10% (133 000 euroa) yksityiseen varhaiskasvatukseen erillisen suunnitelman mukaisesti.

Esi- ja perusopetuksen osalta loppusumma 6 639 000 euroa jaetaan palveluittain oppilasmäärän perusteella: suomenkieliseen esiopetukseen 11% (730 290 euroa), ruotsinkieliseen esiopetukseen 1% (66 390 euroa), suomenkieliseen perusopetukseen 80% (5 311 200 euroa) ja ruotsinkieliseen perusopetukseen 8% (531 120 euroa).

Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja päätti oikeuttaa perusopetusjohtajan ja ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan kohdentamaan perusopetuksen avustuksen koulukohtaisesti tuen tarpeen kartoituksen perusteella syksyksi 2020. Tuen tarvetta arvioidaan uudelleen syyslukukauden lopussa. Tämän pohjalta tehdään päätös määrärahojen kohdentamiseksi kouluihin keväällä 2021.

Toimialajohtaja päätti oikeuttaa myös varhaiskasvatusjohtajan ja ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan kohdentamaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen avustuksen alueellisesti.

Avustuksen käytön seurannasta vastaa kukin palvelukokonaisuus.

Päätöksen perustelut

Opetus ja kulttuuriministeriö päätti 3.7.2020 myöntää Helsingin kaupungille valtion erityisavustusta varhaiskasvatukseen (OKM/621/520/2020) sekä esi- ja perusopetukseen (OKM/621/520/202) koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi yhteensä 8 400 000 euroa. Päätös perustuu Helsingin kaupungin hakemukseen 22.6.2020. Avustuksen käyttöaika päättyy 31.7.2021.

Opetuksen järjestäjä voi kohdentaa sille myönnetyn avustuksen tarkoituksenmukaisesti poikkeusoloista johtuvien vaikutusten tasoittamiseen, oppimiseen, oppimisedellytysten parantamiseen, oppilaanohjaukseen sekä kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeen liittyvien ongelmien ehkäisemiseen.

Ask for more info

Heidi Roponen, pedagoginen asiantuntija, puhelin: 09 310 71927

heidi.roponen@hel.fi

Anneli Hankala, controller, puhelin: 09 310 23039

anneli.hankala@hel.fi

Anne Mäkiprosi, controller, puhelin: 09 310 20022

anne.makiprosi@hel.fi

Decisionmaker

Liisa Pohjolainen
kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja