A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Liikennejärjestelyt, Laivalahdenkadun ja Laivalahdenportin ryhmittymisjärjestelyt Linnanrakentajantien liittymässä

HEL 2020-009381
More recent handlings
§ 74

Laivalahdenkadun ja Laivalahdenportin ryhmitysjärjestelyt Linnanrakentajantien risteyksessä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan Laivalahdenkadun ja Laivalahdenportin ryhmitysjärjestelyt Linnanrakentajantien risteyksessä piirustuksen 7099 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Laivalahdenkadun ja Linnanrakentajantien risteyksessä tapahtui toukokuussa kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Risteykseen tehtiin kesän alussa kaksi pikaparannusta. Nyt muutetaan risteyksen liikennevalo-ohjausta. Uusi valo-ohjaus edellyttää risteyksen sivusuunnilla ryhmitysjärjestelyiden muutoksia. Muutoksen jälkeen autoliikenteen kääntyminen Linnanrakentajantieltä Laajasalon suunnasta Laivalahdenkadulle on mahdollista nykyisen liikennevalon ohjaamana (väistäen samanaikaisesti jalankulkijoita ja pyöräilijöitä) sekä erillisellä nuolivalolla, jolloin väistettävää liikennettä ei ole. Myös autoliikenne Laivalahdenkadulta Linnanrakentajantielle Laajasalon suuntaan muuttuu eriaikaiseksi Linnanrakentajantietä ylittävien jalankulkijoiden ja pyöräliikenteen kanssa. Kaikkia risteyksen suojateitä ja niitä risteävää autoliikennettä ei sen sijaan ole mahdollista ohjata eriaikaisesti ilman, että liikenteen kokonaissujuvuus kärsisi merkittävästi. Laivalahdenportista Herttoniemenrannasta Linnanrakentajantielle länteen kohti metroasemaa kääntyvä autoliikenne joudutaan ohjaamaan jatkossa samaan aikaan sitä risteävän suojatien kanssa.

Liikennevalo-ohjaus ja ryhmitysjärjestelyt sovitetaan risteyksessä syyskuussa käynnistyviin työnaikaisiin liikennejärjestelyihin.

Herttoniemen keskusta-alueelle on suunnitteilla ja osin jo rakenteilla suuria muutoksia. Herttoniemen yritysalueella uudistetaan lähivuosina useita katuja. Katutöitä tehdään tulevaa uutta asuinrakentamista varten ja liikenneyhteyksien parantamiseksi. Työt alkavat alkusyksyllä 2020 ja niitä tehdään vaiheittain. Laivalahdenkatu rakennetaan käytännössä kokonaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Myös Linnanrakentajantien uudistuksen yleissuunnittelu on käynnissä. Yleissuunnitelmaluonnos valmistuu asukkaiden kommentoitavaksi syksyllä 2020. Linnanrakentajantien rakentaminen käynnistyy tämän hetkisen arvion mukaan vuonna 2023.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 500 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Ask for more info

Johanna Iivonen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37137

johanna.iivonen@hel.fi

Decisionmaker

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö