A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Valtuustoaloite, Helsingin kaupungin toimista työnantajana vanhempien uupumisen vähentämiseksi

HEL 2021-000695
More recent handlings
Case 3. / 378 §

V 2.6.2021, Valtuutettu Petra Malinin aloite Helsingin kaupungin toimista työnantajana vanhempien uupumisen vähentämiseksi

Helsinki City Board

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Petra Malinin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Lopuksi kaupunginhallitus toteaa, että aloitettuja toimenpiteitä on tärkeää edistää jatkossakin. Kaupunginhallitus edellyttää, että uusia joustojen ja osa-aikatyön mahdollisuuksia etsitään erityisesti niillä toimialoilla, niissä liikelaitoksissa ja niissä tehtävissä, joissa järjestelyjen mahdollisuudet ovat tähän asti olleet vähäisempiä kuin muualla.

Käsittely

Vastaehdotus:
Veronika Honkasalo: Muutetaan kappale 18 muotoon:

Lopuksi kaupunginhallitus toteaa, että aloitettuja toimenpiteitä on tärkeää edistää jatkossakin. Kaupunginhallitus edellyttää, että uusia joustojen ja osa-aikatyön mahdollisuuksia etsitään erityisesti niillä toimialoilla, niissä liikelaitoksissa ja niissä tehtävissä, joissa järjestelyjen mahdollisuudet ovat tähän asti olleet vähäisempiä kuin muualla.

Kannattaja: Anna Vuorjoki

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Veronika Honkasalon vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Presenter information

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Ask for more info

Titi Heikkilä, työhyvinvointipäällikkö, puhelin: 09 310 36127

titi.heikkila@hel.fi