Lahjoitukset vuonna 2022, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, perusopetuksen palvelukokonaisuus

HEL 2022-002165
More recent handlings
§ 114

Lahjoituksen vastaanotto

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti vastaanottaa Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamoiden ja kirjakaupan kirjalahjoituksen Sophie Mannerheimin koululle.

Päätöksen perustelut

Lahjoitettavat kirjat ovat Werner Söderström Osakeyhtiöön kuuluvien kustantamoiden julkaisemia lasten- ja nuortenkirjoja (mm. Tammi, WSOY ja Readme.fi). Mukana on sekä tänä vuonna julkaistuja että vanhempia teoksia, kirjalista liitteenä. Lahjoitettavia lasten- ja nuortenkirjoja on yhteensä 94 kappaletta ja niiden sopivuuden opetukseen on tarkistanut erityisluokanopettaja 5.10.2022. Lahjoituksen arvo on yhteensä noin 1600 euroa. Lahjoittaja ei edellytä raportointia lahjoituksen käytöstä.

Lahjoitusta ei kirjata kirjanpitoon, koska kyseessä tavaralahjoitus. Lahjoituksen arvon katsotaan olevan euromääräisesti vähäinen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan 16.6.2020 § 81 tekemän päätöksen mukaan palvelukokonaisuuden johtaja päättää irtaimen omaisuuden lahjoituksen tai testamentin vastaanottamisesta palvelukokonaisuuden osalta, mikäli lahjoitus tai testamentti on arvoltaan enintään 30 000 euroa.

Ask for more info

Mari Riikonen, taloussuunnittelija, puhelin: 09 310 23028

mari.riikonen@hel.fi

Decisionmaker

Outi Salo
perusopetusjohtaja

Attachments

1. Lahjakirja 6.10.22
The attachment will not be published on the internet.
2. Kirjalista_5.10.22
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.