Liikennesuunnitteluperiaatteet, liikennejärjestelmäselvitys, Pasila, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-012217
More recent handlings
§ 7

Hankinta, Pasilan liikennesuunnitteluperiaatteet

Yksikön päällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnitteluyksikön päällikkö hyväksyi WSP Finland Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpana ja päätti hankkia WSP Finland Oy:ltä Pasilan liikennesuunnitteluperiaatteet arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 71 000 euroa.

Sopimus ei synny päätöksen tiedoksiannolla, vaan erikseen myöhemmin tehtävällä palvelusopimuksella. Palvelusopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Palvelusopimus tulee voimaan, kun palvelusopimus on allekirjoitettu.

Päätöksen perustelut

Hankintamenettely ja hankinnan kohde

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala on perustanut dynaamisen hankintajärjestelmän HEL 2021-010570 / Liikennettä koskevat suunnittelu-, tutkimus- ja asiantuntijapalvelut (DPS).

Hankinta on kilpailutettu dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisenä kilpailutuksena ja koski dynaamisen hankintajärjestelmän osa-aluetta 2 Liikennejärjestelmäsuunnittelu. Tarjouspyyntö HEL 2022-012217 / Pasilan liikennesuunnitteluperiaatteet on julkaistu dynaamisessa hankintajärjestelmässä 20.10.2022.

Pasilassa on tehty merkittäviä katuverkon muutoksia viime vuosina, kuten Veturitien rakentaminen ja Teollisuuskadun tunneli Veturitielle. Lisäksi alueella on laajemmin useita hankkeita, joiden vaikutusten arvioimiseksi tarvitaan lisätietoa. Pasilan liikenteellisten periaatteiden vaikutusten arvioimiseksi tehdään liikennemallinnukset ja toimivuustarkastelut. Työssä kuvataan kehitetyn nykytilan katuverkko ja vaikutusten arvioinnin johtopäätösten perusteella kuvataan myös tuleva verkko.

Saadut tarjoukset

Asetettuun määräaikaan 3.11.2022 klo 12.00 mennessä tarjouksen jättivät seuraavat tarjoajat: Ramboll Finland Oy, WSP Finland Oy ja Sitowise Oy. Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja.

Tarjoajien soveltuvuuden arviointi

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjoajien soveltuvuutta koskevat tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset sekä niiden täyttymisen varmistamiseksi vaaditut selvitykset.

Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastaminen ja tarjousten vertailu

Tarjouspyynnössä esitettiin tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset. Kaikki tarjoukset täyttävät tarjouksen sisällölle asetetut vähimmäisvaatimukset ja tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjouspyynnössä on määritelty tarjousten valintaperusteet. Valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaisesti kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka perusteena on paras hinta-laatusuhde. Hinnan painoarvo on 20 % ja laadun painoarvo 80 %.

Hankinnassa valitaan tarjouspyynnön vaatimukset täyttävistä tarjouksista hinta-laatusuhteeltaan paras tarjous, mikä tarkoittaa, että annetut hintapisteet ja laatupisteet lasketaan yhteen ja voittajaksi valitaan eniten pisteitä saanut tarjous.

Hinnan vertailuperusteena käytettiin tarjottua kokonaishintaa (maksimissaan 20 pistettä). Laatuarvioinnissa arvioitiin tarjoajan projektipäällikön asiantuntemus (maksimissaan 35 pistettä) ja tarjoajan tarkennettu työohjelma (maksimissaan 45 pistettä). Laatutekijät ja niiden arviointiperusteet käyvät ilmi päätöksen liitteestä Tarjouspyyntö. Kunkin tarjoajan saamat hinta- ja laatupisteet käyvät ilmi päätöksen liitteestä Vertailutaulukko.

Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki WSP Finland Oy.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön (10 luvun 1 §:n 3 momentin 3 kohta) mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 20.9.2022 § 507) mukaan liikenne- ja katusuunnitteluyksikön päälliköllä on hankintavaltuudet enintään 200 000 euron (alv 0 %) suuruisiin hankintoihin. Liikenne- ja katusuunnitteluyksikön päällikkö on näin toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Ask for more info

Aleksi Räisänen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37229

aleksi.raisanen@hel.fi

Decisionmaker

Kati Kiyancicek
yksikön päällikkö

Attachments

1. Tarjouspyyntö
The attachment will not be published on the internet.
2. Vertailutaulukko
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.