Avustuksen myöntäminen, lisäavustus, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle vuodelle 2022

HEL 2022-013587
More recent handlings
§ 177
This decisionmaker is no longer active

Lisäavustuksen myöntäminen liikkuvan väestön hätämajoituksen järjestämiseen Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle vuodelle 2022

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja päätti myöntää Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle 96 000 euroa vuodelle 2022 liikkuvan väestön hätämajoituksen järjestämiseen hakemuksessa kuvatulla tavalla.

Samalla toimialajohtaja päätti rahoituksen ehdoista, että:

- rahoitus tulee käyttää vuoden 2022 aikana lisäavustuksen käyttötarkoitukseksi nimettyyn toimintaan Helsingin alueella

- avustuksen käytöstä tulee antaa selvitys Helsingin kaupungille vapaamuotoisella kirjallisella selvityksellä vuoden 2023 kesäkuun loppuun mennessä tai vuotta 2024 koskevan avustushakemuksen yhteydessä. Mukaan tulee liittää säätiön vuoden 2022 toimintakertomus, vahvistettu tuloslaskelma ja tase, tilin- tai toiminnantarkastuskertomus sekä allekirjoitettu vuosikokouksen pöytäkirja.

- säätiön tulee toiminnassaan ja taloudenpidossaan noudattaa kaupunginhallituksen 28.10.2019 hyväksymiä, tämän päätöksen liitteenä (liite 2) olevia Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita

- avustuksen saajan on pidettävä kirjanpito kirjanpitolain (1336/1997) ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten edellyttämällä tavalla ja järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta seurata

- sosiaali- ja terveystoimialan mahdolliset saatavat korkoineen vähennetään avustuksesta ennen sen maksamista

- avustus voidaan periä takaisin, mikäli ilmenee seikkoja, ettei edellytyksiä avustuksen myöntämiselle ole ollut

- avustus maksetaan yhtenä eränä joulukuussa 2022.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi 14.12.2021 § 306 avustuksia monialajärjestöjen vuoden 2022 toiminnan tukemiseen. Samassa yhteydessä sosiaali- ja terveyslautakunta osoitti toimialajohtajan erikseen päätettäviksi avustuksiksi enintään 100 000 euroa vuoden 2022 aikana mahdollisesti ilmenevän yllättävän ja merkittävän sosiaali- tai terveysongelman hoitamiseen. Tästä edellä mainitusta varauksesta toimialajohtaja on päätöksellään 16.3.2022 § 51 kohdentanut 4 000 euroa itseoikaisuna korjattuun vuoden 2022 avustuksia koskevaan päätökseen 17.12.2021 § 252. Vuodelle 2022 toimialajohtajan erikseen päätettävien avustusten määrärahasta on siten jäljellä 96 000 euroa.

Avustusten jakoperusteet

Sosiaali- ja terveyslautakunta vahvisti 3.9.2013 periaatteet, joita noudatetaan jaettaessa järjestöille avustuksia sosiaali- ja terveystoimialan määrärahoista (liite 3). Nämä perusteet täydentävät Helsingin kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavia yleisohjeita 28.10.2019 (liite 2).

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle aikaisemmin myönnetty avustus vuodelle 2022

Sosiaali- ja terveyslautakunta myönsi edellä mainitussa päätöksessään (14.12.2021 § 306) Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle avustusta vuodelle 2022 yhteensä 947 000 euroa seuraaviin Helsingissä toteutuviin toimintoihin: 1. Liikkuvan väestön päiväkeskustoimintaan 198 000 euroa. 2. Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten toimintakeskuksen kustannuksiin 201 000 euroa. 3. Kannelmäen yhteisöhankkeiden tilavuokriin 17 000 euroa. 4. Liikkuvan väestön ympärivuotiseen hätämajoitukseen 531 000 euroa.

Hakemus lisäavustuksesta liikkuvan väestön hätämajoituksen järjestämiseen

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö toimitti Helsingin sosiaali- ja terveystoimialalle 7.11.2022 päivätyn lisäavustushakemuksen, joka on tämän päätöksen liitteenä 1. Siinä haetaan 105 057 euron avustusta liikkuvan väestön hätämajoitukseen loppuvuodeksi 2022. Hakija ilmoittaa, ettei jo myönnetty 531 000 euron avustus riitä kattamaan hätämajoituksen toiminnan kuluja koko vuoden osalta hätämajoituksen tarpeen kasvusta johtuen. Majoittujien määrä on kasvanut matkustamista koskevien koronarajoitusten poistumisen jälkeen. Helsingin Diakonissalaitoksen ilmoittama ennuste hätämajoituksen tarpeeksi on 34 000 majoituskertaa vuodelle 2022, kun vuonna 2021 toteuma oli 21 326 majoituskertaa.

Lisäavustushakemuksen pakolliset liitteet on toimitettu edellä mainitun vuotta 2022 koskeneen avustushakemuksen yhteydessä.

Johtopäätökset

Liikkuvan väestön hätämajoituksen merkittävää kasvua voidaan pitää sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessään 14.12.2021 § 306 tarkoittamana yllättävänä ja merkittävänä sosiaali- ja terveysongelmana ja se täyttää sosiaali- ja terveyslautakunnan 3.9.2013 määrittelemät avustusten jakoperusteet. Näillä perustein toimialajohtaja voi myöntää hakijalle 96 000 euron lisäavustuksen ja käyttää siihen edellä mainittua sosiaali- ja terveyslautakunnan osoittamaa määrärahaa vuodelle 2022. Lisäavustus on perusteltua maksaa yhtenä eränä, jotta avustettavan toiminnan toteutuminen voidaan varmistaa. Tämän lisäavustuksen myöntämisen jälkeen vuodelle 2022 toimialajohtajalle osoitettu määrärahavaraus on käytetty täysimääräisesti.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen on mahdollista tukea ja täydentää kuntatoimijoiden palveluja ja tätä kautta lisätä kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Järjestöjen taloudellisella avustamisella voidaan edesauttaa järjestöjen toimintaa.

Ask for more info

Armi Vaden, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 15970

armi.vaden@hel.fi

Kaisa-Maria Poikonen, ts. erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 35202

kaisa-maria.poikonen@hel.fi

Decisionmaker

Leena Turpeinen
vs. sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Attachments

1. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö lisäavustushakemus
The attachment will not be published on the internet.
3. Sosiaali- ja terveyslautakunnan myöntämien avustusten jakoperusteet 3.9.2013
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.