Ohje, yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteet, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2022-014713
More recent handlings
Case 3. / 16 §

Yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteet -ohje

Urban Environment Committee

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä Yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteet -ohjeen ohjeellisesti noudatettavaksi kaupunkiympäristön toimialalle liitteen 1 mukaisesti ja että yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteita voidaan edelleen kehittää ja päivittää kaupunkiympäristön toimialan virkatyönä.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli kehityspäällikkö Nea Kielenniva. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Otto Meri: Korvataan Yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteiden Yhteenveto osuuden viimeinen kappale kuulumaan seuraavasti: Erityisesti liikkuvan kuvan esittäminen on kielletty moottoriväylillä, joiden sallittu enimmäisnopeusrajoitus on 70 km/h tai enemmän, alla olevien taulukoiden mukaisissa tilanteissa, tietyn nopeusrajoituksen moottoriväylällä taulukon arvoa suuremmalla liikennemäärällä.

Kannattaja: Risto Rautava

Vastaehdotus:
Mia Haglund: Korvataan Yleisten alueiden ulkomainonnan periaatteiden kohta 1.4. Ulkomainonnan sisältö kohdan nykyinen teksti seuraavasti: Ulkomainonnan sisällön on noudatettava kansallista mainontaa koskevaa lainsäädäntöä sekä mainonnan eettisiä ohjeita. Tämän lisäksi Helsingin kaupunki kieltää kaiken suoran tai epäsuoran myynninedistämisen tai mainonnan seuraavilta tahoilta:

  1. kaikilta tuotteilta ja brändeiltä, jotka louhivat, jalostavat, tuottavat, toimittavat, jakelevat tai myyvät mitä tahansa fossiilisia polttoaineita
  2. kaikilta tuotteilta ja brändeiltä, jotka edistävät fossiilisilla polttoaineilla toimivien ilma-, maantie- tai merikulkuneuvojen käyttöä, lukuun ottamatta joukkoliikenteen ajoneuvoja
  3. kaikilta fossiilisilta polttoainetuotteilta, mukaan lukien öljy, fossiilinen kaasu ja kivihiili

Kannattaja: Amanda Pasanen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mia Haglundin vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 7
Silja Borgarsdottir Sandelin, Jenni Hjelt, Otto Meri, Jenni Pajunen, Katri Penttinen, Mika Raatikainen, Risto Rautava

Ei-äänet: 6
Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Otso Kivekäs, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen, Anni Sinnemäki

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen äänin 7 - 6.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Otto Meren vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 9
Silja Borgarsdottir Sandelin, Mia Haglund, Eveliina Heinäluoma, Jenni Hjelt, Otso Kivekäs, Tuomas Nevanlinna, Amanda Pasanen, Mika Raatikainen, Anni Sinnemäki

Ei-äänet: 4
Otto Meri, Jenni Pajunen, Katri Penttinen, Risto Rautava

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen äänin 9 - 4.

See table with voting results

Presenter information

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Ville Lehmuskoski

Ask for more info

Nea Kielenniva, kehityspäällikkö, puhelin: 09 310 39234

nea.kielenniva@hel.fi

Reetta Putkonen, liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 37079

reetta.putkonen@hel.fi