Hankinta, asumispalvelu ja työ- ja päivätoiminnan palvelut, Mikael-Kylät Oy

HEL 2023-011133
More recent handlings
§ 44
This decisionmaker is no longer active

Asumispalvelun ja työ- ja päivätoiminnan palveluiden suorahankinta Mikael-Kylät Oy:ltä

Vammaistyön johtaja

Päätös

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan vammaistyön johtaja päätti hankintalain 40 §:n mukaista suorahankintaperustetta vastaavan perusteen mukaisesti hankkia ympärivuorokautista palveluasumista sekä työ- ja päivätoiminnan palveluita neljälle asiakkaalle pienhankintana Mikael-Kylät Oy:ltä ajalle 1.8.2023-31.12.2024, kunnes uudestaan kilpailutettu vammaisten asumisen ja päiväaikaisen toiminnan puitesopimus tulee voimaan.

Hankinnan arvioitu sitoumukseton kokonaisarvo ajalle 1.8.2023-31.12.2024 on 249 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankinta ei ylitä hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) 25 §:n mukaista kansallista kynnysarvoa, jolloin kyse on pienhankinnasta.

Palvelun järjestäminen suorahankintana on välttämätöntä asiakkaiden tarvitsemien palvelujen turvaamiseksi. Kaupungin pienhankintaohjeiden mukaan pienhankinta voidaan toteuttaa ilman tarjouskilpailua muun muassa siinä tapauksessa, kun käsillä on jokin hankintalain mukaisia suorahankintaperusteita vastaava peruste. Hankinnan kohteena on välttämätön asumispalvelu ja työ- tai päivätoiminnan palvelut vammaistyön neljälle asiakkaalle.

Hankinnan kohteena olevat palvelut ovat julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista säädetyn lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Hankintalain 40 § 2 momentin 2 kohdan mukaan suorahankinta voidaan tehdä silloin, jos teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan; lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.

Hankintalain 108 §:n mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa hankintayksikön on otettava huomioon kyseistä palvelua koskeva lainsäädäntö. Sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa palvelun käyttäjien yksilöllisten ja pitkäaikaisten sekä toistuvien hoito- tai sosiaalipalvelujen turvaamiseksi hankintayksikön on otettava huomioon käyttäjien erityistarpeet ja kuuleminen siten kuin muualla laissa säädetään. Lisäksi hankintayksikön on sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa otettava huomioon palvelujen laatuun, jatkuvuuteen, esteettömyyteen, kohtuuhintaisuuteen, saatavuuteen ja kattavuuteen, eri käyttäjäryhmien erityistarpeisiin, käyttäjien osallistumiseen ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen sekä innovointiin liittyvät tekijät. Pitkäkestoisia hoito- ja asiakassuhteita koskevan sosiaali- ja terveyspalvelun hankinnassa hankintayksikön on määritettävä sopimusten kesto ja muut ehdot siten, että sopimuksista ei muodostu kohtuuttomia tai epätarkoituksenmukaisia seurauksia palvelun käyttäjille.

Päätöksellä hankitaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) 2 §:n mukaista palvelua. Asiakkaille on tehty kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 34 §:n mukainen erityishuolto-ohjelma, jossa on määritelty asiakkaiden tarvitsemien palveluiden sisältö.

Sylvia-koti yhdistys ry ja Mikael-kylät oy ovat sopineet Kaupunkikylä-yksikön liiketoiminnan luovutuksesta 1.8.2023 alkaen. Liiketoiminnan luovutuksessa Kaupunkikylän yksikön asumispalvelut sekä työ- ja päivätoiminta siirtyy kokonaisuudessaan sellaisenaan Mikael-kylät Oy:lle. Asiakkaat ovat käyttäneet kyseisiä palveluita pitkään ja on heidän etunsa mukaista jatkaa palveluissa. Mikael-Kylät oy on teknisesti ainoa, joka voi toteuttaa asiakkaiden tarpeiden mukaiset palvelut.

Asiakkaiden henkilötiedot on yksilöity liitteessä 1, mikä on salassa pidettävä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella.

Sopimus palvelun tuottamisesta syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Vammaistyön johtajan oikeus toteuttaa hankinta perustuu sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätökseen hankintavaltuuksista sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla 14.2.2023 § 28.

Ask for more info

Minna Eronen, ostopalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 24859

minna.eronen@hel.fi

Decisionmaker

Katja Raita
vammaistyön johtaja

Attachments

1. Confidential: JulkL (621/1999) 24.1 § 25 k

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.