Pysäköintijärjestelyt Salmisaari

HEL 2023-014382
More recent handlings
§ 157

Pysäköintijärjestelyt Salmisaaressa

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että toteutetaan liikenteen ohjausjärjestelyt Salmisaaren alueella piirustuksen 7535 mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus päätti 25.4.2016 (§ 405) pysäköinnin uusista maksuvyöhykkeistä. On kaupunginhallituksen päätöksen ja pysäköintipolitiikan mukaista, että maksuvyöhykkeillä sijaitsevat yleisten alueiden pysäköintipaikat ovat lähtökohtaisesti maksullisia.

Salmisaaren alueen nykyiset ilmaiset ja aikarajoitetut pysäköintipaikat muutetaan maksullisiksi ja jo aikaisemmin maksullisten pysäköintipaikkojen aikarajoituksia päivitetään. Pysäköinti on jatkossa maksullista maanantaista perjantaihin kello 9-21. Nykyiset rajoittamattomat pysäköintipaikat muutetaan vyöhykepysäköintipaikoiksi, joissa kertamaksun enimmäismäärä on 4 tuntia. Pysäköintipaikat sijaitsevat 2-maksuvyöhykkeellä.

Lähimmät pysäköintilippuautomaatit sijaitsevat Salmisaarenrannan 7 ja 11 edustoilla. Uusia lippuautomaatteja ei asenneta, koska mobiilimaksamisen osuus on noin 90%.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, rakennuttaminen 5 100 euroa.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Ask for more info

Minttu Iivonen, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 52567

minttu.iivonen@hel.fi

Decisionmaker

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö