Vahingonkorvaus, venevaurio, 15.10.2023, Ehrenströmintie 21, Merisatama T-laituri 22 Helsingin kaupungin vuokralaituripaikka 60

HEL 2023-015799
More recent handlings
§ 74

Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja hyväksyy ********** tekemän vahingonkorvausvaatimuksen 600 euron suuruisena.

Päätöksen perustelut

Hakija on toimittanut 12.12.2023 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakijan mukaan hakijan vene vaurioitui 15.10.2023 klo 8-13 Ehrenströmintien merisatamassa laituripaikalla nro 60 poijun ketjun katkeamisen johdosta. Hakija vaatii Helsingin kaupungilta korvausta esinevahingosta aiheutuneista kustannuksista yhteensä 600 euroa eli vakuutuksen omavastuuosan. Hakija on toimittanut korvausvaatimuksen liitteenä tarvittavan selvityksen asian osalta.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.

Vahingonkorvaus voi nyt kyseessä olevassa tapauksessa perustua sopimusperusteiseen vastuuseen tai sopimussuhteen ulkopuoliseen vahingonkorvausvastuuseen.

Venepaikan vuokrasopimusehdoissa purjehduskaudeksi on määritelty kunkin kalenterivuoden 10.6-14.9 välinen aika. Vuokrasopimusehtojen mukaisesti vuokranantaja ei vastaa purjehduskauden ulkopuolisena aikana venepaikalle jätetylle tai tuodulle veneelle tapahtuvista, venesataman ja laiturin rakenteiden tai kiinnityslaitteiden huollon, korjauksen tai rikkoutumisen takia tapahtuvista vahingoista tai vaurioista. Vahinkotapahtuma on hakijan mukaan tapahtunut 15.10.2023 eli purjehduskauden ulkopuolella. Näin ollen Helsingin kaupunki ei ole sopimusperusteisessa vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Lähtökohtaisesti purjehduskauden ulkopuolella veneet ovat venepaikalla omalla vastuulla.

Ulkoilupalveluilta saadun selvityksen mukaan viimeisin poijun kunnon tarkastusajankohta ei ole tiedossa. Sopimuksen ulkoisen vahingonkorvausvastuun lähtökohtana on se, että todistustaakka on sillä, joka on kärsinyt vahinkoa. Tässä tapauksessa on kuitenkin ilmeistä, että vahinko on aiheutunut huonokuntoisen poijun ketjun johdosta. Lisäksi vahinko ei ole aiheutunut sopimuskauden ulkopuolella tapahtuneen äkillisen tapahtuman johdosta, vaan vahinkotapahtuman ajankohta olisi voinut yhtä hyvin olla sopimuskaudella. Tässä tapauksessa vahinkotapahtuma on vain sattunut realisoitumaan sopimuskauden ulkopuolella. Näin ollen Helsingin kaupunki katsoo, että peruste vahingon korvaamiselle on olemassa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.

Ask for more info

Ari Maunula, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87809

ari.maunula@hel.fi

Kirsi Hietanen, lakimies, puhelin: 09 310 28007

kirsi.hietanen@hel.fi

Decisionmaker

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 13.12.2023
The attachment will not be published on the internet.
2. Vahingonkorvausvaatimus 13.12.2023, liite, kuvat
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.