Puistosuunnitelma, Niittyperhosenpuisto, Kaarela, VIO 6412/1

HEL 2024-004924
More recent handlings
§ 43

Puistosuunnitelma, Niittyperhosenpuisto, Kaarela

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä Niittyperhosenpuiston puistosuunnitelman nro VIO 6412/1.

Päätöksen perustelut

Lähtökohdat ja tavoitteet

Niittyperhosenpuiston suunnittelualue sijaitsee Helsingin ja Vantaan rajalla, ja rajautuu idässä metsäiseen Vantaan Ajopuunpuistoon, pohjoisessa Rajatorpantien sivuojaan, luoteessa Honkasuontiehen ja lännessä tuleviin asuinkerrostalojen korttelialueisiin. Suunnittelualue sijaitsee tällä hetkellä esirakentamisvaiheessa olevan, tulevan asuinkerrostaloalueen reunalla. Suunnittelualue on osin nykyistä, esikuormitettua rakennustyömaa-aluetta, osin metsäistä aluetta. Alue on voimassa olevissa asemakaavoissa nro 11870 ja 12540 puistoaluetta (VP). Suunnittelualueen kokonaispinta-ala on noin 0,8 hehtaaria. Alue kuuluu osin liito-oravan ydinalueeseen ja lahokaviosammalen esiintymisalueeseen.

Tavoitteena on parantaa alueen raittiverkostoa rakentamalla uusi puistoraitti tulevien asuinkerrostalokorttelien läheisyyteen, joka parantaa kulkua nykyisiltä ja tulevilta reiteiltä. Raitin luiskaukset maisemoidaan ja olevaa puustoa säilytetään niin paljon kuin mahdollista. Liito-oravayhteyttä parannetaan puuistutuksin ja olevaa hulevesipainannetta laajennetaan.

Suunnitelman sisältö

Niittyperhosenpuistoon rakennetaan uudet kivituhkapintaiset puistoraitit. Niiden luiskat maisemoidaan metsänpohja- ja niittykasvillisuudella. Luiskille istutetaan havu- ja lehtipuita sekä pensasisutuksia vaihtelevasti metsänreunaan sovittaen. Oleva puusto pyritään säilyttämään suurelta osin, mutta metsänreunan huonokuntoista puustoa poistetaan paikoittain.

Niittyperhosenpuiston raittien tasaus noudattelee rakentuvan korttelialueen tasausta. Maisemoitavilla luiskilla liitytään viereisen metsän tasaukseen. Niittyperhosenpuiston raittien reunaan rakennetaan painanteet. Painanteista vesi johdetaan pohjoisessa Rajatorpantien sivuojaan, etelässä laajennettavaan hulevesialtaaseen, joka on osa itäisen Honkasuon alueen hulevesijärjestelmää.

Raitin varrelle sijoitetaan penkkejä ja roska-astioita sekä asennetaan puistovalaisimet.

Niittyperhosenpuiston suunnitteluratkaisut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.

Luonnon monimuotoisuus ja kestävä kehitys

Raittien luiskien ja hulevesipainanteen yhteyteen perustetaan niittyä tukemaan alueen niittyverkostoa. Lisäksi lisätään paikoin myös monilajisia puu- ja pensasistutuksia metsäiseen luontoon sovittaen. Metsäisillä osuuksilla käytetään kierrätyskasvualustana metsäpohjakasvillisuutta.

Raittien reunassa olevat niittypintaiset painanteet ja laajennettu monilajinen hulevesipainanne viivyttävät alueen hulevesiä.

Liito-orava yhteyttä parannetaan uusilla puuistutuksilla.

Suunnitelman kuvaus ilmenee suunnitelmaselostuksesta VIO 6412/1 (Liite 1) ja suunnitelmapiirustuksesta VIO 6412/1 (Liite 2).

Puisto sopeutuu alueella voimassa olevan asemakaavojen nro 11870 ja 12540 mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset.

Vuorovaikutus

Niittyperhosenpuiston puistosuunnitelma on laadittu kaupunkiympäristön toimialan toimeksiannosta ja perustuu 20.11.2022 pidettyyn tarjousneuvotteluun.

Puistosuunnitelmaluonnos oli esillä Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat 24.1.2024 – 7.2.2024 välisenä aikana. Palautetta suunnitelmiin pystyi antamaan sähköpostitse tai puhelimitse. Esilläolon aikana ei saatu yhtään palautetta.

Puistosuunnittelun aikana ollaan oltu vuorovaikutuksessa Vantaan kaupungin kanssa, koska Niittyperhosenpuisto sijoittuu Vantaan rajalle ja reittiyhteyden rakentamisen myötä toimenpiteitä kohdistuu myös Vantaan Ajopuunpuiston puolelle.

Kuvaus vuorovaikutuksesta ja saadut palautteet on kirjattu vuorovaikutusmuistioon, joka on liitteenä 3.

Kustannukset ja aikataulu

Puiston pinta-ala on noin 0,8 hehtaaria. Puistosuunnitelman rakennuskustannukset ovat noin 352 000 euroa eli noin 42,41 euroa/m² (alv 0 %).

Niittyperhosenpuisto kuuluu hoitoluokkiin käyttöniitty A2 ja lähimetsä M2. Vuosittaiset ylläpitokustannukset ovat noin 650 euroa eli noin 0,13 euroa/m² (alv 0 %).

Puiston rakentamiseen on varauduttu kaupunkiympäristön toimialan talousarvioehdotuksessa 2025.

Hanke rahoitetaan talousarvion kohdasta 8 04 02 06, projektialueiden puistot ja liikunta-alueet.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 90 § 1-3 momentti.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 30 §

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 5 § 1 mom. kohdan 1 mukaan maankäyttöjohtaja päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, 1 taloudellisesti tai periaatteellisesti vähäisten katu-, puisto- tai muun yleisen alueen suunnitelmien hyväksymisestä.

Ask for more info

Camilla Lindroth, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 22084

camilla.lindroth@hel.fi

Decisionmaker

Rikhard Manninen
maankäyttöjohtaja