A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Vahingonkorvaus, takaisinsaantivaatimus, henkilövahinko, 15.1.2024, Yliopistonkadun ja Vuorikadun risteys, Pohjola Vakuutus

HEL 2024-009913
More recent handlings
§ 117

Takaisinsaantivaatimus koskien Opintoputken edustalla tapahtunutta liukastumisvahinkoa 15.1.2024

Toimitusjohtaja

Päätös

Toimitusjohtaja hylkäsi Pohjola Vakuutus Oy:n esittämän takaisinsaantivaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Esitetyt vaatimukset ja perusteet

Hakija Pohjola Vakuutus Oy on toimittanut Helsingin kaupungin kirjaamoon 8.7.2024 takaisinsaantivaatimuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiö on oikeutettu takaisinsaantiin maksamassaan liukastumisvahingossa 87-2024-003777-3 työtapaturma- ja ammattitautilain 270 §:n perusteella. Hakijan mukaan se on tähän mennessä maksanut korvausta tapaturmasta 33.421,02 euroa vahingonkärsijälle. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijä on liukastunut 15.1.2024 noin klo 13.40–13.50 Yliopiston ja Vuorikadun risteyksessä Helsingin yliopiston metroasemalle johtavan ns. opintoputken ulkopuolella. Vaatimuksen mukaan vahingon sattuessa satoi lunta ja vahinkopaikka oli hiekoitettu tai ainakin osittain hiekoitettu ja osin jäässä niin, että uusi lumi peitti jään näkyvistä.

Korvausvelvollisuuden arviointi

Vahinkopaikka on liikenneliikelaitoksen (HKL) kunnossapitovastuulla. HKL:n vahingonkorvausvelvollisuuden syntymistä arvioidaan vahingonkorvauslain (412/1974) vastuusäännösten sekä kunnossapitolain (669/1978) kunnossapidon laatutasoa määrittävien säännösten kautta. Vahingonkorvausvastuuta arvioidaan suhteessa ennen vahinkoa tehtyihin kunnossapitotoimenpiteisiin. Korvausvastuun edellytyksenä on, että kunnossapito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti taikka kadun kunnossapitoon kuuluvia tehtäviä on laiminlyöty, ja virheellisen menettelyn ja aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Ko. alue on määritelty kuuluvaksi kunnossapitoluokkaan 1, jossa toimenpideaika on tarpeen syntymisestä kaksi tuntia. Liukkaudentorjunta tulee aloittaa lumenpoiston yhteydessä ennen liikenteen alkua. Kunnossapitoluokkaan 1 kuuluvien alueiden osalta auraus on aloitettava välittömästi, kun pakkaslumen paksuus on 3 cm tai suojalumen/sohjon paksuus 2 cm. Käsilumityöt aloitetaan, kun lunta on 1 - 2 cm. Lisäksi työhön on ryhdyttävä aina kun säätilassa tapahtunut muutos aiheuttaa liukkauden tuntuvan lisääntymisen.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta. Saadun selvityksen mukaan vahinkopaikalla on suoritettu käsilumitöitä/hiekoitusta kaksi päivää ennen vahinkotapahtumaa 13.1.2025 noin klo 05–13 välillä sekä vahinkopäivänä ennen vahinkotapahtumaa noin klo 06 alkaen. Aamun 13.1.2025 ja iltapäivän 15.1.2025 välillä lämpötila on ollut jatkuvasti pakkasen puolella noin -5 ja -8 asteen välillä. Alueella on koko tänä aikana ollut vain heikkoa lumisadetta, joka ei ole käytännössä kasvattanut lumensyvyyttä. Alueella ei ole suoritettu tänä aikana aurausta tai muita toimenpiteitä, joiden mukana 13.1. ja 15.1. ennen vahinkotapahtumaa suoritettu hiekoitus olisi saattanut kulkeutua pois. Säätiedot perustuvat Ilmatieteenlaitoksen Kaisaniemen mittausasemalla tehtyihin mittauksiin.

Liukkaudentorjuntaa ei ole mahdollista tehdä täysin aukottomasti niin, että kadun mitkään osat eivät olisi koskaan liukkaat, eikä edes asianmukaisesti hoidetulla hiekoituksella pystytä täysin estää jään aiheuttamaa liukkautta.

Kaupungille ei ole esitetty kyseisestä vahinkopaikasta muita vahingonkorvausvaatimuksia tapahtumapäivältä.

Huomioiden vallitseva oikeuskäytäntö, asiassa saatu selvitys sekä vahinkoaikaan vallinneet sääolot, HKL:n on katsottava huolehtineen alueen riittävästä kunnossapidosta kyseisenä ajankohtana. Näin ollen hakijan takaisinsaantivaatimus tulee hylätä.

Toimivalta

Vahingonkorvauksista päättäminen kuuluu hallintosäännön 11 luvun 2 § 1 kohdan mukaiseen liikelaitoksen toimitusjohtajan yleistoimivaltaan.

Ask for more info

Saara Kanto, toimitusjohtaja, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi

Decisionmaker

Saara Kanto
toimitusjohtaja