Vahingonkorvaus, taloudellinen menetys, Kaunissaaren rantamökki

HEL 2024-010515
More recent handlings
§ 44

Vahingonkorvausvaatimus, taloudellinen menetys

Liikuntajohtaja

Päätös

Liikuntajohtaja hyväksyy hakijan tekemän vahingonkorvausvaatimuksen 150,24 euron suuruisena.

Päätöksen perustelut

Hakija on toimittanut 5.8.2024 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakijan mukaan hakija oli vuokrannut Helsingin kaupungin rantamökin Kaunissaaresta viikoksi alkaen 29.7.2024. Mökin jääkaappi ja liesi eivät kuitenkaan toimineet ja niiden korjaamiseen sekä korvaavien ruokatuotteiden hankkimiseen meni aikaa. Hakija vaatii Helsingin kaupungilta korvausta pilalle menneistä ruokatuotteista sekä yhden kokonaisen vuorokauden vuokran eli yhteensä 150,24 euroa. Rantamökin vuokran osalta vaatimus 100 euroa voidaan katsoa määrällisesti perustelluksi. Hakija on toimittanut kuitit alkuperäisten sekä korvaavien ruokaostosten osalta ja myös sen osalta vaatimus 50,24 euroa voidaan katsoa määrällisesti perustelluksi.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.

Ulkoilupalveluilta saadun selvityksen perusteella voidaan katsoa, että vaatimus on perusteltu ja se voidaan maksaa. Tapahtumat ovat edenneet hakijan esittämällä tavalla.

Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää palvelukokonaisuuden johtaja.

Ask for more info

Ari Maunula, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87809

ari.maunula@hel.fi

Kirsi Hietanen, lakimies, puhelin: 09 310 28007

kirsi.hietanen@hel.fi

Decisionmaker

Tarja Loikkanen
liikuntajohtaja

Attachments

1. Vahingonkorvausvaatimus 5.8.2024-002
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.