V 21.5.2025, Valtuutettu Laura Rissasen aloite kahdeksalta alkavista koulupäivistä luopumiseksi

This is a motion

V 21.5.2025, Valtuutettu Laura Rissasen aloite kahdeksalta alkavista koulupäivistä luopumiseksi

Helsinki City Board

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Laura Rissanen ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki myöhentää koulujen alkamisaikoja ja kahdeksalta alkavista koulupäivistä luovutaan yläkoulussa. Aloite on liitteenä 1.

Kahdeksan aamuista luopumisesta yläkouluissa on tehty aloite myös vuonna 2018 ja valtuusto käsitteli aloitteen 27.1.2019 § 84. Kasvatus- ja koulutuslautakunta suositteli silloin lausunnossaan, että peruskoulujen 7–10-luokkien koulupäivien aloittamista myöhennetään kello 8.30–9.00 välille. Lautakunta totesi tuolloin lausunnossaan, että peruskoulut saavat itse vapaasti päättää koulupäivän alkamisajankohdasta kuultuaan asiassa oppilaskuntia ja huoltajia. Asian valmistelussa kehotettiin osallistamaan rehtorit, opettajat ja oppilaat.

41 peruskoulussa, joissa oli vuonna 2019 vuosiluokat 7–9, selvitettiin lautakunnan suosituksen jälkeen vaihtoehtoja koulupäivän alkamisen myöhentämiseen. Koulupäivän alkamisaikaa käsiteltiin 29 koulussa oppilaiden, 25 koulussa huoltajien ja 36 koulussa opettajien kanssa. Oppilaat ja huoltajat eivät toivoneet koulupäivän aloituksen myöhentämistä, koska se tarkoittaisi koulupäivien pidentymistä iltapäivällä. Koulupäivän myöhentäminen koettiin ongelmalliseksi esimerkiksi iltapäivällä alkavien harrastusten takia.

Viisi peruskoulua muutti koulupäivien aloitusta kasvatus- ja koulutuslautakunnan suosituksen sekä selvitysten ja palautteen perusteella. Lukuvuodesta 2019–2020 alkaen koulupäivät ovat alkaneet 16 koulussa klo 8.15 ja 18 koulussa klo 8.30. Kolmessa koulussa aloitetaan koulupäivä klo 8.00 ja yksittäisissä kouluissa klo 8.10, 8.45 tai 9.00.

Koulupäivien suunnittelussa on huomioitava perusopetusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetty koulupäivien pituus ja koulun opetusryhmien tarpeet. Jos yläkouluikäisten koulun aloitusta myöhennettäisiin laajemmin, se vaikuttaisi harrastustoiminnan aloittamisen ajankohtaan. Koulujen oma opetustoiminta on tilavarauksissa aina ensisijalla.

Univajeen on todettu heikentävän oppimista. Vuoden 2023 Kouluterveyskyselyn mukaan 66 % helsinkiläisistä 8. ja 9. luokkalaisista nukkui 8 tuntia tai enemmän arkisin. Unen määrä parantui edelliseen kyselyyn verrattuna 7,4 % parempaan suuntaan. Muutos oli havaittavissa sekä tytöillä että pojilla. Väsymystä ja uupumusta koki 42 % 8. ja 9. luokkalaisista. Suurin osa nuorista oli kuitenkin tyytyväisiä elämäänsä. Seuraava kouluterveyskysely on toteutettu maalis-huhtikuussa 2025. Vuoden 2025 valtakunnalliset, kuntakohtaiset ja alueelliset tulokset julkaistaan syyskuussa 2025.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta suosittelee, että yläkoululaisten koulupäivän aloituksen myöhentämisen vaihtoehdoista kuullaan oppilaita ja huoltajia. Peruskoulut saavat päättää koulupäivän aloitusajankohdasta kuultuaan oppilaita ja huoltajia. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla oppilaiden hyvinvointia seurataan säännöllisesti muun muassa kouluterveyskyselyn avulla.

Asiasta on saatu kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto. Aloitevastaus perustuu lautakunnan lausuntoon.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Presenter information

kansliapäällikkö
Jukka-Pekka Ujula

Ask for more info

Katja Rimpilä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36256

katja.rimpila@hel.fi