A technical disturbance has downed the City of Helsinki's switchboard, causing calls to drop or not go through. We are working to resolve the problem. We apologize for the inconvenience.

Hankinta, kestävän kehityksen asiantuntijapalvelut, kaupunginkanslia

HEL 2025-000352
More recent handlings
§ 3

Kestävän kehityksen asiantuntijapalvelun hankinta

Hankintajohtaja

Päätös

Hankintajohtaja päätti hankkia julkisten hankintojen toteuttamiseen liittyviä kestävän kehityksen asiantuntijapalveluita (VAUHTI-verkoston jäsenyys) Motiva Services Oy:lta (2240720-7) yhdeksi vuodeksi (vuosi 2025).

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on 9 000 euroa.

Päätöksen perustelut

Hankinta toteutettiin suorahankintana eikä siihen sovelleta hankintalakia.

Palvelu hankittiin kilpailuttamatta, sillä vastaavaa kansallista kestävien julkisten hankintojen verkostoa ei ole olemassa, eikä mikään muu taho kehitä ja ylläpidä kestävien hankintojen kansallista kriteeripankkia.

Asian tausta

KEINO-osaamiskeskus (kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus) oli vuodesta 2018 lähtien toiminut konsortio, jonka tehtävänä oli vauhdittaa julkisten hankintojen kestävyystyötä Suomessa ja toimia alustana kestävien julkisten hankintojen kansalliselle yhteistyölle. KEINO tarjosi tukea kaupungeille kestävien hankintojen toteuttamiseen ja johtamiseen muun muassa kestävien hankintojen neuvontapalvelun, kriteeripankin, markkinavuoropuheluiden, kehittäjäryhmien ja akatemioiden avulla. KEINO-osaamiskeskuksen muodostivat Motiva Oy, Suomen ympäristökeskus Syke, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Hansel Oy ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finland. Konsortion toimintaa rahoitti vuoteen 2024 asti työ- ja elinkeinoministeriö.

KEINO-osaamiskeskuksen toiminta päättyi vuoden 2024 aikana ministeriön rahoituksen lakattua. Samalla lakkasi suuri osa kansallisesta kestävien hankintojen kehitystyöstä.
KEINO:n rooli kestävien hankintojen kansallisen kehitystyön koordinoijana, fasilitoijana ja asiantuntijana on tunnistettu hankintayksiköissä laajasti. Vaarana on, että kestävien hankintojen kehitystyö hidastuu merkittävästi ulkopuolisen vauhdittavan toimijan puuttuessa.

KEINO-osaamiskeskuksen jättämää kestävien hankintojen asiantuntija- ja koordinaatiovajetta paikkaamaan on nyt kehitetty vastuullisten ja vaikuttavien hankintojen VAUHTI-verkosto. VAUHTI-verkosto on koordinoitu yhteisrahoitteinen verkosto, joka tarjoaa organisaatiokohtaista vastuullisten hankintojen neuvontaa ja sparrausta sekä fasilitoi kehittäjäryhmiä, jotka mahdollistavat vertaisoppimisen ja hankintojen vastuullisuuden kehittämisen niin hankintaorganisaatioiden kesken kuin vuorovaikutuksessa yritysten kanssa.

Perustettavien kehittäjäryhmien teemoista päättävät VAUHTI-verkoston jäsenet, jotta ne palvelevat mahdollisimman hyvin osallistujaorganisaatioiden omia hankintojen kehittämistarpeita. Verkoston jäsenet valitsevat omien intressien mukaan, mihin kehittäjäryhmiin osallistuvat.

VAUHTI-verkoston osana kehitetään myös kestävien hankintojen kriteeripankki.fi -palvelua. Verkoston kehittäjäryhmät voivat esimerkiksi tuottaa uusia hankintakriteereitä palveluun.

Verkosto ja sen palvelut on kohdennettu julkisille hankkijoille ja toimialaliittojen kautta yrityksille.

Verkosto on yhteisrahoitteinen. Sitä rahoittavat palveluita saavat tahot, jotka myös päättävät palveluiden sisällöstä.

Verkostoon on lähdössä mukaan merkittävä osa Suomen suurista kaupungeista. Verkoston työ tukee kansallisen hankintastrategian ja Hankinta-Suomi toimenpideohjelman sekä Helsingin kaupungin oman hankintastrategian ja keskeisten toimenpideohjelmien toteuttamista.

Verkoston koordinoinnista ja palveluiden tuottamisesta vastaa Motiva Services Oy. Palveluita voivat tuottaa myös muut organisaatiot ja/tai kilpailutettavat konsultit tarpeen mukaan. Verkoston toiminta käynnistyy 1.1.2025. Verkoston budjetin käyttöä ohjaa ja seuraa verkoston jäsenorganisaatioiden edustajista valittava ohjausryhmä, joka kokoontuu muutaman kerran vuodessa.

Motiva Oy on valtion kokonaan omistama kestävän kehityksen yritys, joka tarjoaa asiantuntijapalveluja kestävän kehityksen vauhdittamiseksi valtionhallinnolle. Motiva Oy omistaa (100 %) tytäryhtiö Motiva Services Oy:n, joka tarjoaa palveluja ensisijaisesti yrityksille, kunnille sekä alueille. Motiva Services Oy ei ole valtion budjettitalouden alainen organisaatio, vaan toimii projektirahoituksella.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella.

Sovellettavat säännökset ja päätöstoimivalta

Hankintalain (1397/2016) 123 §:n mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava.

Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan kansliapäällikkö päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita. Kansliapäällikkö päätti yhteishankintojen toimivallan siirrosta hankintajohtajalle päätöksellään 15.6.2017, 37 §.

Ask for more info

Satu Turula, kategoriapäällikkö, puhelin: 09 310 21710

satu.turula@hel.fi

Decisionmaker

Jorma Lamminmäki
hankintajohtaja