Kustannusten korvaaminen, maakaasuputken siirto, Kurkimoisio, Gasgrid Finland Oy
Maakaasuputken siirtämisen korvaaminen Gasgrid Oy:lle
Päätös
Tonttipäällikkö päätti, että Gasgrid Finland Oy:lle korvataan liitteenä 1 olevan sopimuksen mukaisesti maakaasuputkiston siirtämisen kustannuksia enintään kaksi miljoonaa kahdeksansataatuhatta (2 800 000) euroa.
Lisäksi tonttipäällikkö valtuutti sekä sopimukset ja valvonta -tiimin päällikön että lakimiehen, kummankin yksin, allekirjoittamaan Helsingin kaupungin puolesta edellä mainitun sopimuksen ja tarvittaessa tekemään siihen vähäisiä korjauksia ja tarkennuksia.
Päätöksen perustelut
Taustaa
Helsingin Kurkimoision alueella Gasgrid Finland Oy:n maakaasun siirtoputkiston siirtotarve johtuu Helsingin kaupungin maankäytön muuttuneista tarpeista. Alueelle kaavoitettujen ja suunniteltujen asuinrakennusten ja muuttuvan maankäytön tarpeet edellyttävät maakaasun siirtoputken ja siihen liittyvien laitteiden siirtämistä.
Gasgrid Finland Oy on toimittanut Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelulle molempien osapuolten hyväksymän sopimuksen, johon kustannusten korvaaminen perustuu. Omistajana Gasgrid Oy:n on itse suunnitellut putkiston siirron sekä ja sen on myös suoritettava siirto, joten kaupunki korvaa siirron kustannukset suoraan Gasgrid Oy:lle.
Sopimuksen sisältö ja kustannusarvio
Sopimuksella sovitaan mm. seuraavaa:
"Hankkeeseen kuuluu maakaasun siirtoputkiston muutoksien toteutus seuraavassa kohteessa: Helsinki Kurkimoisio putkimuutos DN400, pituus noin 840 m (Liitteet: 60000341–01–04-00300 ja 60000341–01–04-00301, Asemapiirustukset).".
Helsingin kaupunki vastaa maakaasuputken siirrosta aiheutuvista kustannuksista kohteen osalta. Kustannukset veloitetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti lisättynä Gasgrid Finland Oy:n hallinnollisilla kuluilla (12%).
Sopimuksen mukaan kustannusarviota ei saa ylittää ilman erillistä sopimista osapuolten välillä ja Gasgrid Finland Oy on velvollinen valvomaan myös Helsingin kaupungin etua ja että laskutettavat kustannukset ovat tarpeellisia ja kohtuullisia.
Laskutusarvio on 2 800 000 euroa (alv 0%). Kustannusten laskutus tehdään kerralla työn valmistuttua vuoden 2027 loppuun mennessä.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön (kaupunginvaltuuston päätös 16.11.2016, § 291, tekninen tarkistus 3.5.2017, tekninen tarkistus ja täydennys 13.6.2018) 10 luvun 1 §:n 3 momentin 1-kohdan ja kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen 15.5.2018, 244 §:n mukaan tonttipäällikkö päättää palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista.
This decision was published on 14.09.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.