Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta koskien rakennettujen alueiden viherryttämistä
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitteesta koskien rakennettujen alueiden viherryttämistä
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Amanda Pasasen ehdotuksesta.
Kaupunkiympäristölautakunta antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Aloitteessa esitetään, että rakennetun ympäristön viherryttämiseksi laaditaan toimenpideohjelma ja osoitetaan sen nopeaan toteutukseen kunnianhimoinen viherryttämisbudjetti. Ohjelman yhtenä osana voi aloitteen mukaan olla myös keinovalikoima kaupunkilaisten omaehtoisen viherryttämisen kannustamiseen ja edistämiseen. Ohjelmassa tulee aloitteen mukaan priorisoida viherpinta-alaltaan vähäisiä alueita, kaupunkiuudistusalueita ja epäviihtyisäksi tunnistettuja alueita.
Rakennettujen alueiden viherryttäminen on keskiössä
Aloitteessa mainittuja kaupunkiympäristön viherryttämisen moninaisia tavoitteita toteutetaan kaupunkiympäristön toimialalla eri ohjelmilla, suunnitelmilla tai osana toimialan jatkuvaa toimintaa. Viherryttäminen koskee useita prosesseja. Viherryttäminen on mukana useissa toisiinsa suoraan tai välillisesti kytkeytyvissä ja limittyvissä ohjelmakokonaisuuksissa.
Kaupunkiympäristön toimiala toteuttaa vuonna 2026 rakennetun ympäristön viherryttämisen tavoitteiden ja toimenpiteiden katsauksen ja laatii niiden tavoitteita yhteen kokoavan työn.
Kaupunkistrategiaan 2025–2029 on kirjattu, että erityisesti uusien alueiden kasvillisuutta ja viherryttämistä edistetään toimenpideohjelmalla. Strategia nostaa esille myös sen, että kaikille Helsingin alueille tarvitaan suositukset riittävälle latvuspeittävyydelle ja vettä imevän (läpäisevän) pinta-alan määrälle.
Asukkaiden omaehtoista viherryttämistä on tarkoituksenmukaisinta tukea omana hankkeenaan kohdistettuna yksityisille tonteille sekä osallistuvan budjetoinnin mallin kautta. Tämä johtuu prosessien erillisyydestä ja niiden erilaisuudesta verrattuna yleisten alueiden suunnitteluun ja rakentamiseen.
Viherryttämistä tukevat ohjelmat, ohjeet ja oppaat
Kaupunkiympäristön viherryttämisen moninaisia tavoitteita toteutetaan jo tällä hetkellä useilla sektorikohtaisilla ohjelmilla, suunnitelmilla tai osana toimialan jatkuvaa toimintaa.
Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma 2021–2028 (LUMO) ja Helsingin ympäristönsuojelun tavoitteet 2040 muodostavat yhdessä ilmastonmuutokseen sopeutumistavoitteiden kanssa viherryttämisen tavoitteille pohjan, joita erilaiset kaupunkiympäristön terveellisyyteen, viihtyisyyteen ja kaupungin osien kehitykseen liittyvät tavoitteet täydentävät.
LUMO-ohjelman tavoitteelle "rakennetun ympäristön luonnon monimuotoisuutta rikastetaan tulevaisuutta ennakoiden" on määritelty useita rakennetun ympäristön viherryttämistä edistäviä toimenpiteitä. Tämän tavoitteen yhtenä tuloksena valmistui Sallitusti villi-niminen opas, joka on tarkoitettu kaupunkiluonnon monimuotoisuuden arviointiin ja rikastamiseen rakennetussa ympäristössä. Sallitusti villi on vapaasti kaikkien saatavilla netissä.
Hiilineutraali Helsinki -ohjelmaa päivitetään parhaillaan ilmastopäästötoimet ja sopeutumisen linjaukset kattavaksi ilmasto-ohjelmaksi. Ohjelman merkittävänä osana on helteisiin ja rankkasateisiin varautumisen toimenpidekokonaisuus. Tähän varautumista edistävät ja parantavat tiiviisti rakennetuilla kantakaupunkimaisilla alueilla viherryttämisen toimenpiteet.
Tänä vuonna valmistui viherryttämisen toimenpiteille pohjaa luova katuvihreäverkoston selvitys ja Malminkartanon sekä Kannelmäen kaupunkiuudistusalueille kohdistettu luonnon monimuotoisuuspilottihanke. Vuoden aikana valmistuu myös ekologisten verkostojen kokonaistarkastelu, jonka osana tehdään toimenpideohjelma. Tämän työn ekologisten verkostojen kehittämishankkeet ja myös rakennetun ympäristön viherryttäminen yleisesti nostetaan yhdeksi yleiskaavan toteuttamisohjelman päivityksen teemoista.
Toimiala käynnisti keväällä 2025 selvityksen, jossa tarkastellaan latvuspeittävyyden lisäämisen mahdollisuuksia jo valmiissa kaupunkiympäristössä. Samalla tutkitaan mahdollisia latvuspeittävyyden lisäämiselle asetettavia kaupunginosatasoisia tavoitteita. Päämääränä on säilyttää ja mahdollisuuksien mukaan edelleen parantaa latvuspeittävyyttä eri puolilla Helsinkiä. Työn puitteissa tehdään yhteistyötä suurimpien kuntien ja tutkimuskentän kanssa. Samalla seurataan tiiviisti kansallisen ennallistamissuunnitelman valmistelun etenemistä.
Toimialalla on myös tällä hetkellä käynnissä projekti, jonka tarkoituksena on yleisten alueiden kasvillisuuden käytön kehittäminen. Projektin avulla edistetään luonnonmukaisten kasvillisuus- ja ympäristösuunnitteluratkaisujen määrää ja laatua sekä parannetaan raportointimenetelmiä.
Viherryttäminen osana suunnittelua
Erillisten kehityshankkeiden edistymisen ohella kaupunkiympäristön viherryttäminen on vakiintunut osaksi kaupunkiympäristön suunnittelua.
Puistojen ja katujen suunnittelua tehdään kaupunkiympäristön toimialalla systemaattisesti ja eri tavoitteita yhteen sovittaen. Suunnittelun resursseja voidaan käyttää tehokkaimmin ja vaikuttavimmin myös viherryttämiseen niin, että sitä toteutetaan osana kaikkea normaalia investointihankkeiden toteutussuunnittelua katu-, aukio- ja puistosuunnittelun yhteydessä. Myös menossa oleva alueellisen viherkertoimen kehitystyö tuo esille viherryttämisen erilaisia toteutustapoja aluetasolla osana maankäytön suunnittelua.
Kaupunkiympäristön toimialan yhtenä vuoden 2025 toiminnan tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuuden edellytyksiä. Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu -palvelun ja liikenne- ja katusuunnittelu -palvelun yhteinen seurattava toimenpide on vuonna 2025 katuvihreän määrän lisääminen katusuunnitelmissa.
Katutilan mitoitusohjeen päivitystyö on käynnissä. Ensi vuonna valmistuva päivitetty ohje määrittelee katutilan käytön periaatteet elinkaariviisaasti, resurssitehokkaasti ja strategisia tavoitteita tukien. Ohjeen päivitystarpeen taustalla on normaalien mitoitustarpeiden lisäksi esimerkiksi katuvihreän tärkeys ja merkitys hyvässä ja viihtyisässä kaupungissa. Vuoden 2024 lopussa valmistunut Helsingin käveltävien katu- ja kaupunkitilojen suunnitteluohje ja 2025 valmistunut katuvihreäverkosto -selvitys antavat osaltaan tärkeitä lähtökohtia mitoitusohjeen päivittämiselle.
Toimialalla on valmistelussa katu- ja puistosuunnitteluprosessia täydentävä prosessi, jolla myös pienempien, kevyiden ja nopeiden viherryttämisen toimenpiteiden toteuttaminen olisi mahdollisimman nopeaa, ketterää ja vaikuttavaa.
Aloitteessa mainittua monipuolisten, kotimaisten ja monivuotisten kasvilajien ja -lajikkeiden käyttöä, kuten muutakin rakennetun ympäristön kasvien kestävää käyttöä, ohjaa suunnittelussa jo nykyisellään Helsingin kaupunkikasviopas, joka on kaikkien saatavilla netissä.
Laajempien aluekokonaisuuksien kehittämisessä ja toimenpiteiden muotoilussa on otettu käyttöön alueellinen liikenne- ja kaupunkitilasuunnitelma. Tällaista suunnitelmaa tehdään parhaillaan Kluuviin ja Kaartinkaupunkiin. Suunnitelmassa tavoitellaan keskustaan saapuvien ja siellä viipyvien määrän kasvua. Suunnitelmalla viedään alueellisella tasolla eteenpäin myös kaupunkikuvan parantamista ja katuvihreää koskevia tavoitteita eri alueiden ominaispiirteitä huomioon ottaen.
Viherryttämisen kustannukset
Suhteessa muihin kustannuksiin viherryttäminen ei välttämättä lisää katu- ja aukio- tai puistohankkeiden suoria investointikustannuksia kovin merkittävästi verrattuna aiemmin tavanomaiseen tapaan suunnitella ja rakentaa. Tärkeintä on varata kasvillisuusratkaisuille riittävästi tilaa jo maankäytön suunnittelusta alkaen. Merkittävää lisärahoitustarvetta edellyttäviksi hankkeiksi on kuitenkin tunnistettu esimerkiksi ekologisten verkostojen toimivuutta parantavat investoinnit, kuten suuria liikenneväyliä ylittävät vihersillat, joiden toteuttamista varten ei toistaiseksi ole omaa budjettia.
Määrällisten tavoitteiden rinnalla kasvillisuuden suunnittelun lähtökohtana on laadulliset tavoitteet, joiden tarkoituksena on luoda elinvoimaista kasvillisuutta, jolla on pitkä elinkaari. Myös lajistoviisaus korostuu. Erityisesti nyt istutettavat puut kasvavat koko elinkaarensa ajan ilmastonmuutoksen myötä muuttuvissa lämpö- ja vesiolosuhteissa. Tulevaisuuden katupuiden pitää kestää kausittain niin kuumuutta kuin kuivuuttakin kadun jo muutenkin ankarissa kasvuolosuhteissa.
Jotta viherryttämisen tulokset olisivat suurissa ja pienissä hankkeissa kestäviä ja pysyviä, on viheralueiden kunnossapitoon osoitetun käyttötalousrahoituksen tason seurattava investointien tasoa. Myös tieto-taidosta ja muusta osaamisesta on huolehdittava.
Lisääntyvän ja monimuotoistuvan katu- ja muun vihreän kunnossapito edellyttää aikaisempaa enemmän resursseja kasvillisuuden ja esimerkiksi hulevesijärjestelmän hoitoon ja kunnossapitoon. Toisaalta näillä panostuksilla vähennetään kustannuksia, joita sään ääri-ilmiöt muuten aiheuttaisivat.
Seuraavat askeleet
Viherryttäminen koskee useita kaupunkiympäristön toimialan prosesseja ja tavoitteita ja se kuuluu osaksi useita limittyviä ja toisiinsa suoraan tai välillisesti kytkeytyviä ohjelmakokonaisuuksia.
Kaupunkiympäristön toimiala toteuttaa vuonna 2026 rakennetun ympäristön viherryttämisen tavoitteiden ja toimenpiteiden katsauksen ja laatii yhteen kokoavat ja kirkastavat periaatteet. Katsauksen perusteella arvioidaan, millainen on käytännön työssä toimiva ja periaatteita edistävä viherryttämisen toimenpideohjelma ja miten se kannattaa laatia. Riskinä voi olla, että erillinen viherryttämisohjelma ei vähentäisikään kokonaisuuden monimutkaisuutta eikä tuottaisi käytännössä riittävästi parannustoimia.
Yleisten alueiden viherryttämisen tavoitteita on lisäksi syytä kirjata kaupunkiympäristön toimialan yhteiseen tavoiteohjelmaan.
Lausunto on laadittu laajassa yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialalla.
Ryhmäaloite
Valtuutettu Amanda Pasasen ja 14 muuta valtuutettua ovat tehneet 26.03.2025 seuraavan vihreän valtuustoryhmän ryhmäaloitteen:
"Rakennettujen alueiden viherryttämistä on vauhditettava
Ympäri maailman kaupungeissa pyritään parhaillaan vastaamaan ilmastokriisin seurauksiin vähentämällä kaupunkialueilla asvalttia ja lisäämällä kasvillisuutta ja luontopohjaisia ratkaisuja. Näin vähennetään kaupunkien kuumuutta hellejaksojen aikana sekä mahdollistetaan paremmin hulevesien hallinta ja vähennetään tulvista aiheutuvia haittoja tehden kaupunkiympäristöstä viihtyisämpää. Myös EU:n ennallistamisasetus edellyttää kaupunkeja lisäämään viherpinta-alaa ja latvuspeittävyyttä kaupunkialueilla.
Helsingissä monilla alueilla kasvillisuuden ja vehreyden määrä on alhainen asvaltin ja pihojen alla sijaitsevien pysäköintilaitosten vuoksi. Helsingissä olisikin tärkeää lisätä julkiseen tilaan kasvillisuutta ja katupuita ilmastokriisiin sopeutumiseksi ja alueiden viihtyisyyden parantamiseksi.
Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää, että Helsingissä laaditaan toimenpideohjelma rakennetun ympäristön viherryttämiseksi ja osoitetaan toimenpideohjelman nopeaan toteutukseen kunnianhimoinen viherryttämisbudjetti. Viherryttämisen toimenpideohjelmassa laaditaan suunnitelma suositusten mukaisen riittävän latvuspeittävyyden ja kokonaisuudessaan riittävän vettä imevän pinta-alan määrän aikaansaamiseksi kaikilla Helsingin alueilla. Toimenpideohjelma ja sen toteuttaminen sovitetaan myös yhteen muiden maankäytön suunnitelmien, kuten keskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman, kanssa niin, että niiden toteuttaminen tukee toinen toistaan.
Toimenpideohjelman yhtenä osana voisi olla myös keinovalikoima kaupunkilaisten omaehtoisen viherryttämisen kannustamiseen ja edistämiseen. Toimenpideohjelmassa tarkastellaan erityisesti alueita, joilla jokin seuraavista kriteereistä täyttyy: 1) nykyisellään vähäinen viherpinta-alan määrä tai pieni latvuspeittävyys 2) kaupunkiuudistusalue 3) epäviihtyisäksi tunnistettu alue, kuten Kaivokadun ympäristö.
Kasvillisuuden lisäämisessä suositaan monipuolisia kotimaisia monivuotisia lajeja."
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 19.8.2025 mennessä.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan ryhmäaloitteeseen vastaa kaupunginhallitus.
This decision was published on 19.08.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Jouni Heinänen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 52506