Hankesuunnitelma, metrovarikon turvalaitemuutokset, liikenneliikelaitos
Metrovarikon turvalaitemuutosten hankesuunnitelman korotus
Päätös
Johtokunta hyväksyi metrovarikon turvalaitemuutosten päivitetyn hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen korotettu arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 2.065.000 euroa kustannustasossa kesäkuu 2026.
Johtokunta jatkoi toimitusjohtajan valtuutusta päättää hankkeeseen liittyvistä hankinnoista enimmäishinnan puitteissa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Roihupellon metrovarikon toiminnan turvallisuutta ja operatiivista tehokkuutta parannetaan toteuttamalla varikolle useita turvallisuutta parantavia laitemuutoksia. Osa toteutettavaksi esitetyistä toimenpiteistä on metrovarikon turvallisuuspoikkeamien käsittelyissä tunnistettuja korjaavia toimenpiteitä.
Hankkeen strategiasidonnaisuus
Helsingin kaupunkistrategiassa 2025–2029 todetaan Helsingin liikennejärjestelmän nojautuvan ensisijaisesti joukkoliikenteeseen ja että joukkoliikenteen houkuttelevuus kehittyy positiivisesti. Lisäksi kaupunkistrategiassa todetaan, että kaupungin turvallisuutta vaalitaan reagoimalla herkästi ja ennalta estävästi turvallisuutta uhkaaviin ilmiöihin ja tilanteisiin.
Päätösehdotus tukee näitä kaupunkistrategian tavoitteita ja on näin strategian mukainen.
Aiempi päätös
Johtokunta hyväksyi 23.10.2025, 83 §, metrovarikon turvalaitemuutosten päivitetyn hankesuunnitelman esityksen mukaan niin, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaishinta on enintään 1.764.000 euroa kustannustasossa elokuu 2025.
Hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet
Hanke kohdistuu konkreettisiin varikkotoiminnan haasteisiin, kuten varikon liikenteenhallinnan ja turvallisuuden parantamiseen. Hanke tukee varikon turvallisuuden parantamista ja operatiivisen tehokkuuden kehittämistä.
Metrovarikon turvallisuutta parannetaan lisäämällä opastinten yhteyteen pakkopysäytysmagneetteja ja integroimalla huoltohallin varoitusjärjestelmä asetinlaitteeseen. Metrovarikon alueelle rakennetaan rata-autojen pakkopysäytyslaitteistolle testauspaikka, jonka myötä testausolosuhteiden turvallisuustaso paranee ja testaamiseen vaadittavien siirtoajojen määrä pienenee.
Lisäksi varikon nosto- ja lehtiovien auki/kiinni -tiedot liitetään asetinlaitteelle, mikä parantaa liikenteenohjauksen tarkkuutta ja turvallisuutta.
Toteuttamalla useat varikon turvallisuutta parantavat turvalaitemuutokset yhtenä kokonaisuutena voidaan hanke toteuttaa kustannustehokkaammin kuin useana erillisenä hankkeena toteutettaessa.
Hankkeen toteuttaminen
Hanke toteutetaan vuosien 2025-2027 aikana.
Hankkeen toteutus on suunniteltu siten, ettei se aiheuta merkittäviä häiriöitä varikon normaalille toiminnalle.
Muutokset hankesuunnitelmassa
Alkuperäinen hankesuunnitelma sisälsi metrovarikon turvallisuutta parantavina toimenpiteinä varikon ovien auki- ja kiinni-tietojen liittämisen asetinlaitteelle, pehmeikkösillan opastimen pakkopysäytysmagneetin toteuttamisen, ratakuorma-autojen testimagneetin lisäämisen sekä kolmen turvallisuushavaintojen perusteella tunnistetun pakkopysäytysmagneetin toteuttamisen varikkoalueelle.
Loppuvuonna 2025 hankesuunnitelmaa täydennettiin mm. neljän varikkorakennuksen läheisyydessä sijaitsevan puomin käyttöönotolla sekä parantamalla rata-alueelle johtavan portin valvontaa. Muutoksilla varmistettiin hankkeen toteutuksen ratkaisevan metrovarikolla tunnistetut turvallisuuspuutteet ja parantavan varikon liikenteenhallintaa.
Hankesuunnitelman korotustarve johtuu toteutuksen aikana tarkentuneista turvallisuus- ja toiminnallisuusvaatimuksista. Turvapuomien käyttöönotto edellyttää alkuperäisten sähköasennusten korjaamista ja kulkuväylien parantamista varikon pelastusturvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi huoltohallin ovien ohjauksessa ja turvatoiminnoissa on havaittu puutteita, joiden korjaaminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa samassa yhteydessä.
Muutoksilla parannetaan varikon pelastus- ja työturvallisuutta sekä varmistetaan, että hanke voidaan toteuttaa suunnitellussa laajuudessa.
Näiden tekijöiden myötä hankesuunnitelmaa täytyy päivittää ja kustannusarviota muuttaa niin, että hanke pystytään toteuttamaan ehdotetussa laajuudessa.
Uusi kustannusarvio ja kustannusten ylitys
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 2.065.000 euroa (alv 0 %).
Hankkeen kustannustason (esityksen mukaisesti kesäkuu 2026) seurannassa käytetään rakennuskustannusindeksiä (2021=100, 6/2026 pisteluku 114,3).
Hankkeen enimmäishintaa esitetään korotettavaksi 301.000 eurolla, jotta edellä mainitut kustannuksia kasvattaneet tekijät tulevat huomioiduiksi ja hanke saatettua loppuun.
Hankesuunnitelman enimmäishinnan korotus jakautuu seuraavasti:
| Projektinjohto, suunnittelu, valvonta ja käyttöönotto | 30.000 euroa |
| Erillishankinnat | 60.000 euroa |
| Järjestelmähankinnat | 101.000 euroa |
| Asennustyöt | 110.000 euroa |
Hankkeeseen on käytetty elokuuhun 2026 mennessä 704.199 euroa.
Hanke on mahdollista toteuttaa HKL:n vuoden 2026 investointimäärärahojen puitteissa.
Hankkeen käyttötalousvaikutukset
Hanke aiheuttaa 10 vuoden poistoajalla tasapoistoina 206.500 euron vuotuisen lisäyksen poistokustannuksiin.
HSL:n perussopimuksen perusteella asemiin ja rataan kohdistuvista kuluista 50 % investoinnin poistoista ja 50 % laskennallisista korkomenoista voidaan laskuttaa HSL:ltä.
Loppuosa poistoista jää suoraan HKL:n kaupungin infratukena maksettavaksi.
Toimivalta
Hankkeesta päättäminen
Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä.
Kaupunginhallituksen vahvistamien hyväksymisrajojen mukaan HKL:n johtokunta päättää enintään 5.000.000 euron hankkeista.
Hankkeen arvonlisäverottoman kokonaishinnan ollessa 2.065.000 euroa HKL:n johtokunta voi päättää hankkeen hyväksymisestä.
Hankinnat
Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan liikelaitoksen johtokunta, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
Liikenneliikelaitoksen johtokunta 23.10.2025 § 83
15.05.2025 Ehdotuksen mukaan
This decision was published on 28.08.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.