Poikkeaminen, Taka-Töölö, Runebergsgatan 53, Asunto-osakeyhtiö Sandelsinkatu 6
Taka-Töölö, Sandelsinkatu 6, poikkeamishakemus
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä 14. kaupunginosan (Taka-Töölö) korttelin 470 tonttia 53 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää poikkeamista rajatusta rakennuskiellosta nro 12927 seuraavasti:
- 1. kerroksen liiketilahuoneiston takatilan (50 m²) pihan puolella saa muuttaa asunnoksi alustavissa suunnitelmissa esitetyn periaatteen mukaisesti.
Poikkeaminen myönnetään seuraavilla ehdoilla:
- Rakennuslupavaiheessa tulee osoittaa muutoksen kohteena olevan huoneiston asukkaiden käyttöön riittävät varasto- ja yhteistilat sekä pyöräpysäköintipaikat.
- Piha-aluetta tulee muutoksen yhteydessä kehittää asemakaavan mukaisesti istutuksilla ja varaamalla tilaa oleskelulle.
- Erityisesti tulee huolehtia uusien sisäpihan puoleisten ensimmäisen kerroksen asuinhuoneiden yksityisyydestä, eikä asuinhuoneiden ikkunoiden välittömään läheisyyteen tule sijoittaa asumiselle häiriötä aiheuttavia toimintoja, kuten huoltopihaa, pyörätelineitä, jäteastioita tai kulkureittejä.
- Jatkosuunnittelussa asunnon paloturvallisuus tulee ratkaista ympäristöministeriön asetusten mukaisesti.
Maksu
Päätöksestä peritään Helsingin rakennusvalvontataksan 2025 mukainen maksu, joka 3 346,50 euroa.
Hakija
Asunto-osakeyhtiö Sandelsinkatu 6
Rakennuspaikka
14. kaupunginosan (Taka-Töölö) korttelin 470 tontti 53
Hakemus
Hakija hakee lupaa muuttaa ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaa liiketilaa osittain asumiseen alueellisen rajatun rakennuskiellon alueella.
Hakija perustelee hakemustaan sillä, että tilaa voidaan hyödyntää tehokkaammin. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen jää edelleen toimivaa liiketila (70 m²) ja sen kellarivarastotila (128 m²) noin 50 m² asunnon toteuttamisen jälkeen.
Säännökset, joista poiketaan
Hakemus koskee aluetta, jolla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 53 §:n 1 momentin mukainen rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi ja rakentamislain 53 §:n mukainen toimenpiderajoitus.
Lähtötiedot
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa kaupunkiympäristölautakunnan 3.12.2024 (§ 680) määräämä rajattu rakennuskielto (nro 12927) asemakaavan muuttamiseksi. Rajattu rakennuskielto koskee rakennusten maantaso- ja 1. kerroksissa sijaitsevien myymälä-, liike- ja toimitilojen muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 21.8.1980 vahvistettu asemakaava nro 8044. Asemakaavan mukaan rakennuspaikka on asuntokerrostalojen korttelialue (Ake), jossa saa olla liike-, toimisto- ja niihin verrattavia tiloja ainoastaan kadun varrella olevan rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Pihan puolella on istutettavalle tontin osalle varattava ala oleskelua ja leikkipaikkoja varten.
Helsingin yleiskaavassa 2016 rakennuspaikka on osoitettu liike- ja palvelukeskustaksi (C1). Alue on palvelu-, liike- ja toimitilapainotteista keskustaa, jota kehitetään toiminnallisesti sekoittuneena kaupan ja julkisten palvelujen, toimitilojen, hallinnon, asumisen, puistojen, virkistys- ja liikuntapalvelujen sekä kaupunkikulttuurin alueena. Rakennusten maantasokerrokset ja kadulle avautuvat tilat on osoitettava pääsääntöisesti liiketilaksi. Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen muutoksissa on varmistettava keskustalle ominaisen, toiminnallisesti monipuolisen ja sekoittuneen rakenteen säilyminen. Lisäksi yleiskaavassa 2016 alueelle on osoitettu varaus juna- tai metroasemaa varten.
Alueella on vireillä kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistamistyö, jonka lähtökohtana on mm. varmistaa kaupunkirakenteen ja rakennusten käyttötarkoitusten hallittu muuttaminen ja kehittäminen pitkällä aikavälillä sekä mahdollistaa yleiskaavan mukainen kehitys.
Taka-Töölön alue on Museoviraston inventoinnissa (RKY) sisällytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (Taka-Töölön kerrostaloalue). Taka-Töölön kaupunginosan valtaosan muodostaa maan suurin yhtenäinen 1930-luvun asuinkerrostalokorttelien alue, joka kuuluu kansainvälisen DOCOMOMO-järjestön hyväksymään suomalaisen modernismin merkkiteosvalikoimaan. Alue sisältyy myös maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön (Helsingin empire-keskusta ja kivikaupunki).
Nykytilanteessa tontilla sijaitsee vuonna 1939 valmistunut asuinkerrostalo, jonka suunnittelija oli arkkitehti Helge Sundström. Rakennus sijaitsee Töölöntorin reunalla. Muutoksen kohteena olevan liiketilan sisäänkäynti on Runeberginkadun puolella. Rakennuksella on myös kivijalkaliiketilaa omilla sisäänkäynneillä Sandelsinkadun (Töölöntorin) puolella.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoituspalvelun kirjeellä (12.1.2026). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle.
Muistutuksia ei ole esitetty.
Hakijalle on annettu tilaisuus antaa selityksensä annetuista lausunnoista. Hakijalta ei ole määräaikaan mennessä saapunut vastinetta.
Hakemuksesta on pyydetty lausunto Kaupunginmuseolta ja Pelastuslaitokselta.
Kaupunginmuseo toteaa lausunnossaan (30.1.2026) että liikehuoneistoon on kohdistunut vuosien varrella joitain muutoksia, eikä nyt esitetyt muutokset vaikuta rakennuksen julkisivuihin. Kaupunginmuseo ei kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta näe estettä liikehuoneiston sisäpihan puoleisen osan muuttamista asuinkäyttöön. Pelastuslaitos lausuu 2.2.2026 esitetyn asunnon paloturvallisuudesta varatien osalta sekä asunnon ovien poistumissuuntien avautumisesta.
Päätöksen perustelut
Rakentamislain 57 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja rakentamislaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.
Lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista;
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska huoneiston muuttaminen asunnoksi ei olennaisesti heikennä lähialueen edellytyksiä toiminnallisesti sekoittuneeseen kaupunkirakenteeseen. Muutos ei heikennä kadunvarsiliiketilojen käytettävyyttä, joten yritysten toimintaedellytykset eivät muutoksen myötä merkittävästi heikkene. Asunto sijoittuu rauhalliselle sisäpihan puolelle, ja siihen kuljetaan rappukäytävän kautta.
Rakennuksessa säilyy käyttötarkoituksen muutoksen jälkeen Sandelsinkadun ja Runeberginkadun puolella näyteikkunallisia liikehuoneistoja, joihin on oma sisäänkäynti suoraan kadulta. Takatilan poistuminen liiketilakäytöstä ei arvioida alueellisessa tarkastelussa merkittävästi vähentävän alueen toimitilatarjontaa, heikentävän toiminnallista sekoittuneisuutta tai vähentävän katutilan elävyyttä.
Poikkeaminen on myönnetty ehdollisena, jotta asunnon asumisviihtyvyydestä ja turvallisuudesta voidaan huolehtia, ja taloyhtiön viihtyisä yhteis- ja oleskelutila asemakaavan mukaisesti käytettävissä. Rakennuslupavaiheessa arvioidaan tarkemmin tilan soveltuvuus asuinkäyttöön sekä asukkaiden käyttöön osoitettujen alueiden ja tilojen riittävä määrä kiinteistössä.
Poikkeamisen erityinen syy on olemassa olevan tilan tarkoituksen mukainen ja tehokkaampi tilan käyttö.
Haettu toimenpide ei päätöksessä asetetuin ehdoin aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Sovelletut säännökset
Rakentamislaki (751/2023) 57, 64, 67, 70, 79, 178, 185, 187 §
Alueidenkäyttölaki (132/1999) 53 § 1 mom.
Hallintolaki (434/2003) 62 a §
Hyödyntämisaika
Hakijan on hyödynnettävä poikkeamislupa kahden vuoden kuluessa poikkeamisluvan lainvoimaiseksi tulosta.
Tiedoksianto
Päätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 5 §:n 1 momentin 3b a kohdan mukaan maankäyttöjohtaja päättää rakentamislain 57 §:ssä tarkoitetusta poikkeamisluvasta, kun kysymys ei ole hankkeen koko ja käyttötarkoitus huomioon ottaen periaatteellisesti merkittävästä poikkeamisesta alueidenkäyttölaissa tai rakentamislaissa säädetystä tai mainittujen lakien nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.
This decision was published on 20.03.2026
VALITUSOSOITUS
Pöytäkirjan 48 § (Poikkeamispäätöksestä).
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön tai muun alueen omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke voi huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhteisö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun edistäminen, jos rakentamislupa koskee rakennusta hankkeessa, johon sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettua lakia
- muu viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Päätöksen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon seitsemäntenä päivänä päätöstä koskevan kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivulla.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Hallinto-oikeuden aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.00-16.15.
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos valittajan puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (pro-sessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
OHJE LAINVOIMAISUUSTODISTUKSEN HANKKIMISESTA
Pöytäkirjan 48 § (Poikkeamispäätöksestä).
Rakennuslupa voidaan myöntää lainvoimaa vailla olevan poikkeamispäätöksen tai suunnittelutarveratkaisun perusteella. Rakennusluvassa on tällöin määrättävä, ettei rakentamista saada aloittaa ennen kuin poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu on tullut lainvoimaiseksi.
Päätös on lainvoimainen, kun valitusaika on päättynyt ja päätöksestä ei ole valitettu tai kun päätöksestä tehty valitus on lopullisesti ratkaistu.
Lainvoimaisuustodistuksen saa valitusviranomaiselta (Helsingin hallinto-oikeus).
Lainvoimaisuustodistusta pyydettäessä on Helsingin hallinto-oikeuden kirjaamoon toimitettava viranomaisen päätös, päätökseen liitetty valitusosoitus ja tieto asian tiedoksiannosta (julkipanoilmoitus, kuulutus). Lainvoinmaisuustodistuspyynnön tekemiseen voi käyttää oheista lomaketta ja sen voi toimittaa muiden asiakirjojen kanssa hallinto-oikeudelle sähköpostitse, postitse tai viemällä paikan päälle. Käsittelyaika hallinto-oikeudessa on noin kaksi viikkoa. Pyynnön voi toimittaa jo ennen valitusajan päättymistä, jolloin todistus annetaan valitusajan päätyttyä. Todistus toimitetaan pyynnön mukaisesti joko sähköpostilla tai postiennakkolähetyksenä. Sen voi myös noutaa itse hallinto-oikeudesta.
Julkipanoilmoituksen voi pyytää Helsingin kaupungin kirjaamosta, sähköpostilla helsinki.kirjaamo@hel.fi, puhelin 09 310 13700 tai käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13.
Helsingin hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42069 (kirjaamo) |
Päiväys ___/___ |
LAINVOIMAISUUSTODISTUSPYYNTÖ
Oheiselle poikkeamispäätökselle / suunnittelutarveratkaisulle pyydetään merkitsemään päätöksen lainvoimaisuus.
Todistuksen pyytäjän yhteystiedot:
Nimi: | _____________________________ |
Puh: | _____________________________ |
Sähköposti: | _____________________________ |
Osoite: | _____________________________ |
Todistuksen toimitus:
| ÿ | sähköpostitse yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen |
| ÿ | postiennakkona yllä olevaan osoitteeseen |
| ÿ | nouto Helsingin hallinto-oikeuden kirjaamosta |
Pyynnön liitteenä toimitetaan:
- Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu
- Valitusosoitus
- Selvitys asian tiedoksiannosta (julkipanoilmoitus, kuulutus)
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 48 § (Maksun osalta).
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.