Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2028
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026-2028
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Ilmastonmuutoksen vaikutukset yhdessä tiivistyvän kaupungin ja suurten raide- ja vesihuoltohankkeiden kanssa haastavat entistä enemmän kaupunkitilan suunnittelua ja edellyttävät entistä tiiviimpää yhteistyötä HSY:n ja kaupungin välillä parhaiden ratkaisujen löytämiseksi ja rakennusaikaisten haittojen minimoimiseksi. HSY:n ja jäsenkuntien välisen sopimuskokonaisuuden päivittämisen toivotaan yhtenäistävän toimintatapoja ja selkeyttävän prosesseja. Jäsenkuntien yleisten alueiden hulevesien viemäröinnistä maksaman korvauksen tarkistuksen odotetaan kohentavan HSY:n edellytyksiä vastata entistä paremmin mm. sään ääri-ilmiöihin lukeutuvien rankkasateiden hallintaan yhteistyössä kaupunkien kanssa.
Toiminta- ja taloussuunnitelmassa esitettyjä asiakasmaksujen korotuksia pidetään suurina mutta silti edelleen kohtuullisina. Maksujen korotuksilla, painotusmuutoksilla ja kustannusvastaavuudella tavoiteltavaa talouden tasapainottamista ja uuden velan määrän vähentämistä pidetään kannatettavana, ja ne nähdään suuntana kohti vesihuoltolain mukaista talousrakennetta. Riittävää verkoston saneerausinvestointitasoa sekä sen mukanaan tuomaa vesihuollon toimintavarmuuden paranemista pidetään tärkeänä sekä kaikkien kaupunkilaisten että myös huoltovarmuuden kannalta.
Helsingin alueella kaavoituksen mukainen alueverkoston laajentuminen kohdistuu alueille, joista valtaosa sijaitsee jo olemassa olevan toiminta-alueen sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä. Tästä poikkeava alue on Östersundom, jonka vesihuoltoverkostojen rakentamiseen HSY:n tulee investointien suunnittelussaan varautua.
Blominmäen jätevedenpuhdistamon käyttöönotto on merkittävästi vähentänyt pääkaupunkiseudun merialueelle kohdistuvaa ravinnekuormitusta, joka osaltaan parantaa Helsingin merialueen tilaa. HSY:n suunnittelemat toimet Viikinmäen jätevedenpuhdistamon haitallisten aineiden poiston ja fosforinpoiston tehostamiseksi ovat kannatettavia. Helsingin ympäristöpalvelut tukee HSY:n luonnon monimuotoisuustavoitteita kalaistutuskompensaation korvaamisesta kunnostus- ja ennallistamistoimenpitein.
Merialueen hyvän ekologisen tilan saavuttaminen tulee edellyttämään jatkossakin toimenpiteitä niin kaupungilta kuin HSY:ltä. Tiiviiltä kaupunkialueilta johdettavien hulevesien puhdistamiseen on varauduttava tulevaisuudessa, jotta voisimme vähentää erityisesti Helsingin merenlahtiin kohdistuvaa kuormitusta.
EU:n uusi ilmanlaatudirektiivi tuli voimaan vuoden 2024 lopussa. Sen myötä sitovat ilmansaasteiden raja-arvot kiristyvät ja mittausvelvoitteet sekä ilmansuojelutyön tarve lisääntyvät merkittävästi. HSY:n korkeatasoinen mittaustieto ja ilmanlaadun asiantuntemus ovat ensiarvoisen tärkeitä kaupungin ilmansuojelutyön suunnittelun, toteuttamisen ja kehittämisen kannalta.
HSY on käynnistänyt hiilinieluselvityksen pääkaupunkiseudulle ja se valmistuu vuoden loppuun mennessä. Selvitys tuo tärkeää tietoa Helsingin ilmastostrategian toteuttamiseen ja seurantaan, ja selvitys tulisi toistaa säännöllisesti ja riittävän usein jatkossakin.
HSY edistää tutkimuksellaan vähähiilisten tuotteiden kehittämistä keskeisenä toimijana, esimerkiksi Helsingin biomassojen käsittelijänä. Biohiilien ja muiden hiilinegatiivisten tuotteiden kehitystyölle on jatkotarvetta, ja HSY:n työn jatkaminen on tärkeää Helsingin ilmastotavoitteiden edistämisen kannalta.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
HSY:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelma 2026-2028
HSY:n yhtymäkokouksen on kuntalain mukaan hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kuntayhtymän seuraavan vuoden talousarvio. Samassa yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. HSY:n perussopimuksen mukaan toiminta- ja taloussuunnitelmasta on pyydettävä jäsenkuntien lausunnot ennen sen hyväksymistä.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja se on laadittava siten, että edellytykset kuntayhtymän tehtävien hoitamiseksi turvataan.
Toiminta- ja taloussuunnitelman tavoiteasetanta ja budjetointi perustuvat HSY:n hallituksen esittämään strategiaan 2030 josta yhtymäkokous päätti marraskuussa 2022.
Helsingin kuntaosuus HSY:n perussopimuksen mukaisesti on ehdotuksessa vuodelle 2026 2,3 milj. euroa, vuodelle 2027 2,35 milj. euroa ja vuodelle 2028 2,45 milj. euroa. Kaupunkien maksama korvaus yleisten alueiden hulevesistä tarkistettiin vuonna 2025. Sopimuksen puitteissa veloitus vuonna 2026 on noin 9,0 milj. euroa vuodessa, josta Helsingin osuus on noin 3,9 milj. euroa.
Vuodelle 2026 vesihuollon käyttömaksuihin esitetään 5 % kokonaiskorotusta ja suunnitelmavuosille 2027 5 % ja 2028 2 % korotusta. Perusmaksuihin esitetään vuodelle 2026 13 % kokonaiskorotusta ja suunnitelmavuosille 2027 9 % ja 2028 7 % korotusta. Jätehuollon hinnastoon esitetään vuodelle 2026 noin 4 % korotusta.
Vesihuoltolain mukaan vesihuollon (talousvesi ja jätevesi) sekä huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä niillä voidaan kattaa sekä uus- ja korjausinvestoinnit että vesihuoltopalvelun tuottamisen kustannukset. Maksujen tulee kuitenkin olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Maksurakenteessa perusmaksun osuuden kasvattamisella tavoitellaan saneerausinvestointien täysimääräistä kattamista ja liittymismaksujen korottamisella kustannusvastaavuutta aluerakentamiskohteissa. Kuntayhtymän tasapainottuva talous tukee pitkällä aikajänteellä myös jatkuvasti kasvavan saneerausvelan vähentämistä sekä vesihuollon toimintavarmuuden ja turvallisuuden ylläpitoa.
HSY:n luonnon monimuotoisuutta tukevat kunnostus- ja ennallistamistoimenpiteet, kuten kalojen kutupaikkojen kunnostus, nousuesteiden poisto tai vesiluonnon ennallistaminen tukevat myös Helsingin kaupungin tavoitteita.
HSY:n ja jäsenkuntien välisen perussopimuksen mukaan HSY huolehtii jäsenkuntiensa ilmansuojelun seuranta-, tutkimus-, ja suunnittelu- sekä koulutus- ja valistustehtävistä. Kaupunkirakenteen tiivistyessä tarvitaan yhä tarkempaa ilmanlaatutietoa kaupunkisuunnittelun tueksi. On tärkeää varmistaa, että HSY:llä on riittävät resurssit tehtäviensä hoitoon vaatimusten kiristyessä ja toimintaympäristön muuttuessa.
Pääkaupunkiseudun kunnilla on kunnianhimoiset tavoitteet toisaalta hillitä kasvihuonekaasupäästöjä ja toisaalta myös sopeutua muuttuvaan ilmastoon. HSY:n tuottamalla tiedolla on tälle työlle keskeinen merkitys.
HSY mahdollisti merkittävällä panoksellaan Helsingin biohiilihankkeen toteutumisen biohiilipilottilaitoksellaan, ja biohiilihankkeessa toteutetut koekohteet synnyttivät valtakunnallisestikin uudenlaista tietoa biohiilen käytön mahdollisuuksista.
Lausuntopyyntö
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) on pyytänyt Helsingin kaupunginhallitukselta lausuntoa alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026–2028. Lausunto on pyydetty toimittamaan 5.9.2025 mennessä.
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 12.8.2025 mennessä.
This decision was published on 19.08.2025
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Presenter information
Ask for more info
Tuula Töyrylä, projektipäällikkö: 09 310 52780